Slunga, Heli
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Ilpo Vainionpää / WSOY
Elämäkertatietoa
Heli Slunga on Oulussa asuva kirjailija, esiintyvä runoilija ja kirjoittamisen opettaja. Hän on toiminut monipuolisesti taiteen kentällä vuodesta 2008. Palkintoja ja ehdokkuuksia mm. Oulun Vuoden Taiteilija 2013, J. H. Erkon runokilpailu, 2. sija, 2007, Poetry Slam -hopea 2007, Tanssiva Karhu-ehdokkuus 2015, Lappi-kirjallisuuspalkintoehdokkuus, 2017. Slungan runoja on käännetty yhdeksälle kielelle.
---
Harrastukset: metsissä kulkeminen, ratsastus, lukeminen, ajattelu, taide.
Makuasioita:
unohtumattomat ja vaikuttaneet taide-elämykset:
Italialainen neorealismi, dekadenssi yleisesti, Sylvia Plathin runot, Munchin maalaukset, kauniit kauhuleffat, Kalervo Palsa, Rimbaud, Baudelaire, Nabokovin Lolita, Uuno Kailas, Tšehovin novellit, William Blake, P. J. Harvey, Kauko Röyhkän rocklyriikka, Burzum, Sopor Aeternus, H.R Giger, Vivaldi, George Orwell, Huxley, H. P. Lovecraft, Tolstoi, Nietzsche, Schopenhauer, Marcuse, Aleister Crowley, Timo K. Mukka, Pirjo Hassinen…siinä ensimmäisiä mieleen tulevia. Burleski ja goottiestetiikka.
fiktiivinen henkilö, johon voisit samaistua:
L. Onervan Mirdja, Marcel Proustin Swannin rakkauden Swann, Flaubertin rouva Bovary. Munchin Huudon huutaja. Samastun kohtuuttomiin ihmisiin.
kiehtova historiallinen henkilö:
Jeesus.
---
Harrastukset: metsissä kulkeminen, ratsastus, lukeminen, ajattelu, taide.
Makuasioita:
unohtumattomat ja vaikuttaneet taide-elämykset:
Italialainen neorealismi, dekadenssi yleisesti, Sylvia Plathin runot, Munchin maalaukset, kauniit kauhuleffat, Kalervo Palsa, Rimbaud, Baudelaire, Nabokovin Lolita, Uuno Kailas, Tšehovin novellit, William Blake, P. J. Harvey, Kauko Röyhkän rocklyriikka, Burzum, Sopor Aeternus, H.R Giger, Vivaldi, George Orwell, Huxley, H. P. Lovecraft, Tolstoi, Nietzsche, Schopenhauer, Marcuse, Aleister Crowley, Timo K. Mukka, Pirjo Hassinen…siinä ensimmäisiä mieleen tulevia. Burleski ja goottiestetiikka.
fiktiivinen henkilö, johon voisit samaistua:
L. Onervan Mirdja, Marcel Proustin Swannin rakkauden Swann, Flaubertin rouva Bovary. Munchin Huudon huutaja. Samastun kohtuuttomiin ihmisiin.
kiehtova historiallinen henkilö:
Jeesus.
Tekstinäyte
Susi
Kukapa minua on koskaan uskonut, mutta jos suoraan sanotaan,
Punahilkka oli viheliäinen nymfomaani joka itse kerjäsi tulla syödyksi.
Yöstä toiseen hän riensi kimmoisat pakarat tytisten ja
punainen tukka tulessa luokseni.
Tietysti minä söin eteeni levitetyt herkut.
Aluksi vain pieniä, tarpeettomia osia:
silmäluomen, korvalehden tai pikkuvarpaan, palan
omenankirpeää poskea, kauneuspilkun silmäkulmasta
ja aamun tullen tämä pervo messiaskompleksinen pikkutyttö
heitti viitan ruhjeidensa päälle ja
tömisti takaisin kotiin.
Olisittepa nähneet sen ilmeen, niin omahyväinen ja raukea
voi olla vain täysin pilaantunut yksilö
joka kantaa mustelmiensa
sinimustasta mädänkeltaiseen liukuvaa sateenkaarta
suuren intohimon todistuksena.
Hän palasi joka yö.
Kun jalkoja ei enää ollut, lykki kaluttuja luitaan pyörätuolissa.
Ja kun lopulta olin syönyt hänet
lantion yleisen käymälän ovea myöten,
ulosteiden tahrimaa emalisydäntä myöten,
hän alkoi hankalaksi ja hakkasi kylkiluitani
jollen koko ajan maannut hänen kanssaan
vatsakalvojen hämäryydessä
turpeat kielet toistemme suissa,
hampaat vastakkain
kuin kaksi ennenaikaista ruumista.
"Älä jätä minua enää yksin", hän vinkui,
vaati loputonta aurinkoa
uhrin yksinoikeudella, takertui jalkoihini ja
repi hysteeristä esittäen hiuksiaan
jos yritin välillä ulos.
Aloin inhota häntä, hänen
kimakkaa ääntään ja koko antautumisen
törkyistä teatteria
ja kostoksi
hän keksi sen typerän sadun jota
kerrotte lapsillenne:
hyvin muodostunut isoäiti,
pieni punaviittainen märkäuni, metsästäjä jne.
vaikka oikeasti minä pyysin avaamaan
skalpellilla vatsani, että pääsin hänestä eroon.
Sitä hän ei anna anteeksi ikinä.
(Teoksesta Kehtolauluja kuoleville)
Kukapa minua on koskaan uskonut, mutta jos suoraan sanotaan,
Punahilkka oli viheliäinen nymfomaani joka itse kerjäsi tulla syödyksi.
Yöstä toiseen hän riensi kimmoisat pakarat tytisten ja
punainen tukka tulessa luokseni.
Tietysti minä söin eteeni levitetyt herkut.
Aluksi vain pieniä, tarpeettomia osia:
silmäluomen, korvalehden tai pikkuvarpaan, palan
omenankirpeää poskea, kauneuspilkun silmäkulmasta
ja aamun tullen tämä pervo messiaskompleksinen pikkutyttö
heitti viitan ruhjeidensa päälle ja
tömisti takaisin kotiin.
Olisittepa nähneet sen ilmeen, niin omahyväinen ja raukea
voi olla vain täysin pilaantunut yksilö
joka kantaa mustelmiensa
sinimustasta mädänkeltaiseen liukuvaa sateenkaarta
suuren intohimon todistuksena.
Hän palasi joka yö.
Kun jalkoja ei enää ollut, lykki kaluttuja luitaan pyörätuolissa.
Ja kun lopulta olin syönyt hänet
lantion yleisen käymälän ovea myöten,
ulosteiden tahrimaa emalisydäntä myöten,
hän alkoi hankalaksi ja hakkasi kylkiluitani
jollen koko ajan maannut hänen kanssaan
vatsakalvojen hämäryydessä
turpeat kielet toistemme suissa,
hampaat vastakkain
kuin kaksi ennenaikaista ruumista.
"Älä jätä minua enää yksin", hän vinkui,
vaati loputonta aurinkoa
uhrin yksinoikeudella, takertui jalkoihini ja
repi hysteeristä esittäen hiuksiaan
jos yritin välillä ulos.
Aloin inhota häntä, hänen
kimakkaa ääntään ja koko antautumisen
törkyistä teatteria
ja kostoksi
hän keksi sen typerän sadun jota
kerrotte lapsillenne:
hyvin muodostunut isoäiti,
pieni punaviittainen märkäuni, metsästäjä jne.
vaikka oikeasti minä pyysin avaamaan
skalpellilla vatsani, että pääsin hänestä eroon.
Sitä hän ei anna anteeksi ikinä.
(Teoksesta Kehtolauluja kuoleville)
Lähteitä ja viittauksia