Koiso-Kanttila, Hilkka

sekä hänellä on taideopintoja takanaan.

Avioliitossa Pentti Kalervo Koiso-Kanttilan kanssa,
neljä lasta: Pekka Ilkka, Heikki Mikko, Marjut Kristiina ja Sini-Maarit

Harrastukset: pianonsoitto, öljyvärimaalaus, linnut

Ensimmäinen kirjallinen työni oli kirja, joka kertoi
sairaasta tytöstä ja hänen ruudun takana olevasta ystävästään,
kyyhkysestä. Olin juuri oppinut melkein kaikki aakkoset.
Kirjoitin tämän teoksen paksun, äidiltä saamani lomakepakan
tekstien väliin. Kyynelvirrat vierivät poskiltani,
kun kertomus oli niin surullinen.
Oppi-isäni lienee ollut Mika Waltari ja hänen
Valkoinen elefanttinsa, joka sai minut katkerasti itkemään.
Suvussani on kirjoittajia sekä isän että äidin puolelta.
Aarne-setäni lienee vahvin vaikuttaja.
Hänen Aleksis Kivi-tyyliin "kaukana kavala maailma"
kirjoittamat erätarinat olivat runsaasti palkittuja.
Usein istumme hänen polvillaan, veljeni ja minä
ja kuuntelimme hänen tarinoitaan. Arne Limmell kirjoitti
myös tietopuolista kirjallisuutta.

Kirjoitan oman huoneeni rauhassa, toivottavasti!
Yksityisyyttä! Yksityisyyttä!, niinkuin eräskin kirjailija sanoi.
Haluan välittää ihmisille rakkautta ja lämpöä, tähän asti,
ja että aivan pienessä asuu suuri kauneus ja rikkaus.
On vain opittava katsomaan oikeita asioita.

Omakohtaasta
Mielikirjailija: Charles Dickens

Lempisäveltäjät: Wolfgang Amadeus Mozart, Merikanto

Suosikkielokuva: italialainen Tie

Mitä pelkäsin pienenä?
Nuuraa, joka asusti öisin sänkyni alla, hiipi pitkien
kierreportaiden uumenissa tai hissutteli isän kirjoituspöydän
alla tai salin paksujen verhojan takana.
Sillä oli pitkät karvaiset käsivarret, sinisenmustat
pitkät terävät kynnet ja pitkä rivi suuria hampaita.
Haamut olivat kaikkein hirveimpiä. Ne
uhosivat sahajauhopohjaisissa ullakkokäytävissä.
Salaiseen huoneeseen kierreportaiden alle ei kukaan
lapsi uskaltanut mennä. Siellä lemusi koinmyrkky.
Se oli haamujen vakiokoti. Kapinan aikana oli
joku kartanon herra piilotellut siellä.
Kun hän tuli ihmisten ilmoille, musta tukka oli muuttunut lumivalkeaksi.

Jokin hauska sattumus:
Kettumäen koulu Hattulassa täytti 40 vuotta
(kävin kansakoulun siellä).
Olin silloin yläkoulun ensimmäisellä luokalla.
Kunniavieraana oli vanha herra, koulun ensimmäinen opettaja.
Kuinka ollakaan hän erehtyi juhlapuheessaan
sanomaan: Niin vanha Samuel nosti 40-vuotiaan
Jeesus-lapsen syliinsä. Sekös nauratti.

Viimein koulumme Hattulassa täytti 100 vuotta.
Sain itse kutsun juhlan kunniavieraaksi.
Istuin juhlakansan edessä korokkeella kahden
arvokkaan vanhan herran välissä.
Meillä kaikilla kolmella oli hopeiset tammenlehvät.
Ihanat sen aikaset kuvataulut kiersivät salia.
Kunniapaikalle oli nostettu jo poismenneiden
opettajiemme harmooni, alakoulun opettajan
pikkuruinen mikä lie korkeaääninen taffelipiano.
Näiden poikien kanssa olin viimeksi esiintynyt
tonttuleikissä Sinivuorten yö.
Samoja tonttuja olimme vieläkin

Tärkeimpiä elämässäni ovat Jumala ja
kaikenmaailman lapset

Kotomaakunnasta

Pohjanmaa ja pohjalaisuus merkitsevät minulle
hyviä turvallisia juuria, vahvaa isänmaallisuutta,
elämänpituista partiolaisuutta ja niitä ihania
mahtavia aikaihmisiä, joita ei kukaan myöhemmin
voinut korvata.