Malisto, Kyllikki

Jo kauan on minua miellyttänyt se japanilainen käsitys, että ihmisen perusolemus on hyvä ja juuri siitä syystä hän on onnellinen vain hyvää tehdessään. Miten kokonaan toisenlaista onkaan syntyä perisyntiseksi! Ennen kuin osasin pelätä tuota ihmisen toivotonta synnynnäistä pahuutta itsessäni, olin hyvin iloinen ja lisäksi voimakas ja terve lapsi. Halusin jakaa ylenpalttisuudestani muillekin.

---

Avioliittoni alkuvaiheessa laadin vähäisten tulojemme kartuttamisen tarkoituksessa salanimen varjossa ”Tuulispäähän” kaskuihin ja kansantarinoihin perustuvia jutelmia. Mutta vasta isäni kuoltua ja Karjalan jäätyä, niin kuin silloin luulin, saavuttamattomiin, halusin toden teolla ryhtyä kirjoittamaan, en kohotakseni kirjailijoiden parveen, mutta purkaakseni patoutuneita tunnelmia ja näkyjäni. Rohjetako vai ei? Vedin arpaa. Lähetin vastauksen F.E. Sillanpään toimittamaan ”Panu” -lehden kiertokyselyyn ”Nykyaikainen nainen – millainen hän on ja mitä hän tahtoo?”. Kun ”helsinkiläisen nimimerkki K. M:n” vastaus julkaistiin, katsoin saaneeni luvan alkaa. Pian, ah, aivan liian pian ja harkitsematta olikin ensimmäinen novellinippu valmiina - - -

---
Moni on tiedustanut ovatko kertomusteni aiheet luonnosta lainattuja. Eivät ne ole. Vain pari-kolme osviittaa on edes kiihtelysvaaralaista alkuperää – olinhan kirjoittamaan ryhtyessäni ollut jo kymmenen vuotta pois Karjalasta – muut ovat ympäri maailmaa, ulkomailtakin. Mutta kaikki on sikäli totta, että sellaista olisi voinut tapahtua minun maailmassani. Lähden ehkä toisin kuin moni muu synteesistä kohti detaljeja, so. ensin jokin tunnelma tai tendenssi valtaa minut. Sytyn. Mutta sitten ehdoin tahdoin sammutan tulen tai pakotan liekin pienimmilleen, etten vain olisi pateettinen - - -

[Me kerromme itsestämme : kirjailijoiden yhteisjulkaisu. Otava 1946, s. 239, 246-247]