Lukemisesta pidin lapsesta asti. Lukemalla pääsin toisiin maailmoihin ja toisten ihmisten mieliin. Arkana lapsena löysin kirjoista ystäviä, mutta löysin niistä myös itseäni ja omia tunteitani. Lukiessani olin kuin enemmän olemassa. Lapsena oikein hyvän kirjan lukemisen jälkeen yritin pitää sen maailmaa hengissä ja kirjoittaa kirjalle jatkoa. Yritykset siirtää paperille englantilainen kartano, ankara täti ja omapäinen lapsiystävä katkesivat ensimmäiseen tai toiseen liuskaan. Koulussa pidin kirjoittamisesta, se oli minulle helpompaa kuin matematiikka tai ruotsi ja helpompaa kuin musiikki, jossa valitettavasti sain kuulla olevani täysin lahjaton. Tosissani aloin kirjoittaa vasta aikuisena ja omien lasten syntymän jälkeen. Joku identiteettikriisi siinä oli ja tarve tehdä sitä, mitä oli aina salaa halunnut. Unelmani oli olla kirjoittava ihminen, kirjailija. Hyvä lause oli todiste hengissä olemisesta ja arvokkuudesta.
Aloitin lastenkirjasta. Kirjoitin sitä vuosikausia enkä loppujen lopuksi koskaan saanut sitä kustantajalta läpi, mutta sain kannustavia palautteita ja kirjoittaessa opin kirjoittamista. Hain vauhtia Oriveden opiston kesäkursseilta, rakastuin opiston ilmapiiriin, löysin Orivedeltä ystäviä ja kirjoittaminen konkretisoitui oikeaksi työksi. Pääsin palkinnoille Otavan novellikilpailussa 1983 ja sain julkaistua esikoiskirjani. Sen perään kirjoitin kaksi romaania ja muutaman lastenkirjan. Niiden jälkeen tuli pitkä tauko, meni lähes kymmenen vuotta eikä kirjoittaminen tuntunut sujuvan mitenkään. Näiden tuskastuttavien vuosien työn tulos, moneen kertaan väännetty ja käännetty lastenkirja, Haloo, kuuleeko kaupunki, ilmestyi 2003 ja sai Finlandia Junior-palkinnon. Palkinto oli hieno juttu. Sitä ennen olin työn ääressä jo useasti uskonut, ettei kankaasta syntyisi edes nenäliinaa, mutta tulikin takin sijasta koko puku.
Olen saanut uudestaan pään auki ja iloitsen kirjoittamisesta. Toivoisin tämän olotilan jatkuvan.
Makuasioita:
Mukavia taiteellisia asioita:
Iän myötä minulle on tullut aika lapsellinen kirjamaku. Grimmin saduista pidän, niiden suurista metsistä ja loistavista yksityiskohdista. Äitipuolelle tuodusta kauriin sydämestä, lasiarkusta, Tuhkimon täsmäkokoisesta kengästä, Lumikin väreistä, punaisesta kuin veri, valkeasta kuin lumi ja mustasta kuin eebenpuu. Mark Twainista pidän, niin Tom Sawyeristä kuin Huckleberry Finnistä. Taivaan tuuliin lentävästä Maija Poppasesta pidän ja Burnettin Salaisesta puutarhasta. Peter Pan, ja nimenomaan Tyyni Tuulion vanha käännös, on kuin runoutta joka sana. Näitä kirjoja kannattelee lapsuuden lukukokemusten hehku, mutta edelleen ne kestävät. Muumeja luin vasta teini-ikäisenä, mutta muumikirjat eivät lukemisesta kulu. David Almondin kirjoja olen lukenut vasta aikuisena, mutta niistäkin löytyy sama taika. Nan Ingerin hevoskirjat löysin, kun omia lapsia talutusratsastukseen viedessäni jäin koukkuun ja aloitin ratsastuksen.
Kuvataidetta katson mielelläni. Isäni oli kuvataiteilija ja lapsena näin tauluja kotona ja katselin taidekirjojen kuvia. Niistä kirjoista jotkut Väinö Kunnaksen maalausten kuvat tuntuvat siltä kuin ne olisi maalattu meiltä kotoa, niin kuin itse olisin mallina tai värit olisivat meidän olohuoneesta. Kirjan kuva ja muistikuva ovat yhdistyneet.
Epämusikaalisuuttani olen aina surrut. Koko meidän suku on epämusikaalista ja suvun hautajaisissa on virrenkin veisaaminen ollut vaikeaa. Silti olen viime vuosina oppinut nauttimaan klassisesta musiikista. En voi sanoa sitä ymmärtäväni, erottelukykyni sillä alueella on huono. Kieltä tai kuvia pystyn tarkemmin lukemaan, mutta musiikin alueella olen aika lukutaidoton. Kuitenkin kuuntelen radiosta klassista ja käyn konserteissakin. Tunnen musiikin puhtaana ilona ja hyvänä olona osapuilleen rinnan seutuvilla.
Mukavia paikkoja:
Koti on hyvä paikka. Hevostalleilla viihdyn myös. Lasten ja nuorten kanssa on mukavaa, ja siksi olen tehnyt pitkään töitä sanataiteen ohjaajana. Kirjastossakin on mukavaa, kirjasto on melkein kuin koti. Kirjastolaitos on hieno juttu, ja siitä pitäisi pitää hyvää huolta.
Ärsyttäviä asioita:
Suvaitsemattomuus ei ärsytä. Siitä vain tulee totaalisesti paha olo.
Lähteitä ja viittauksia
Kuva: Irmeli Jung