Lahtinen, Anni
Elämäkertatietoa
- Nuorisokirjallisuuden linjalle Anni Lahtinen kertoo keskittyneensä oikeastaan vasta Jättiläisen tasku -teoksen menestyksen kannustamana. Sitä ennen hän oli jo ansioitunut radiokuunnelmien tekijänä heti 1970-luvun alusta lähtien. Myös useita hänen novellejaan ja pakinoitaan esitettiin radiossa, ja tarkemmin analysoitaessa hänen kirjoissaankin huomio kiinnittyy hänen taitoonsa luonnehtia ihmisiä heidän puhetapansa välityksellä, korviin kuultavan aitona dialogina. (Kerttu Manninen kirjassa Heitä luetaan!, 1990)
synt. 2.2.1914 Kuhmalahdella, kuoli 21.7.2009
asui Tampereella
ei perhettä
opinnot: 6 lk oppikoulua, kirjanpito- ym. kursseja, vuoden opiskelu Englannissa Kingston Collegessa
ammatti: kirjailija, sosiaalipäällikkö (eläkkeellä)
muut toimet: ent. pankkivirkailija ja huoltokonttorinhoitaja
luottamustehtäviä: Manuscript 63 ry johtokunta, rahastonhoitaja (ent.)
palkinnot: Valtion kirjallisuuspalkinto 1981
Turun ja Porin läänin kirjallisuuspalkinto
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1989
Anni Lahtinen on ennen kaikkea nuortenkirjailija, jonka tuotanto käsittää romaaneja, novelleja, kuunnelmia, lehtikirjoituksia ja arvosteluja.
Anni Lahtinen kertoo, että kirjailijan työ valitsi hänet. "Osallistuin kilpailuihin ja aloin sijoittua kärkisijoille. Rohkaistuin ja ryhdyin kirjoittamaan, novelleja, radiokuunnelmia ja lopulta ´oikeita´ kirjoja."
Lahtisen esikoisteos Ystäväni Elviira, mustalaistyttö ilmestyi 1973. Kirjan taustalla ovat vaikuttaneet omakohtaiset kokemukset sosiaalipäällikön työssä.
Luovan työnsä lähtökohtina Lahtinen mainitsee suomalaisen elämänmuodon ja sen kiihtyneen rytmin. "Huvittuneena vertaan sitä lapsuuteni ja nuoruuteni pohdiskelevaan kulkuun. Sanon kuten legendaarinen Aleksis Kivi: Vielä minä elän. En suostu sivustakatsojaksi."
Anni Lahtisen kirjallisia hengenheimolaisia ovat Kerstin Bergroth, Anton Tšehov ja Knut Hamsun. "Siis vanhoja kamuja", hän ironisoi.
Pirkanmaalaisuus on kirjailijalle merkittävä asia. "Olen Pirkanmaalta lähtenyt, Pirkanmaalle palannut ja mitä väliin on jäänyt, pysyy vieraana."
Omasta tuotannostaan merkittävimmäksi hän nostaa Valtion kirjallisuuspalkinnon saaneen nuortenkirjan Jättiläisen tasku (1980). Teos värittää nuoren tytön kokemuksia kaukana kotoa sijaitsevassa koulukaupungissa ja täysihoidossa.
Kritiikki kiitti teosta. "Aito eläytyminen ja kunnianhimoinen pyrkimys näyttäytyy kauttaaltaan Lahtisen nuorisoromaanissa. Hän kirjoittaa sujuvaa dialogia: puhuttua kieltä. 1930-luku on kuvattu luotettavasti ja lukuisat havainnolliset yksityiskohdat tekevät kuvauksesta varsin eloisan." (Satakunnan Kansa 8.6.80, Simo Ojanen)
Anni Lahtinen kertoo työstään: "Teoksistani paljastuu suurin osa omaa itseäni. Kirjani eivät silti ole mitään omaelämänkerrallisia tuotteita. Peilaan ihmisiä oman aikansa kuvastimessa, siis lähihistoriassamme. Luonto on myös tärkeä elementti."
Anni Lahtisen romaanien nuoret kaipaavat fyysisesti tai henkisesti poissaolevaa isää tai isä on muuten keskeisesti esillä, kuten romaaneissa Jättiläisen tasku (1980) ja Vetehisen kutsu (1989). Sota on monissa kirjoissa läsnä tavalla tai toisella, esimerkikisi kirjoissa Tukikohdan Mirja (1987) ja Kyllä, herra tohtori (1988). Kansalaissodan jälkeiseen ristiriitaiseen aikaan on sijoittunut romaani Kyyneliä joulupuurossa (1985). Vuosiin 1938-1945 sijoittuvat romaanisarjan Voi elämän kevät (1981), Sinappia, olkaa hyvä! (1982) ja Tuku tuku lampaitani (1983) tapahtumat.
90-vuotishaastattelussaan Aamulehdessä 1.2.2004 Anni Lahtinen kertoo, että hän ei ole halunnut kirjoittaa rajatulle lukijakunnalle. "Erityisesti olen valottanut lähihistorian merkitystä nuorisolle. Menneisyys liittyy saumattomasti aina nykyisyyteen. Niiden välille ei pidä synnyttää turhia ristiriitoja. Monimuotoisuus kirjoissa on tärkeä asia."(AL 1.2.2004, Seppo Saari)
synt. 2.2.1914 Kuhmalahdella, kuoli 21.7.2009
asui Tampereella
ei perhettä
opinnot: 6 lk oppikoulua, kirjanpito- ym. kursseja, vuoden opiskelu Englannissa Kingston Collegessa
ammatti: kirjailija, sosiaalipäällikkö (eläkkeellä)
muut toimet: ent. pankkivirkailija ja huoltokonttorinhoitaja
luottamustehtäviä: Manuscript 63 ry johtokunta, rahastonhoitaja (ent.)
palkinnot: Valtion kirjallisuuspalkinto 1981
Turun ja Porin läänin kirjallisuuspalkinto
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1989
Anni Lahtinen on ennen kaikkea nuortenkirjailija, jonka tuotanto käsittää romaaneja, novelleja, kuunnelmia, lehtikirjoituksia ja arvosteluja.
Anni Lahtinen kertoo, että kirjailijan työ valitsi hänet. "Osallistuin kilpailuihin ja aloin sijoittua kärkisijoille. Rohkaistuin ja ryhdyin kirjoittamaan, novelleja, radiokuunnelmia ja lopulta ´oikeita´ kirjoja."
Lahtisen esikoisteos Ystäväni Elviira, mustalaistyttö ilmestyi 1973. Kirjan taustalla ovat vaikuttaneet omakohtaiset kokemukset sosiaalipäällikön työssä.
Luovan työnsä lähtökohtina Lahtinen mainitsee suomalaisen elämänmuodon ja sen kiihtyneen rytmin. "Huvittuneena vertaan sitä lapsuuteni ja nuoruuteni pohdiskelevaan kulkuun. Sanon kuten legendaarinen Aleksis Kivi: Vielä minä elän. En suostu sivustakatsojaksi."
Anni Lahtisen kirjallisia hengenheimolaisia ovat Kerstin Bergroth, Anton Tšehov ja Knut Hamsun. "Siis vanhoja kamuja", hän ironisoi.
Pirkanmaalaisuus on kirjailijalle merkittävä asia. "Olen Pirkanmaalta lähtenyt, Pirkanmaalle palannut ja mitä väliin on jäänyt, pysyy vieraana."
Omasta tuotannostaan merkittävimmäksi hän nostaa Valtion kirjallisuuspalkinnon saaneen nuortenkirjan Jättiläisen tasku (1980). Teos värittää nuoren tytön kokemuksia kaukana kotoa sijaitsevassa koulukaupungissa ja täysihoidossa.
Kritiikki kiitti teosta. "Aito eläytyminen ja kunnianhimoinen pyrkimys näyttäytyy kauttaaltaan Lahtisen nuorisoromaanissa. Hän kirjoittaa sujuvaa dialogia: puhuttua kieltä. 1930-luku on kuvattu luotettavasti ja lukuisat havainnolliset yksityiskohdat tekevät kuvauksesta varsin eloisan." (Satakunnan Kansa 8.6.80, Simo Ojanen)
Anni Lahtinen kertoo työstään: "Teoksistani paljastuu suurin osa omaa itseäni. Kirjani eivät silti ole mitään omaelämänkerrallisia tuotteita. Peilaan ihmisiä oman aikansa kuvastimessa, siis lähihistoriassamme. Luonto on myös tärkeä elementti."
Anni Lahtisen romaanien nuoret kaipaavat fyysisesti tai henkisesti poissaolevaa isää tai isä on muuten keskeisesti esillä, kuten romaaneissa Jättiläisen tasku (1980) ja Vetehisen kutsu (1989). Sota on monissa kirjoissa läsnä tavalla tai toisella, esimerkikisi kirjoissa Tukikohdan Mirja (1987) ja Kyllä, herra tohtori (1988). Kansalaissodan jälkeiseen ristiriitaiseen aikaan on sijoittunut romaani Kyyneliä joulupuurossa (1985). Vuosiin 1938-1945 sijoittuvat romaanisarjan Voi elämän kevät (1981), Sinappia, olkaa hyvä! (1982) ja Tuku tuku lampaitani (1983) tapahtumat.
90-vuotishaastattelussaan Aamulehdessä 1.2.2004 Anni Lahtinen kertoo, että hän ei ole halunnut kirjoittaa rajatulle lukijakunnalle. "Erityisesti olen valottanut lähihistorian merkitystä nuorisolle. Menneisyys liittyy saumattomasti aina nykyisyyteen. Niiden välille ei pidä synnyttää turhia ristiriitoja. Monimuotoisuus kirjoissa on tärkeä asia."(AL 1.2.2004, Seppo Saari)
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Muu tuotanto:
Kuunnelmat:
Hiiret (1971)
Ruotsinkävijä (1973)
Minkkiturkki (1975)
Matti ja Loukon Kehno (1976)
In Memoriam, Pertteli, radionovelli (1981)
Lisäksi novelleja ja pienoisnäytelmiä mm. kokoelmissa Tuli mies tupestaan, Läntinen, Hyötyelukka, Kulkusen joulujulkaisuja, Yhteinen tulikoe (1978); runsaasti lehtinovelleja ym. artikkeleita.
Kuunnelmat:
Hiiret (1971)
Ruotsinkävijä (1973)
Minkkiturkki (1975)
Matti ja Loukon Kehno (1976)
In Memoriam, Pertteli, radionovelli (1981)
Lisäksi novelleja ja pienoisnäytelmiä mm. kokoelmissa Tuli mies tupestaan, Läntinen, Hyötyelukka, Kulkusen joulujulkaisuja, Yhteinen tulikoe (1978); runsaasti lehtinovelleja ym. artikkeleita.
Tekstinäyte
Ote teoksesta Vetehisten kutsu (1989)
Sitten tulivat lokit. Räikeä kirkuminen kiiri pitkin rantaviivaa. Siivet letkuen linnut suunnistivat kylään, tarkistivat maiseman, lensivät pykäämään pesiään. Vallattomat vesimassat ryntäilivät niittyjen poikki Kettuojan uomassa. Vaahtoa ryöpsähteli penkereelle. Pajut taipuivat ja rentukat avasivat silmänsä selkosilleen ja pällistelivät rupisammakkoa, joka posket lelluen kyyhötti mättäällä.
Sitten tulivat lokit. Räikeä kirkuminen kiiri pitkin rantaviivaa. Siivet letkuen linnut suunnistivat kylään, tarkistivat maiseman, lensivät pykäämään pesiään. Vallattomat vesimassat ryntäilivät niittyjen poikki Kettuojan uomassa. Vaahtoa ryöpsähteli penkereelle. Pajut taipuivat ja rentukat avasivat silmänsä selkosilleen ja pällistelivät rupisammakkoa, joka posket lelluen kyyhötti mättäällä.
Lähteitä ja viittauksia
Rivien välistä : näkökulmia nuorille kirjoittamiseen / toim. Ismo Loivamaa et al. (Cultura 1990)
Pirkanmaalaisia nuortenkirjailijoita / toim. Katariina Ahtiainen et al. (Suomen nuortenkirjaneuvoston Tampereen osasto 1993)
Aamulehti 22.5.2002 Tiina Aisla: Aina sama etsijä ja haaveksija
Aamulehti 1.2.2004 Seppo Saari: Nuorten kuvaaja niin iloissa kuin koettelemuksissakin