Raivio, Jouko

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Muut teokset

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

Motto 1: "Merkistä on vaikea sanoa yhtään mitään, ellei määrittele, mihin tarkoitukseen tai tehtävään merkki meitä käyttää."

Motto 2: "Jos osaamme kysyä oikeita kysymyksiä, saamme oikeita vastauksia."

Motto 3: "Grasping everything that makes an utterance valid is a grasping much of what constitutes a society." (R.A. York: The poem as utterance 1986)

Elämäkertatietoa

Opinnot ja työura:

Toimittajatutkinto Tampereen yliopisto 1980
Kirjastotieteen ja informatiikan opinnot 1982
Yhteiskuntatiet. kand. 1990
Toimittaja Satakunnan Kansassa, Aviisissa, Hämeen yhteistyössä
Kirjastoharjoittelija, -amanuenssi, kirjastonhoitaja Porin kaupunginkirjasto 1983-1987
Kirjastonjohtaja, Sampolan kirjasto, Pori 1987-1990,
Riihikallion kirjasto, Tuusula 1990-2002

Harrastukset:

Musiikki (barokki, nykymusiikki, rock, pop, jazz)
Elokuva (draama, komedia, jännitys, kauhu)
Tutkimus (sosiologia, filosofia, mediatutkimus)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Kirjoittanut myös 40 Jerry Cottonia.

Tekstinäyte

Hetkinen... jos nainen ei olekaan Saara, vaan joku muu? Kävihän Saarallakin joskus vieraita. Järjetön ajatus - mutta täysin mahdollinen. Ei, se ei voi olla Saara. Mutta kuka se sitten on?
Saaralla oli olkapäässään tatuoitu perhonen. Lauran tarvitsi vain vähän kääntää ruumista ja katsoa... Hän kätensä kastui vedessä olevaan vereen, kun hän tarttui ruumiiseen ja käänsi sitä. Vain nähdäkseen, että ammeessa lojuva nainen oli todella Saara.
Kuollut. Saara oli kuollut! Oli heti kutsuttava paikalle ambulanssi ja poliisi.
Olohuoneessa kolahti. Laura jähmettyi paikalleen ja kuunteli. Toiselta puolelta ei kuulunut mitään. Laura hivuttautui aivan oven viereen ja painoi siihen korvansa. Edelleenkään ei mitään. Oliko ääni hänen omaa kuvitteluaan?
Laura oli käynyt sairaalan järjestämän itsepuolustuskurssin eikä epäillyt kykyään selvitä vaikeista tilanteista. Hän keskittyi kuuntelemaan, samalla kuitenkin varautuen mihin tahansa.
Sitten toisella puolella kolahti taas. Ja uudestaan.
Laura kiskaisi kylpyhuoneen oven kiinni ja väänsi sen lukkoon. Vaistomaisesti hän haroi lavuaarin päällä olevaa hyllyä, mutta ei löytänyt parempaa asetta kuin terävät kynsisakset. Hän puristi sakset kouraansa ja jäi odottamaan.
Lauran päässä kiersi vain yksi päättäväinen ajatus. Tuli ovesta kuka tahansa, hän ei antaisi tuumaakaan periksi.
Sitten toiselta puolelta kuului taas kolahdus.
Se oli vaihteeksi jotakin, joka sai Lauran huokaisemaan helpotuksesta. Hän käänsi varovasti lukon auki, odotti vielä hetken ja työnsi sitten oven auki. Hän hivuttautui lyhyestä käytävästä olohuoneen puolelle. Ja totesi olleensa oikeassa. Ääni oli tullut hänen itse avaamastaan olohuoneen ikkunasta, jonka löysiä salpoja tuuli lonksutteli.
Laura oli kylmän rauhallinen naputellessaan hälytysnumeroa. Samalla hän tiesi olevansa edelleen sokissa.
Hänen maailmansa oli muuttunut ennen kokemattomalla tavalla.

(Pimeä valo 2006)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia dekkarikirjailijoita. / Ari Haasio. BTJ, 2001.