Kunnas, Kirsi

synt. 14.12.1924 Helsingissä vanhemmat taiteilijat Wäinö ja Sylvi Kunnas, isäpuoli taidekriitikko E.J. Vehmas

asuu Tampereella
päätoiminen kirjailija

Toiminut kustannusvirkailijana, kustantamon mainospäällikkönä, Tampereen yliopiston draamastudion opettajana sekä kriitikkona

opinnot: opiskellut Taideakatemiassa sekä Helsingin yliopistossa

luottamustehtäviä: Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys pj. 1972-76, Pirkkalaiskirjailijat ry:n johtokunta 1974-82, Suomen PEN:n pj. 1975-80, Suomen kirjailijaliiton johtokunta 1982-87

palkinnot: Valtion kirjallisuuspalkinto 1957, -75, -80, -87
Arvid Lydecken -palkinto 1973 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1957, -72, -79, -84, -86, -91 ja 2000
Valtion rakennustaiteen palkinto (työryhmä) 1976 Topelius-palkinto 1986, -92 Suuren suomalaisen kirjakerhon palkinto 1990
Hämeen läänin Tanssiva ilves 1992
Tirlittan-palkinto 1993 Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1996
Pro Cultura Tavastica et Fennica 1998
Alex Matson -palkinto 1998 Tampereen yliopiston kunniatohtori 2000
Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto 2001
Tampereen palkinto 2007
Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2009
Taiteen akateemikko 2009 Ehdokkuus Astrid Lindgren -palkinnon (Astrid Lindgren Memorial Award) saajaksi v. 2004 ja 2006
Väinö Linnan palkinto 2011
Aleksis Kivi -palkinto 2012

Kirsi Kunnaksen laaja ja palkittu tuotanto käsittää runoteoksia, satukirjoja, draamoja, käännöksiä ja tietokirjoja. Ensimmäisen Valtion kirjallisuuspalkintonsa hän sai vuonna 1957 kokoelmista Vaeltanut ja Tiitiäisen satupuu. Taiteen akateemikon arvonimen Kirsi Kunnas sai vuonna 2009, Väinö Linna palkinnon vuonna 2011.

Vuonna 2012 Kirsi Kunnas sai SKS:n jakaman Aleksis Kivi -palkinnon. Aleksis Kivi -palkinnon perusteluissa todetaan Kunnaksen elämäntyöstä:" -- Kirsi Kunnaksen suomennosten kirjo on yhtä moninainen kuin hänen runojensa ja lorujensa ääni- ja kuvamaailmat. Muun muassa klassikkokirjailijoiden Lewis Carroll, Tove Jansson, Astrid Lindgren tai Frederico García Lorca teosten tulkitseminen ja saattaminen suomalaislukijoiden käsiin olisi jo sinällään yhden elämänmittaisen työrupeaman vertainen suoritus. Kirsi Kunnas on kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen tarttunut kirjallisen kentän erilaisiin haasteisiin.

Rohkeus ja ennakkoluulottomuus ovat ne laatusanat, jotka parhaiten määrittävät Kirsi Kunnaksen kirjailijapersoonaa ja hänen tuotantonsa pitkää linjaa. Hänessä meillä on modernisti, joka oli valmis uudistamaan suomalaista runoutta silloin, kun historia oli kielen melkeinpä pilannut. Laulunlaatija, joka uskalsi uppoutua loruun ja riimeihin, kun muotivirtaukset vaativat kovaa ja kirkasta modernia. Puolestapuhuja, joka teoillaan osoitti lastenkirjallisuuden ja lapsilukijan merkityksen muiden katseiden ollessa muualla. Välittäjä, joka suomennoksillaan ja muilla teksteillään on huolehtinut siitä, että tällä kansalla on vuosikymmenet ollut saatavillaan hyvää, kestävää ja arvokasta luettavaa.--" (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran www-sivut, lainaus 12.10.2012)

Kirsi Kunnas on klassikko suomalaisessa lastenlyriikassa ja riimittelyssä. Hänen tunnetuimmista teoksistaan on otettu kymmeniä painoksia ja runot ja tarinat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Kunnas on suomalaisen sadun ja lastenlyriikan uudistaja. Hänet tunnetaan myös merkittävänä aikuisille kirjoittavana runoilijana - näitä runokokoelmia on syntynyt seitsemän vuosina 1947-1986. Kirsi Kunnaksen omaa tuotantoa on käännetty mm. ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, unkariksi ja viroksi.

Kirsi Kunnaksen merkittävää työtä lastenkirjallisuuden puolestapuhujana ja suomentajana ilmentää hyvin vuonna 2010 julkaistu kokoelma Kuka on nähnyt tuulen: runoja ja satuja maailmalta. Kirjan saatesanoissa Kunnas sanoo, että "-- vasta 1800-luvun teollistuvassa Euroopassa kiinnostuttiin lapsuuden merkityksestä, lapsen asemasta perheessä ja yhteiskunnassa. Alettiin tarkoituksellisesti kirjoittaa lapsista ja korostaa heidän tarvettaan keksiä ja kuvitella, rakentaa itse oma maailmansa ja kasvunsa. Kirjailijoiden arvostus oli myös viesti lasten vanhemmille ja yleisemmin koko yhteiskunnalle. Tämä ehkä osaltaan vaikutti siihen, että ennen pitkää 1800-luvulla myös lainsäädännöllä turvattiin oikeus lapsuuteen ja mahdollisuus koulutukseen sekä rajoitettiin mm. lasten työntekoa tehtaissa. Näin uskon, vaikka tuulta ei näekään -."

Kirsi Kunnaksen ensimmäiset runokokoelmat ovat aikuisille kirjoitettua runoutta. Esikoiskokoelma Villiomenapuu ilmestyi v. 1947. Seuraavat 1950-luvulla ilmestyneet runokokoelmat Uivat saaret, Tuuli nousee ja Vaeltanut edustavat kirjallisuutemme modernismia. Kirsi Kunnas on itse kuvannut tätä kautta uutena vaiheena kirjailijantyössään. Vuonna 1954 hän suomensi ja 'uudelleen runoili' englantilaista lastenkamarirunoutta sisältävän Hanhiemon iloisen lippaan. Siihen mennessä Suomessa ei juuri ollut lastenlyriikkaa, "jossa huumori yhtyisi filosofiaan, sanamagia viljeltyyn taidemuotoon ja esineellinen todellisuus mielen irrationaalisuuteen. Englantilaisten nursery rhymesin taustaan tutustuessani huomasin, että useat lorut olivat kommentteja aikansa tapahtumista, politiikasta, elämästä, ihmisistä. Nonsensiin kuului, että elämänilmiöitä tarkasteltiin irrationaalisella tasolla. Itse asiassa meidän 50-luvun modernismimme huikeimmat salamanvälähdykset olivat juuri nonsensiä, joten en sittenkään loikannut kovin pitkää askelta syrjään." (Miten kirjani ovat syntyneet 2 / toim. Ritva Haavikko, 1980 s. 215-216)

Päivi Heikkilä-Halttunen arvioi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun ilmestymisen vuonna 1956 täyttäneen suomalaisen lastenkirjallisuuden silloisen kirjallisen tyhjiön. Heikkilä-Halttunen katsoo, että idealistinen, ajankuvaltaan ja kieleltään jo vanhentunut lastenlyriikka täyttyi Tiitiäisen satupuun myötä raikkaalla kuvakielellä ja samanaikaisesti sekä lasta että aikuista puhuttelevalla otteellaan. Kunnas oli jo suomentanut englantilaisen lorujen kirjan Hanhiemon lippaan vuonna 1954. "Kirsi Kunnas kotiutti tällä teoksella englantilaisen nonsenselyriikan Suomen maaperälle tavalla, jossa hänen itsenäinen runoilijanpanoksensa on ollut ilmeisen suuri. -- Tiitiäisen satupuussa Kunnas hyödynsi lyriikan modernismin uusimpia virtauksia, mutta uudisti niitä samalla kotiuttaessaan ne uudelle maaperälle eli lastenkirjallisuuteen. -- Tiitiäisen satupuussa Kunnas sovelsi lastenrunon tekniikkaa, mutta puhui itse asiassa usein huumorin ja lievän satiirin avulla aikuisten asioista: yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä ja ihmisistä.” Heikkilä-Halttunen, Päivi Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi, 2000 s. 316-318)

Lapsille kirjoitettua runoutta Kunnas on kirjoittanut Tiitiäisen satupuun lisäksi useita kokoelmia: Puupuu ja käpypoika (runokuvakirja ; 1972), Hassut aakkoset (1975), Kani Koipeliinin kuperkeikat (1979), Sirkusjuttuja (1985), Tiitiäisen pippurimylly: ei liian pienille eikä liian isoille vaan kaikille joilla on pippurihylly (1991), Tiitiäisen tuluskukkaro (2000), Tiitiäisen runolelu (2002), Tapahtui Tiitiäisen maassa (valikoima teoksista). Suorasanaisia satuja sisältävä Tiitiäisen tarinoita ilmestyi 1957. Osa Tiitiäisen satupuuhun luoduista hahmoista esiintyy myös tässä satukokoelmassa. Kunnas on uudistanut myös suomalaista satuperinnettä: "[Tiitiäisen tarinoissa] on selväpiirteisiä vastasatuja, joissa Kunnas muuntelee klassisen lastensadun muotoa ja tyyliä tietoisesti ja näyttävästi muuttamalla perinteisen kansansadun vakiintuneita juonenkäänteitä yllätyksellisiksi."( Heikkilä-Halttunen, Päivi Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi, 2000 s. 322)

Kirsi Kunnas on kertonut, että hän on kirjoittanut Tiitiäisen satupuun runot, kuten myöhemmätkin lastenrunonsa, myös aikuisille, aikuisessa olevalle lapselle, koska hänen kokemuksensa mukaan aikuinen ja lapsi ovat ihmisessä ikuisesti yhdessä. (Miten kirjani ovat syntyneet 2 / toim. Ritva Haavikko, 1980 s. 217). "Kirsi Kunnas kuuluu lastenkirjallisuuden kapinallisiin, jotka kieltävät tähtäämästä kirjoillaan opettavaisuuteen. Mutta hän on kertonut pitävänsä ajatuksesta, että lapset saavat kirjasta tiedonmurusia, joita ei tunnista tiedoksi ennen kuin aikuisena." (Papinniemi, Jarmo Sata kirjaa, 2003 s. 101)

Aapisia, oppikirjoja, tehtäväkirjoja ja opettajan oppaita kuuluu myös Kunnaksen tuotantoon, kuten esim. Aikamme aapinen (Kirsi Kunnas ja työryhmä) v. 1968 ja Aikamme lukukirja vuosina 1969-72. "Kirsi Kunnas lähti lastenkirjailijakautensa aikana tietoiseen lastenkirjalliseen tuotekehittelyyn ja osallistui 1960-70-luvulla näkyvästi lastenkirjallisuudesta ja –kulttuurista käytyyn keskusteluun. Hän omistautui liki 25 vuodeksi lastenkirjallisuudelle paitsi runoilijana myös kääntäjänä, antologioiden toimittajana, aapisen tekijänä sekä lastenkirjallisuuden asianajajana ja puolestapuhujana. Juuri tänä aikana lasten- ja nuortenkirjallisuuden institutionalisoitumisen pohjatyö oli saatu tehtyä: kirjallisuuden alue hyväksyttiin ja se alkoi jälleen rutinoitua." (Heikkilä-Halttunen, Päivi Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi, 2000 s. 323)

1980-luvulla Kirsi Kunnas kirjoitti runokokoelmat Kuun kuva meissä (1980), Kaunis hallayö (1984) ja Valoa kaikki kätketty (1986). Nämä 1980-luvun runokokoelmatkin saivat erittäin hyvän vastaanoton. "Myöhäistuotannon runot asettavat maan mehevän elämän avaruuden ankaraan näkökulmaan; ne kehittelevät klassista aiheistoa taitavin kertauksin, melodiaa ja muotoja muunnellen." (Pekka Tarkka Suomalaisia nykykirjailijoita, 5. uud. laitos 1990).

Kirsi Kunnaksen runokokoelmat ja hänen suomennoksiaan on koottu v. 1999 ilmestyneeseen kokoelmaan Puut kantavat valoa : runot 1947-1986 ja suomennoksia.

Perusteluissa vuonna 2009 Taiteen akateemikon arvonimen myöntämiseksi Kirsi Kunnakselle kiteytetään: "Kirsi Kunnas antoi sodanjälkeiselle uudelle lapsisukupolvelle oman äänen ja oman kielen --. Hanhiemon iloinen lipas, 1954 ja Tiitiäisen satupuu, 1956, olivat modernin suomenkielisen lastenkirjallisuuden tienraivaajia. Kirsi Kunnas on tehnyt johdonmukaista kirjallisuuspolitiikkaa lastenkirjallisuuden aseman ja arvostuksen parantamiseksi. Hän ei kuitenkaan ole satutäti, vaan pikemminkin lastenkirjallisuuden lempeä agitaattori. Julkisissa puheenvuoroissaan hän on herätellyt lasten vanhempia ja muita kasvattajia oivaltamaan lastenkirjallisuuden keskeistä merkitystä lapsen kielen ja mielikuvituksen raaka-aineena."

Väinö Linna -rahaston palkinto myönnettiin Kirsi Kunnakselle toukokuussa 2011. Palkinnon perusteluissa todetaan, " -- Kunnaksen runoissa on herkkyyttä ja vilpittömyyttä, kielellistä leikkiä, huumoria ja satiiria. Runot puhuttelevat eri-ikäisiä lapsia ja ihastuttavat aikuisia. Paitsi runoilija Kirsi Kunnas on merkittävä kulttuuripersoona, joka on ollut aina valmis levittämään runouden sanomaa ihmisille. Kunnas on osallistunut ja esiintynyt sadoissa ellei jopa tuhansissa kirjallisuusmatineoissa, tapahtumissa ja lasten tilaisuuksissa vuosikymmenten aikana. Hän on nostanut esille lukemisen merkitystä, runoutta ja lapsille ääneen lukemisen tärkeyden. Esiintymisissään Kunnas on poikkeuksetta hurmannut yleisönsä - tavoittanut kuulijansa ja luonut mieliin painuvia elämyksiä. Kirsi Kunnas on tukenut kirjallisuutta ja runoutta osallistumalla aktiivisesti runotapahtumiin. Hän on ollut mukana muun muassa Annikin runotapahtumissa, Runokauppa Kattilan toiminnassa ja vuonna 2010 hän oli Tampereella ensimmäistä kertaa järjestetyn Runokaupunki -tapahtuman suojelija. Aktiivinen toiminta kirjallisuuden ja runouden edistäjänä jatkuu edelleen."