Leskinen, Leena

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Veikko Somerpuro

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

tietokirjat

Kirjailijan omat sanat

Ensiksikin minulla on perhe: kolme poikaa ja puoliso. Asun keltaisessa talossa, jonka pihassa on yli 60 vuotta sitten istutettuja valamonruusuja. Talossa on myös aina eläin, kissa tai koira tai molemmat.

Kirjoitushuoneeni kellari-ikkunasta näkyy ruohonjuuritaso - siitä on lähdettävä. Kirjoittamisen aloittaminen on vaikeaa, jännittävää kuin lentokoneen nousu. Joskus kaikki alkaa soljua kuin itsestään; ei ole myytti, että kirjan henkilöt aivan kuin synnyttävät itsensä, tulevat ja menevät, tekevät omat ratkaisunsa. Sen sijaan kliseetä "kirjailijan työ on yksinäistä puurtamista" en halua käyttää. En tunne olevani yksin, ja toisaalta yksinäisyys on vapauttavaa, erakkous palkitsevaa.

Kirjoitan nuorille ja aikuisille. Lastenkirja on mielestäni suurin haaste, haluaisin kirjoittaa hyvän kirjan; huonoja julkaistaan aivan liikaa. Ihailen Astrid Lindgrenin ironiaa ja huumoria. Luin lapsilleni Peppiä ja Ronja Ryövärintytärtä ja ihastuin joka kerta yhtä paljon kuin he.

Nyt minulla on (joulukuu 2007) työn alla viides käsikirjoitus. Olen Lyseon aikuislinjan tuntiopettaja, joten voin yhdistää kirjoittamisen ja sosiaalisen työyhteisön samaan päivään. Leipä perheelle tulee äidinkielen ja kirjallisuuden opettamisesta aikuisille - se on hyvin palkitsevaa. Olen myös 80-luvulla opettanut Yhteiskoulussa kuvataidetta - haaveilin lukioaikoinani kuvataiteilijan ammatista.

Olen kirjoittanut ja kirjoitan monenlaista tekstiä, se pitää vedossa. 80-luvulta alkaen olen naputellut kolumneja ja taidearvosteluja kirjoituskoneella, nykyään kirjoitan tilaustöitä, arvosteluja, arvioita teksteistä oman käsikirjoituksen lisäksi - jäykän kirjoituskoneen tilalla vain on "läppäri".

Elämä on kirjoittamisen arvoista.


PAREMPI MYÖHÄÄN


Synnyin kirjailijaksi myöhään, vasta 44-vuotiaana, kun esikoisteokseni Eurotarinoita julkaistiin. Mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi kirjoittanut siihen mennessä.

Oikeastaan olin jo kymmenvuotiaana ajatellut haluavani kirjailijaksi, mutta toive jäi kaiken muun alle - aika oli hiekkaa, ja hiekka aikaa, vuodet täyttyivät, lapset syntyivät. Kirjoitin pöytälaatikkoon mutta vakavissani. Postilaatikosta taas löytyi kustantamojen bumerangipostia, mutta joskus oli melkein jalka kustantamon oven välissä. Oli marginaalimerkintöjä, kannustavia kehotuksia jatkaa.

Kirjoitin kolumneja, ne olivat palkitsevia. Kuvallisia juttuja, joissa saattoi kokeilla metaforien kestoa, lyyristä sointia, rakennemalleja, ytimen etsimistä. Kirjoitin kuvataidearvosteluja ja kirjoitan yhä. Ryhdyin aikoinaan siihen hommaan, kun pyydettiin. En ollut ajatellut koskaan ryhtyväni kriitikoksi mutta huomasin ryhtyneeni. En ajatellut opettajaksi rupeamista, mutta sekin olen.

Kaikki tukee kirjoittamista, on osa kokonaisuutta, joksi olen vähitellen tullut.

Kun olin lukiossa, kuvittelin ryhtyväni kuvataitelijaksi ja - salassa - elokuvaohjaajaksi. Maalasin vimmatusti ekspressionistien tyyliin huonosti valaistussa huoneessani Lightnin´ Hopkinsin suoltaessa bluesia Philipsin levysoittimesta. Pääsin ylioppilaaksi, lähdin Uppsalaan töihin vårdbiträdeksi enkä mennyt Ateneumin pääsykokeisiin.

Huomasin opiskelevani suomea ja kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa. Se tuntui ihan hyvältä. Yliopistocampus oli kaunis, oli syksy, vaahteranlehdet leijailivat maahan oranssinpunaisina.

Nyt minulla on perhe. On puoliso, kolme mainiota koulupoikaa. On vanha kissa (20 v.) ja nuori (1 v.), emo, joka juuri synnytti viisi jälkeläistä. (Tarjoaisin kissanpentua hyvään kotiin...) Tämä on tilanne nyt, tätä kirjoittaessani 23.11.2004. Voin tehdä niitä asioita, joista pidän oikeasti. Kirjoittaa, opettaa kirjoittamista. Sentata lehteen. Olla kirjoittamisen sekatyöläinen. Olla äiti, rakastaa, katsoa lasten varttumista, kauhistella maailman kaikkien äitien tavoin ajan kulumista.

Päivisin heräilen, juon kahvia, tuskailen, sisustan, kastelen kukkia, ihailen marraksen tummentamaa maisemaa, jonka lumi äkkiä valaisi, kuuntelen Rahmaninovin biisin, kirjoitan, nousen tietokoneelta pois, luen opiskelijoiden tekstejä, saan ideoita sanomalehdestä, kuuntelen radiouutiset, tirautan itkut, odotan poikiani koulusta, teen heille pizzaleipiä, keitän kahvia, keitin kurluttaa, kipaisen lähikaupassa, lähden opetushommiin, tulen töistä, olen väsynyt, katson ideakirjani yhtä sanaa, menen odottamaan unta. Elämä on seikkailu.

(Sanojen aika)


Motto: "Rakkaus on tärkein"

Makuasioita:

Unohtumattomat taide-elämykset: Chopinin valssit, Rahmaninovin ja Skrjabinin yltiöromantiikka, Savonlinnan oopperajuhlat, Inessa Galanten mezzosopraano, Neil Young, Motown Soul, Rakkauden haudalla Helmiä ja sikoja -elokuvasta, Chaplinin poika, Sauran Carmen, Altmanin Thieves like us, Kieslowskin Sininen, Helsingin ARS -85, Kirsi Neuvosen "puvut", Frida Kahlon omakuvat, Leena Luostarisen "leijonamaalaukset", Bunuelin Viimeinen henkäykseni, Lindgrenin Ronja Ryövärintytär lapseni kanssa luettuna, Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys, Atwoodin Orjattaresi, Saarikosken Asiaa tai ei, Mukan Maa on syntinen laulu, Konkan Talvi Ravennassa, Pimenoffin Loistava Helena, Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu ja muut tiitiäiskirjat... (lista jatkuu päässä)

Fiktiivinen henkilö johon voisin samastua: Louise M. Alcottin Pikku naisten Jo, josta tuli kirjailija ja joka leikkautti pitkän lettinsä saadakseen perheelle ruokarahaa.

Mieluisin paikka: kotona takan ääressä korituolissa kissa sylissä, lasten äänien ympäröimänä, maailmalla: italialaisella piazzalla iltapäiväauringossa terassituolissa.

Kiehtova aikakausi: nykyisyys on minusta kiehtovinta, mutta jos historiaan pitää mennä, niin sitten 1920-luvun Suomeen Olavi Paavolaisen ja Mika Waltarin häntäkärpäsenä jazzin paukkuessa, viinin läikkyessä kristallilaseissa, dadaistien lukiessa manifestejaan.

Asiat ja ilmiöt, jotka ärsyttävät: lehtipuhaltimen kamala vonku, joka alkaa kaduilla, kun aamu-uninen yrittää jatkaa uniaan (missä ovat haravat?), sadat ja tuhannet maahan syljetyt purkat, jotka kirjovat kadut rumiksi.

Elämäkertatietoa

Vanhemmat:
diplomi-insinööri Hannu Leskinen ja ammatinvalintapsykologi Maila Savolainen

Puoliso:
puutalousinsinööri Veli-Yrjö Myller

Asuinpaikat:
Juankoski, Nilsiä, Leppävirta 1958-1962.

Vastuutehtävät ja palkinnot:
Suomen kirjailijaliiton jäsen
Portti-lehden scifi-kilpailussa kunniamaininta 1994
P-K:n kirjailijayhdistys Ukrin novellikirjoituskilpailun voitto 1996
P-K:n kirjailijayhdistys Ukrin Vuoden kynä -palkinto 2001
Savonia-palkintoehdokkuus 2002, 2005 (Espanjalainen juttu)

Ura:
Ylioppilas Joensuun keskustan lukio 1977, filosofian maisteri Joensuun yliopisto 1987.
Kirjailija, kuvataidearvostelija
Kuvataiteen opettaja Joensuun yhteiskoulussa 1982-90
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Joensuun Lyseon lukion aikuislinjalla

Harrastukset:
elokuva, kirjallisuus, kuvataide, hiihto ja jooga

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tekstit kokoomateoksissa

Rinki : 12 novellia. (Toim. Matti Kettunen ym.) Ukri 1983

Mie tulikärpänen. (Toim. Pasi Hirvonen ym.) Ukri 1996

Novellit 1999 : Gummeruksen, Nuoren Voiman Liiton ja Xeroxin novellikilpailun voittajanovelleja. (Toim. Petri Tamminen) Gummerus 2000

Nuoruus nyt!. (Toim. Marianne Ripatti, Annamari Saure) WSOY 2002

Ukrilahja. (Toim. Kirsi Komulainen) Ukri 2002

Uudenkuun ja Vihervaaran tytöt. (Toim. Suvi Ahola ja Satu Koskimies) Tammi 2005

Aika rientää : Joensuun lyseon lukion 140-vuotisjuhlajulkaisu. Joensuun lyseon lukio 2005

Lukemisia kaseille. Otava 2005

Lukemisia yseille. Otava 2006

Lukemisia lukiolaisille: modernia kotimaista kaunokirjallisuutta. (Toim. Saija Anttila) Otava 2007

Tekstinäyte

Mutta Minnalla oli oma biisi.
Hän alkoi räpätä, karkealla äänellä, melkein huutaen, pakastepusseja kompiksi ravistellen.
Hän veti niin kuin kotona ullakkohuoneen hämyssä, veti niin kuin imurinletkuun oli joskus vedetty.
Kun hän lopetti, pianisti heitti akordin jutun perään. Tuomarit tuijottivat häntä, mutta alkoivat sitten supatella ja naureskella. Hetken Minna kuvitteli itsensä niiden joukkoon, joista näytettäisiin telkkarissa sataa uusintaa, täysin perseelleen menneitä esityksiä. Joille koko Suomi telkkujensa edessä lauantai-iltaisin nauroi.
Minna etsi Marimekko-repusta pipon ja veti sen päähänsä, työnsi punaiset kutrit sen sisään ja tunsi itsensä äkkiä levolliseksi.
- Mikäs sun artistinimes olikaan? toinen miestuomari kysyi nähtävästi nauruaan pidätellen.
Minna oli sanomassa "Pepperoni", mutta vastasikin sitten:
- MC Kämy.
- Ahaa! mies sanoi nyökytellen ja toisiin tuomareihin vilkuillen. Kaikkia nauratti taas. Sitten lyhyttukkainen nainen vinkkasi häntä tulemaan tuomaripöydän luo.
- Kuulehan, MC Kämy, sä vedit sen ihan hyvin, mutta sun paikkas ei oo täällä. Susta ei tule koskaan POPPY DOLLIA, se sanoi.
- Jaa, Minna sanoi ja rykäisi. Tuntui melko normaalilta.
- Mutta sun jutussas on jotakin, en mä tiedä mitä, mut jotakin, mies sanoi.
- Jaa, Minna sanoi.
- Mieti sitä, mies joka ei ollut aiemmin puhunut, sanoi nyt.
Minna kääntyi poispäin ja nosti reppunsa lattialta. Hän suunnisti ovea kohti.
- Tee sitä omaa juttuas, kyllä sä sen löydät, good luck! huusi joku perään. Seuraava jonottaja tuli sisään samalla, kun Minna astui aulaan.

[Espanjalainen juttu : novelleja. WSOY 2005, s. 96-97]

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 4. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2004.

Kuva: Veikko Somerpuro