Teräsvuori, Olla
Elämäkertatietoa
Vanhemmat Henrik Gabriel Ståhlberg ja Beda Josefina Jack, puoliso Aino Lempi Hongisto
Kuopion lyseo 1900-1906, ylioppilas Helsingin normaalilyseo 1908
FM Helsingin yliopisto 1914
Joensuun vapaaopiston ja Rajaseudun kansankorkeakoulun johtajana 1922-1933
Kuopion lyseo 1900-1906, ylioppilas Helsingin normaalilyseo 1908
FM Helsingin yliopisto 1914
Joensuun vapaaopiston ja Rajaseudun kansankorkeakoulun johtajana 1922-1933
Asuinpaikka Joensuu vuoteen 1942 asti
Pohjois-Karjalan vapaan sivistystyön ja opintokerhotoiminnan kehittäjä
Valtakunnallisen opintokerhotoiminnan johdossa Suomalaisen Luentotoimiston opintokerhosihteerinä ja myöhemmin Opintotoiminnan Keskusliitossa toiminnanjohtajana vuoteen 1953
Pohjois-Karjalan vapaan sivistystyön ja opintokerhotoiminnan kehittäjä
Valtakunnallisen opintokerhotoiminnan johdossa Suomalaisen Luentotoimiston opintokerhosihteerinä ja myöhemmin Opintotoiminnan Keskusliitossa toiminnanjohtajana vuoteen 1953
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Olli Tiaisen päivänä 7.XI.1939. Joensuu 1939. Tekijä. 1 lehti. Folio. Runoja.
- uusi painos 1939. Pohjois-Karjalan Keskus-Vapaaopisto. 2 sivua.
Kotiseudun tervehdys sodasta palaaville. Joensuu 1942. Pohjois-Karjalan sk-piirin julkaisu. 8 sivua. Runoja.
- uusi painos 1939. Pohjois-Karjalan Keskus-Vapaaopisto. 2 sivua.
Kotiseudun tervehdys sodasta palaaville. Joensuu 1942. Pohjois-Karjalan sk-piirin julkaisu. 8 sivua. Runoja.
Myös tietokirjallisuutta, runoja, lehtiartikkeleita.
Julkaisuja Pohjois-Karjalan opintokerhotoiminnasta ja artikkeleita
eri lehdissä ja julkaisuissa.
Toimittanut:
Postimerkkeilijän opas. WSOY, 1.p. 1918
Julkaisuja Pohjois-Karjalan opintokerhotoiminnasta ja artikkeleita
eri lehdissä ja julkaisuissa.
Toimittanut:
Postimerkkeilijän opas. WSOY, 1.p. 1918
Tekstinäyte
KORVEN KUTSU
Raitin päästä, aidan takaa,
sieltä, missä riihi vakaa
taloa kuin vartioi,
miss' ei kylän äänet soi,
sieltä lähtee erämaita
kulkemahan polku kaita. -
Lähtee hiljaa yksinään. -
- Harvat siitä tiesikään!
Minä kyllä tunsin sen,
Raitin päästä, aidan takaa,
sieltä, missä riihi vakaa
taloa kuin vartioi,
miss' ei kylän äänet soi,
sieltä lähtee erämaita
kulkemahan polku kaita. -
Lähtee hiljaa yksinään. -
- Harvat siitä tiesikään!
Minä kyllä tunsin sen,
mutta aina kartellen
yli kulkenut sen olin,
kylän raittia kun polin.
Tuli aina mieleheni,
ajattelin itsekseni:
"Mitäs sinne kulkemaan,
erämaatahan se vaan."
- Mutta kerran kuitenkin
sinnekin mä hiihtelin -
Lähden niinkuin huomaamatta,
aattehetta ainoatta.
Kuljen korvet, suot ja notkot,
nousen vuoret, vältän rotkot.
Vaistomaisesti vain tie
mua erämaahan vie. -
- Takoo tikka petäjää
huudahdellen ystävää. -
Muuta äänt' ei kuulu vastaan,
ontto kaiku ainoastaan.
On kuin joku vetäis mua:
"Kuule, et saa seisattua!
Korpi sua tarvitsee;
rientäen siis matkaa tee!"
Takaa metsän kohoo kuu;
kulkuani kummeksuu.
Vihdoin, illan hämärissä,
kun jo luulin eksyksissä
harhaavani, polku johti
tulen-tuikkinata kohti:
- Lampi. Lammen rantamalla
salo-mökki kuusen alla.
Astun mökkiin. Tervehdän.
- Tunnen käden lämpimän.
Lausuu salon asukas:
"Terve tänne tultuas!
Täälläkin on elämää,
vaikka vain niin synkeää."
Mielet haastellessa suli. -
Meistä ystävykset tuli.
Niin mä aloin aavistaa
tarinaasi, erämaa.
Hiihdän. - Korpi huminoi,
salon äänet vaikeroi:
"Koko Suomi erämaa,
joss' on tarvis raivaajaa.
Työtä ankaraa siis tee,
kunnes k a i k k i valkenee!"
[Kuplia. Omakustanne 1937, s. 129-131]
yli kulkenut sen olin,
kylän raittia kun polin.
Tuli aina mieleheni,
ajattelin itsekseni:
"Mitäs sinne kulkemaan,
erämaatahan se vaan."
- Mutta kerran kuitenkin
sinnekin mä hiihtelin -
Lähden niinkuin huomaamatta,
aattehetta ainoatta.
Kuljen korvet, suot ja notkot,
nousen vuoret, vältän rotkot.
Vaistomaisesti vain tie
mua erämaahan vie. -
- Takoo tikka petäjää
huudahdellen ystävää. -
Muuta äänt' ei kuulu vastaan,
ontto kaiku ainoastaan.
On kuin joku vetäis mua:
"Kuule, et saa seisattua!
Korpi sua tarvitsee;
rientäen siis matkaa tee!"
Takaa metsän kohoo kuu;
kulkuani kummeksuu.
Vihdoin, illan hämärissä,
kun jo luulin eksyksissä
harhaavani, polku johti
tulen-tuikkinata kohti:
- Lampi. Lammen rantamalla
salo-mökki kuusen alla.
Astun mökkiin. Tervehdän.
- Tunnen käden lämpimän.
Lausuu salon asukas:
"Terve tänne tultuas!
Täälläkin on elämää,
vaikka vain niin synkeää."
Mielet haastellessa suli. -
Meistä ystävykset tuli.
Niin mä aloin aavistaa
tarinaasi, erämaa.
Hiihdän. - Korpi huminoi,
salon äänet vaikeroi:
"Koko Suomi erämaa,
joss' on tarvis raivaajaa.
Työtä ankaraa siis tee,
kunnes k a i k k i valkenee!"
[Kuplia. Omakustanne 1937, s. 129-131]