Rautava, Heimo

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Elämäkertatietoa

Eräkirjailija
Heimo Rautava kertoo 1995:

Olen ollut kirjoitteluun kiinnostunut jo kouluiällä. Ensimmäisen novellin kirjoitin Metsästys ja Kalastus -lehteen 1947. Näitä novellleja olen aina silloin tällöin kirjoitellut.

Voitin sanomalehti Karjalan maan kirjoituskilpailun vuonna 1974 erätarinalla "Suurten jälkien helminauhalla". Kirjailija Jouko Puhakka kuului tuon kirjoituskilpailun arvostelijoihin. Hän pyysi luettavakseen kirjoittamiani erätarinoita. Hän kehoitti lähettämään tuon tarinakokoelman kustantajalle. Siitä tuli "Kaksihäntäinen kettu" 1979.


Heimo Rautavan 50 vuoden aikana keräämä 350 täytetyn luonnonvaraisen eläimen kokoelma on esillä Ilomantsin erä- ja eläinmuseossa.
Kansakoulun opettajaksi 1935 Jyväskylän seminaarista. Asunut Ilomantsissa vuodesta 1943

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Erä- ja metsästystarinoita, jotka tapahtuvat osittain Kymenlaaksonkin alueella.

Tekstinäyte

Suomenlahti esittäytyi parhaimmillaan tuona heinäkuun aamuna. Näkyvyys ulottui horisontin rajoille saakka. Ei kangastuksia, ei uhkaavia pilvimuodostumia. Vihreinä vyöryivät tasaiset laineet, muodostaen kirkkaan valkoisen vaahtovyön karien kupeille. Kesäinen merilinnustokin esittäytyi kulkijalle. Useimmilla olivat jo poikaset liikkeellä. Lanskerin varjosta lähti vesipinnassa juosten isokoskelopoikue emän karkeasti äännellessä. Luonnossa vallitsi kesäinen, tasainen rauhallinen tunnelma. Entä veneessä? Kuinka sanoisin. Siellä ylitunnelmoitiin. Illalla postimoottori oli tuonut meidät Kotkasta Tammioon. Meidät. Niin, olin tytön kanssa matkalla Hallikarteille. Oli käynyt niin, että siviilisääty kohdallani oli muuttunut kesällä 1938. Nyt oli pantava rasti eri ruutuun äänestysluettelossa. Oli pitänyt tehdä pitkä matka Ouluun. Muualla ei juttua voinut hoitaa, kun tyttö sattui olemaan Oulusta kotoisin.

Ja kaikki tämä hässäkkä parhaaseen hallin pyyntiaikaan. Häämatkakin olisi vielä tehtävä. Silloin sytytti. Totta kai häämatka tehtäisiin Hallikarteille. Ystävät ja kylänmiehet sanoivat, että olet vielä hullumpi kuin on luultu, jos sen toteutat. Ja tyttö on samaa luokkaa, jos lähtee mukaasi mokomalle retkelle pienellä veneellä. Mutta eikö sitä myös sanota, että vakka kantensa valitsee. Ei kai hullu ja viisas tulisi toimeen keskenään.

[Palokankaan sudet. Karisto 1992, s. 53-54]