Saarinen, Virpi

Kaikkien kirjojeni lähtökohtana on ollut jokin maisema, miljöö tai näkymä. Minua kiehtovat paikat, joissa voi aistia jotain aikaisemmin eletystä elämästä, kuten autiotalot, muinaiset asuinsijat tai hautausmaat. Luen vanhoja karttoja ja paikannimiä ja mietin, mistä kaikki nimet ovat syntyneet. Hakeudun isoihin viileisiin huoneisiin ja maisemaan, jossa on tuulta ja tilaa.

Elämäkertatietoa

Virpi Saarisen esikoisromaani Sudenkesyttäjä (2004) kertoo kaupunkilaistytön ja villiytyneen koiran ystävyydestä. Kirjalle myönnettiin vuoden 2004 Luku-Varkaus -palkinto. Saarisen toinen romaani Jäälinnun sulka (2005) on sekä huima esihistoriallinen pakotarina että yksinäisen nykytytön kehityskertomus. Saarinen sai teoksesta Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 2005.

Virpi Saarisen kolmas kirja, Hämäränkoira (2006), on eläytyvä tarina yksinäisestä pojasta ja koirapesueesta. Kirja on Finlandia Junior -ehdokas.
(Otava)

Palkinnot:
LukuVarkaus-palkinto 2004 (Sudenkesyttäjä)
Olvi-palkinto 2005 (Jäälinnun sulka)
Finlandia Junior ehdokkuus 2006 (Hämäränkoira)

Harrastukset:
lukeminen ja puutarhanhoito

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Lehtijuttuja, mukana antologioissa.

Nuortenkirjat:

Sudenkesyttäjä, 2004
Jäälinnun sulka, 2005
Hämäränkoira, 2006
Kesäkissa, 2007

Tekstinäyte

Katkelma Reviiri-lehdessä 2003 julkaistusta tarinasta Kun kaikki kulkevat ohi
-----
Koira istui koppiinsa kahlehdittuna. Se ei pystynyt ottamaan montaakaan askelta, mutta se saattoi katsella. Se seurasi ihmisiä, herkeämättä. Joku niistä vilkaisi joskus koiraa ja käänsi sitten katseensa pois. Ne eivät pysähtyneet, eivät jääneet puhumaan eivätkä rapsuttamaan korvan takaa, vaikka koira heiluttikin varovasti häntää ja laski pystyt korvansa ystävälliseen asentoon. Ihmiset kulkivat aina ohi.

Koira odotti kauan. Kesät vaihtuivat talviksi ja talvet kääntyivät taas kevääseen. Oli nälkä, välillä oli janokin. Talvella kylmä kettinki puri kaulaa ja pakkanen satutti tassuja. Sateet muuttivat kopin edustan mutavelliksi, aurinko paahtoi sen aavikoksi. Mutta koira jaksoi odottaa. Se ei haukkunut, ei rähjännyt eikä vinkunut. Se oli hyvin kärsivällinen koira.

Liian tavallinen, ihmiset sanoivat. Peruspiski, tuollaisia mahtuu kolmetoista tusinaan. Tai: liian suuri, ei sovi sylikoiraksi, liian pieni, ei käy vahdiksi, liian vanhakin jo. Kukaan ei ottanut koiraa mukaansa, ne valitsivat aina jonkun muun, sillä valinnan varaa tarhalla totisesti oli.
----

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 6. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2009.

Kuva: Pertti Nisonen