Engelberg, Rafael

--- Sitten aikojaan myöten tuli kynään tartutuksi yhä uudelleen. Kun kerran kirjevaihdossa oli tottunut mielialojaan ja tunnelmiaan pukemaan sanoiksi, siirtyi siitä ikään kuin itsestään kokeilemaan kirjallisempia muotoja, sikäli kuin näistä joutui tietämään. Jonkun kerran otin osaa Toivon-liiton kirjoituskilpailuunkin ja taisin tulla mainituksi eräänlaisella huomiolla. Varhain sepitin myös muutamia satiireja, jotka liikkuivat poikajoukon yhteisessä elämässä. Lieneepä minulle sattunut sellainenkin kunnia, että ollessani vielä alaluokkalainen kyhäyksiäni kysyttiin konventtiin tai ainakin vietiin konventtilaisten kesken luettavaksi.

--- Paitsi toverikunnan lehteä, jonka toimittajana lienen ollut jokseenkin säännöllisesti, jouduin Joensuussa kirjoittamaan myöskin julkisiin sanomalehtiin. Kirjapaino minua veti kuin magneetti ja kaukaakin nuuskaistessa latomon hajua tunsin omituista salaperäistä kiihoitusta. Kun sitä paitsi etäisissä maaseutuloissa vaatimattomienkin avustajien pääsy lehden palstoille ei liene ollut perin vaikeata, löysin sieltä ennen pitkää minäkin itsekin. Runoudella taisin alottaa, sitten tuli minusta kaikkinaisten asiain kirjeenvaihtaja. Ensin kirjoitin "Karjalattareen", sitten niihin aikoihin perustettuun "Pohjois-Karjalaan". Muistan, että tahdoin koettaa ansaita lisäapua koulunkäyntiini. Jälkimmäisessä lehdessä avattiinkin minulle vakituinen tili. Aiheet olivat paitsi uutisluontoisia yleensä kansanvalituksen aloja koskevia. Huomattavimpia lienee ollut eräs kirjoitus nimeltä "Taide ja kansa", jonka ainakin eräs oululainen lehti siteerasi ja jonka käsittelemän asian myöskin "Valvoja" otti myöhemmin esiin.

--- Ajatellessani kuluneita nuoruusvuosiani muistan mielihaikealla, ettei minulla kirjallisissa harrastuksissani ole ollut mainittavampaa ohjausta. Moni kohta olisi ehkä voinut nopeammin hioutua ja innokas työ olisi ehkä välistä vähän kantavampiakin tuloksia tuottanut. Mutta tyytyväinen olen ainakin siitä, että olen jotakin koettanut.

[Rafael Engelberg teoksessa Kuinka meistä tuli kirjailijoita : Suomen kirjailijoiden nuoruudenmuistelmia. Suomen kirjailijaliitto 1906, s. 47-48, 50-51.]

Elämäkertatietoa

kirjailija, järjestövaikuttaja, Henkisen Työn Yhtymän sihteeri, kanslianeuvos

Rafael Engelberg oli merkittävä ja omana aikanaan hyvin tunnettu järjestövaikuttaja, jonka kiinnostuksen kohteena olivat erilaiset heimokansalliset, kulttuuripoliittiset ja henkisen työn tekijöiden aseman parantamiseen liittyvät kysymykset. Hän aloitti uransa kirjailijana ja Kalevalan tutkijana, mutta siirtyi suuren kirjallisen läpimurron jäätyä tulematta kansanvalistuksen ja järjestötyön pariin. 1920-luvulla hänet valittiin Suomalaisuuden liiton ja Inkerin liiton puheenjohtajaksi, mutta vielä merkittävämpi oli hänen työnsä useiden suurten kansalaisjärjestöjen, kuten Suomen työväenopistojen liiton, Suomalaisuuden liiton, Henkisen Työn Yhtymän, Itsenäisyyden liiton ja Suomi-Seuran käytännön toiminnasta vastaavana sihteeri-toiminnanjohtajana. Hän oli myös yksi lapuanliikkeen helsinkiläisistä taustavaikuttajista.

(Kansallisbiografia)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Muu tuotanto:

Engelbergin tuotanto sisältää niin Kalevalan tutkimusta, kansanvalistuksellisia teoksia kuin runouttakin.

Tekstit kokoomateoksissa:

Suomen runotar : valikoima suomalaista runoutta koteja ja kouluja varten. (Toim. J.V. Lehtonen, Eino Cederberg, Huugo Jalkanen ym.) WSOY 1931

Tekstinäyte

Tuohitorvi - taikatorvi
pieni tuttu tuohitorvi,
taikatorvi pienen prinssin -
oi, että jälleen löysin sinut!

Kun ma sulla ennen soitin
yli metsän maisemien,
ilmestyivät ympärillein
ritarjoukot ratsuin rajuin:
"Sotaan, prinssi, miehes johda,

maailmoita valloittamaan!"

Kun ma sulla ennen soitin,
salojen takaa kutsui kaiku:
"Tänne kauas, nuori prinssi!"

Tuohitorvi - taikatorvi,
tahdon kuulla äänes jälleen,
tahdon kuulla kaikus kauniin!
hei, nyt metsiin, kauas metsiin!

Lennän lehdot, kiidän kummut,
kohoon vaaran viertehelle,
mistä aukee näköalat
yli koko kotiseudun.
Hiljaa, hiljaa, eivät huomaa,
nyt ma kunhan toitahutan!

Kaikki tyyntä, koko seutu
kuin jos kauan varrottuaan
hetkeks uneen torkahtanut;
naavakuuset pitkäparrat
nuokkuu niin kuin sadun äijät,
lammet laakson syvyydessä
tuhatvuotis untaan ottaa;
kaikki tyyntä, kaikki niin kuin
lumottua.

Hiljaa, hiljaa,
nyt ma kunhan toitahutan,
tärähytän äänen tärskyn!

Nostan torven huulilleni,
posket ilmaa pullollansa -
niin kuin louhet longahtaisi,
tärähtäisi tanner kaikki...
jänis hyppää pehkon takaa,
kuuset kohoo, kaikki herää.

Kierii kaiku kautta laaksoin,
repeytyen riemuhuudoks:
"Hän on tullut, hän on tullut...
terve, nuori prinssi, terve,
terve jälleen valtakuntaas!"

[Kotona käymässä. Otava 1906, s.44-46]