Kangas, Päiviö
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Karisto
Elämäkertatietoa
Päiviö Kangas (sukunimi vuoteen 1941 Pölkky). S. 02.11.1927 Kauhava. Opettaja, säveltäjä, kuoronjohtaja ja eräkirjailija. Kävi 7-8 luokkaa oppikoulua Kauhavan keskikoulussa ja lukiossa. Valmistui kansakoulun opettajaksi Raahen seminaarista 1958. Kangas työskenteli kansakoulun opettajana Jalasjärvellä vuosina 1950-1953, Ilmajoella 1957-1958, Toijalassa 1958-1973 sekä peruskoulun luokanopettajana Porissa. Hän on asunut Turussa vuodesta 2001.
Kangas aloitti kirjoittamisen voitettuaan palkinnon opettajainvalmistuslaitoksessa järjestetyssä kirjoituskilpailussa. Hänen artikkeleitaan ja novelleitaan on julkaistu Metsästys ja Kalastus-lehdessä sekä Eränkävijä-lehdessä vuodesta 1958 alkaen. Kangas on kirjoittanut myös kolumneja Satakunnan Kansaan, Aamulehteen ja Kaarina-lehteen.
Palkinnot: useita palkintoja Eränkävijä-vuosikirjan kilpailuissa hopeinen mitali Kulttuurin hyväksi, OAJ 1987, useita valtakunnallisia I palkintoja johtamilleen kuoroille ja kvarteteille 1971-1998, sävellyspalkinto (III), Nuoren Voiman Liitto 1959.
Jäsenyydet: Suomen Kirjailijaliiton jäsen v:sta 1979, Lounais-Suomen kirjailijoiden jäsen, Otavan sekä Metsästys ja Kalastus -lehden yhdessä järjestämän vuosittaisin kirjoituskilpailun arvosteluraadin (3) jäsen v:sta 1989 edelleen.
Harrastukset säveltäminen, sovittaminen, kuoronjohto, kalastus.
Kangas aloitti kirjoittamisen voitettuaan palkinnon opettajainvalmistuslaitoksessa järjestetyssä kirjoituskilpailussa. Hänen artikkeleitaan ja novelleitaan on julkaistu Metsästys ja Kalastus-lehdessä sekä Eränkävijä-lehdessä vuodesta 1958 alkaen. Kangas on kirjoittanut myös kolumneja Satakunnan Kansaan, Aamulehteen ja Kaarina-lehteen.
Palkinnot: useita palkintoja Eränkävijä-vuosikirjan kilpailuissa hopeinen mitali Kulttuurin hyväksi, OAJ 1987, useita valtakunnallisia I palkintoja johtamilleen kuoroille ja kvarteteille 1971-1998, sävellyspalkinto (III), Nuoren Voiman Liitto 1959.
Jäsenyydet: Suomen Kirjailijaliiton jäsen v:sta 1979, Lounais-Suomen kirjailijoiden jäsen, Otavan sekä Metsästys ja Kalastus -lehden yhdessä järjestämän vuosittaisin kirjoituskilpailun arvosteluraadin (3) jäsen v:sta 1989 edelleen.
Harrastukset säveltäminen, sovittaminen, kuoronjohto, kalastus.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Sävellettyjä runoja (julkaisemattomia)
Merimies ja kultansa
Merimiessäkkiä kannan
Perho valkoinen
Rakkauden hetki
Mukana antologioissa ja kokoomateoksissa
Ödemarks färder. Bonniers 1966
Ydin-Suomen kirjailijapuheenvuoro. Luonnonkaunis Suomi. Valitut Palat 1977
Merimies ja kultansa
Merimiessäkkiä kannan
Perho valkoinen
Rakkauden hetki
Mukana antologioissa ja kokoomateoksissa
Ödemarks färder. Bonniers 1966
Ydin-Suomen kirjailijapuheenvuoro. Luonnonkaunis Suomi. Valitut Palat 1977
Erämiesten matkassa. Otava 1987
Kairassa sattuu aina. Otava 2001
Lehtiartikkeleita, kolumneja
Lehtiartikkeleja/artikkelisarjoja Metsästys-ja Kalastuslehdissä 1958-2000.
Kulttuurikolumneja Satakunnan Kansassa 1990-luvulla.
Yleiskolumneja Kauhava-lehdessä 2003 - edelleen.
Radio-ohjelma Tositarina, haastattelu ja lukunäytteitä (radioteatteri) YLE I 22. ja 23.12.92.
Kairassa sattuu aina. Otava 2001
Lehtiartikkeleita, kolumneja
Lehtiartikkeleja/artikkelisarjoja Metsästys-ja Kalastuslehdissä 1958-2000.
Kulttuurikolumneja Satakunnan Kansassa 1990-luvulla.
Yleiskolumneja Kauhava-lehdessä 2003 - edelleen.
Radio-ohjelma Tositarina, haastattelu ja lukunäytteitä (radioteatteri) YLE I 22. ja 23.12.92.
Tekstinäyte
Ote novellista Saariselän kairassa
----
Tunturin laelle uskaltautuva pääsee lähelle äärettömyyttä, täyttyy sanoin selittämättömällä eikä kaipaakaan selityksiä. Hän kokee muodot, värien ja valon kirkkauden optimaalisesti yhtyneinä; lopultakaan hän ei voi siirtää kokemustaan toiseen, jonka vastaanotin ei ole virittynyt oikealle aaltopituudelle ja joka itse ei kykene tarrautumaan aitoon tunnelman liepeeseen. Sellainen näkee vain ahdistavan ja kauhistuttavan erämaan; sellaiselle maasto kuvautuu vaarallisten rakan ja leton yhdistelmänä; sellainen tuskittelee raskaita nousuja ja kompuroittavia laskeutumisia sekä purojen ylityksiä jääkylmässä vedessä kahloen.
Sellaisen tulisi pysytellä hotellien baareissa ja panoraamahalleissa.
Mutta herkistymään kykenevä sulautuu laen autiudessa Suureen Henkeen; samastuu sen kanssa, elää kaikilla aisteillaan tässä ja iankaikkisuudessa; hyväksyy kaiken pienessä ja isossa.
Paremmin kuin meren aava, vaikka siinä rannattomuudet ovat vastakkain, saavat tuntureiden etäisyydet toisistaan ihailemaan maanpäällisiä mittasuhteita; niiden monenasteinen vihreys tai harmaus ja kauimpien näkymien sinisyys lumoavat; syksyisin ruskan huikea väriloisto mykistyttää; kynnenkokoisia lehtiä puskevan vaivaiskoivun totisuus puuksi hymyilyttää.
Jossakin rinteellä ylenee kelo, ikuisuuden symboli. Tuhantiset päiväkierrot se pohjolan kesinä on seurannut auringonrataa imeäkseen valoa lehtivihreän yhteyttää uuden lustokerroksen rakennusaineksia. Kun sen päivät tulivat luetuiksi, elinvoima loppui, kaarna karisi ja näkyviin paljastui valon myötä elämisen seuraus: puuaineksen kiertyminen ytimensä ympäri.
Malttava kulkija näkee tunturivarvikossa riekkopoikueen, jolle emo läklättää käskyjä sekä varoituksia; toisaalla kapustarinta vilistää sielikkömattojen lomitse ja pysähtyy välillä laskettamaan surumielisen vihellyksen; haudonta-aikaan sallii keräkurmitsa ymmärtävän lähestyjän silittää höyhenystään; taivaalla kaartelee piekana ja kaiuttelee kimeitä äännähdyksiä tai korkeuksissa liitelee sitäkin uljaampi maakotka; mellain yllä antaa lentonäytöstä kihu ja rantasipi pyrähtelee levottomana; lammen kalvoa hipoen kiitää vesipääsky; kaikkialla kurjenkanervain sekä muiden varpujen ja pensaiden seassa pyrähtelevät ja sirkuttelevat kirviset pajulinnut järripeipot sinirinnat ...
Mikäli kulkija sattuu tunturiin otolliseen aikaan, voi hän päästä seurailemaan sopulien vaellusta; mätästureikolta toiselle nuo kellanruskeat jyrsijät vilahtelevat, sihisevät kiukkuisesti häritsijälle - ja synnyttävät jälkiinsä selvästi havaittavan pipanauran.
Huomattavasti parempi onni vaaditaan isomman luonnonvaraisen nisäkkään kohtaamiseksi; karhua aniharva pääsee sattumoisin katselemaan, yhtä vähän ahmaa, sutta tai naalia; kettu ja jänis silti väkisin osuvat muutamankin päivän tunturissa oleskelevan eteen.
Noista kaikista syntyy kokemus, josta seurauksena voi olla lapinhulluus. Tapauksia tunnetaan lukemattomia. Sen sijaan ei tunneta taudin parannuskeinona muuta kuin syiden yhä toistuva nauttiminen: jokavuotinen lapinkäynti.
Hotellien panoraamasaleissa istuksiminen tohtii lopulta muodostua huomattavasti helpommaksi ja vaarattomammaksi.
Tyytykööt siihen ne, jotka eivät uskalla kokea alkuperäistä!
----
Tunturin laelle uskaltautuva pääsee lähelle äärettömyyttä, täyttyy sanoin selittämättömällä eikä kaipaakaan selityksiä. Hän kokee muodot, värien ja valon kirkkauden optimaalisesti yhtyneinä; lopultakaan hän ei voi siirtää kokemustaan toiseen, jonka vastaanotin ei ole virittynyt oikealle aaltopituudelle ja joka itse ei kykene tarrautumaan aitoon tunnelman liepeeseen. Sellainen näkee vain ahdistavan ja kauhistuttavan erämaan; sellaiselle maasto kuvautuu vaarallisten rakan ja leton yhdistelmänä; sellainen tuskittelee raskaita nousuja ja kompuroittavia laskeutumisia sekä purojen ylityksiä jääkylmässä vedessä kahloen.
Sellaisen tulisi pysytellä hotellien baareissa ja panoraamahalleissa.
Mutta herkistymään kykenevä sulautuu laen autiudessa Suureen Henkeen; samastuu sen kanssa, elää kaikilla aisteillaan tässä ja iankaikkisuudessa; hyväksyy kaiken pienessä ja isossa.
Paremmin kuin meren aava, vaikka siinä rannattomuudet ovat vastakkain, saavat tuntureiden etäisyydet toisistaan ihailemaan maanpäällisiä mittasuhteita; niiden monenasteinen vihreys tai harmaus ja kauimpien näkymien sinisyys lumoavat; syksyisin ruskan huikea väriloisto mykistyttää; kynnenkokoisia lehtiä puskevan vaivaiskoivun totisuus puuksi hymyilyttää.
Jossakin rinteellä ylenee kelo, ikuisuuden symboli. Tuhantiset päiväkierrot se pohjolan kesinä on seurannut auringonrataa imeäkseen valoa lehtivihreän yhteyttää uuden lustokerroksen rakennusaineksia. Kun sen päivät tulivat luetuiksi, elinvoima loppui, kaarna karisi ja näkyviin paljastui valon myötä elämisen seuraus: puuaineksen kiertyminen ytimensä ympäri.
Malttava kulkija näkee tunturivarvikossa riekkopoikueen, jolle emo läklättää käskyjä sekä varoituksia; toisaalla kapustarinta vilistää sielikkömattojen lomitse ja pysähtyy välillä laskettamaan surumielisen vihellyksen; haudonta-aikaan sallii keräkurmitsa ymmärtävän lähestyjän silittää höyhenystään; taivaalla kaartelee piekana ja kaiuttelee kimeitä äännähdyksiä tai korkeuksissa liitelee sitäkin uljaampi maakotka; mellain yllä antaa lentonäytöstä kihu ja rantasipi pyrähtelee levottomana; lammen kalvoa hipoen kiitää vesipääsky; kaikkialla kurjenkanervain sekä muiden varpujen ja pensaiden seassa pyrähtelevät ja sirkuttelevat kirviset pajulinnut järripeipot sinirinnat ...
Mikäli kulkija sattuu tunturiin otolliseen aikaan, voi hän päästä seurailemaan sopulien vaellusta; mätästureikolta toiselle nuo kellanruskeat jyrsijät vilahtelevat, sihisevät kiukkuisesti häritsijälle - ja synnyttävät jälkiinsä selvästi havaittavan pipanauran.
Huomattavasti parempi onni vaaditaan isomman luonnonvaraisen nisäkkään kohtaamiseksi; karhua aniharva pääsee sattumoisin katselemaan, yhtä vähän ahmaa, sutta tai naalia; kettu ja jänis silti väkisin osuvat muutamankin päivän tunturissa oleskelevan eteen.
Noista kaikista syntyy kokemus, josta seurauksena voi olla lapinhulluus. Tapauksia tunnetaan lukemattomia. Sen sijaan ei tunneta taudin parannuskeinona muuta kuin syiden yhä toistuva nauttiminen: jokavuotinen lapinkäynti.
Hotellien panoraamasaleissa istuksiminen tohtii lopulta muodostua huomattavasti helpommaksi ja vaarattomammaksi.
Tyytykööt siihen ne, jotka eivät uskalla kokea alkuperäistä!