Selja, Sirkka

Sirkka Seljaa lukeva havaitsee ennen pitkää, että runoilijan kuvasto on runsas ja rönsyilevä eikä se rajoitu suomalaiseen metsämaisemaan. Nopeasti kuin unessa voidaan siirtyä esimerkiksi Egyptiin.
Keskeisin aineisto on kuitenkin Hämeenkoskelta. Mukana maisemassa on saunanviereinen lampi ja metsä talon takana.
Ottaa käteensä minkä tahansa Seljan kokoelman, jokaisessa on jotain tästä mikrokosmoksesta."
(Jouko Tallimäki, 1995)
Sirkka Selja
(s. 1920)

Hämeenkoskella syntynyt Selja pääsi ylioppilaaksi Lahden yksityisestä tyttölyseosta (1942) ja suoritti opintoja Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisellä osastolla. Hän on kirjoittanut lukuisia runokokoelmia sekä yhden näytelmän ja kaksi kuunnelmaa. Hänen esikoisteoksensa "Vielä minä elän" ilmestyi vuonna 1942. Tuorein vuonna 2005 ilmestynyt runokokoelma Mahdottomuuden ylistys on runoilijan kahdeksastoista.
"Tuoreinta kokoelmaa lukiessa hämmästelen taas, miten Selja osaakaan olla samanaikaisesti vakava sekä taittaa sanottavansa nopealla humoristisella aksentilla. Näkemilleen katajille - joista "korkeimmat hipovat taivaan portteja" - hän huikkaa: "Moi, kaverit!" - eikä tämä ole millään tavalla tyylitöntä. Minimaalinen, maustava sävynvaihdos vain." kirjoittaa Satu Koskimies Helsingin Sanomissa 16.1.2006.

Olin koulutyttö, siinä kirjoittelin kaiken aikaa ja luin Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi. Sain siitä käytännön ohjeita enkä juuri kertonut kenellekään, että kirjoittelin runoja. Lähetin ne vaan Söderströmille, ja eräänä päivänä minua odotti suuri kirje, jossa luki ensimmäiseksi: kustannussopimus. Olin hyvin hämmästynyt", Sirkka Selja kertoo Helsingin Sanomissa (19.3.2000) kirjailijan uransa alkuvuosista. "Olin aina tiennyt, että minusta tulee kirjailija. En ollenkaan tiennyt, että minusta tulee runoilija. Koulussa onnistuin ainekirjoituksessa, jos oli mieluisa mielikuvitusaihe, mutta inhottava asia-aihe ei kiinnostanut minua ollenkaan. Juuri ennen runokokoelman ilmestymistä kirjoitin kotiaineen epämiellyttävästä aiheesta ja sain siitä kuusi miinus, hän jatkaa".

Keski-Hämeessä (20.11.1972) Selja kertoo työskentelystään ja kirjoitusprosessistaan seuraavasti: "Yleensä kirjoitan aamuisin ja aamupäivällä ennekuin olen ehtinyt tehdä mitään muuta. Päivällä jotenkin hajoaa sitten kun lähtee liikkeelle. Illalla on taas niin väsynyt ettei enää jaksa. Yöllä olisi kyllä rauhallista kirjoittaa, mutta silloinkin olen liian väsynyt.
Vuodenaika vaikuttaa myös kirjoittamiseeni: eniten kirjoitan syksyllä ja talvella, kun on kylmää ja ikävää. Kesä on niin lyhyt ja kaunis ja ihana, elän silloin niin paljon ulospäin, etten oikeastaan ehdi kirjoittaa. Runo alkaa syntyä, kun merkitsen muistiin jonkin mieleeni pulpahtaneen idean. Kehittelen ja kirjoitan sitä niin kauan kuin se tuntuu keskeneräiseltä. Joskus työ voi jäädäkin kesken, joskus tuloksena on valmis runo.
Kirjoittaessani en tiedä onko runo hyvä vai huono. Sen vuoksi olen aina kiinnostunut kuulemaan, miten toinen sen näkee. Itse näen runoni ikäänkuin sisältäpäin. Toinen näkee sen ulkopuolelta ja on hyödyllistä kuulla, miltä se sieltä katsottuna näyttää. Korjaan runoa niin kauan kuin minusta tuntuu, että se ei ole valmis. Jos joku arvostamani henkilö sitten vielä haluaisi muuttaa sitä, yritän katsoa sitä myös hänen kannaltaan. Kirjojeni arvosteluissa tietysti harmittaa, jos näen ettei runojani ole tajuttu.