Moilanen, Usko

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Elämäkertatietoa

Luonnehdinta

Etelä-Savossa asunut Usko Moilanen oli laaja-alainen poikakirjailija, joka kirjoitti niin sota-ajan lapsikuvauksia kuin eräaiheisia ja historiallisia poikakirjoja. Hän asui mm. Savonlinnassa ja Pertunmaalla.


Faktaa

Usko Moilanen syntyi maanviljelijäperheeseen Sortavalan maalaiskunnassa 7.11.1912. Hän kävi kansakoulun ja opiskeli kaksi vuosikurssia Sortavalan seminaarissa. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli toimiupseeri. Moilanen kuoli auto-onnettomuudessa Kuortissa 3.9.1972.


Kirjailijaura

1950-ja 1970-luvuilla Usko Moilanen kirjoitti seikkailukertomuksia, joiden miljööt vaihtelivat Lapin kairoista ja Rauman saaristosta Laatokan rannoille sekä Villiin Länteen ja Afrikkaan saakka. Ensimmäisen kirjansa Kalliotunturin kotkanpesä Moilanen julkaisi vuonna 1954 ja sen jälkeen lukuisia nuortenkirjoja. Usko Moilasen kuoleman jälkeen Karisto julkaisi vielä hänen kuudennentoista kirjansa vuonna 1975. Seikkailu- ja erähenkisyys sekä päähenkilöinä olevien poikien kiinteä yhteisöllisyys ovat keskeisiä teemoja kaikissa hänen kirjoissaan.

(Etelä-Savon kirjailijat)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Kalliotunturin kotkanpesä. Nuortenromaani. Karisto 1954.

Luttojoen helmiä. Nuortenromaani. Satakunnan kirjateollisuus 1959.

Selkämeren hai. Nuortenromaani. Karisto 1959.

Unohdettu kylä. Nuortenromaani. WSOY 1961.

Varokaa kalliosaarta, pojat! Nuortenromaani. Karisto 1961.

Erämaa kutsuu. Romaani. Karisto 1962.

Nuoret uudisasukkaat. Kertomus reippaille tytöille ja pojille Laatokan rannoilta. Satakunnan kirjateollisuus 1963.

Ongensiimasta se alkoi. Erä- ja kalajuttuja vuosien varrelta. Karisto 1963.

Linnanherran käsky. Seikkailukertomus Olavinlinnan vaiheilta vv.1499 - 1500. Satakunnan kirjateollisuus 1964.

Uudisasukkaan pojat. Jatkoa seikkailukirjaan Nuoret uudisasukkaat. Satakunnan kirjateollisuus 1964.

Vanha käsikirjoitus. Seikkailukertomus Laatokan rannoilta. Satakunnan kirjateollisuus 1964.

Erämaan lapset. Nuortenromaani. Karisto 1965.

Mustan päällikön aarre. Seikkailukertomus Itä-Afrikasta. Satakunnan kirjateollisuus 1965.

Nuori kullanhuuhtoja. Seikkailukertomus lännen kullanhuuhtojien ja intiaanien parista viime vuosisadalta. Satakunnan kirjateollisuus 1965.

Porkkanakesä. Nuortenromaani. Karisto 1968.

Kalliotunturin kotkanpesä. Nuortenromaani. 2. p. Karisto 1971.

Neljän tuulen kerho. Nuortenromaani. Karisto 1975.

Tekstinäyte

Jussi uskaltautui kurkistamaan vintin ikkuna-aukoista ulos. Metsän reunassa välähteli ja paukkui jatkuvasti. Talo oli nyt aivan hiljainen, ja Jussi teki nopeasti päätöksensä.
- Tule, mennään nopeasti. Ei meitä nyt kukaan huomaa, kun he ajavat takaa vihollista metsän reunassa.
Kuin kärpät Jussi ja Liisa loikkasivat tikkaita alas ja kaivoivat sukset vilauksessa esiin. Jussi lähti edellä ja Liisa hyvää vauhtia perässä kohti kotia. Korpelassa olivat vaari ja kaikki äidit rynnänneet pihalle.
- Voi hyvä Jumala, mitenkähän nyt Jussi ja Liisa? Mikä valo tuolta Jomppaselta loistaa? päivitteli Korpelan enmäntä.
- No no, älkäähän nyt, jospa lapset ovat jo tulomatkalla. Onhan siitä jo aikaa, kun he lähtivät, rauhoitti vaari.
- Ei olisi sittenkään pitänyt päästää, vaikeroi Jomppasen emäntä.
- Katsokaa, Jomppasen talo palaa! Aivan varmasti se on tulipalo, Voi voi, lapset! vaikeroi Jokisen emäntä.
- Ovatkohan ne tahallaan sytyttäneet talon? kyseli Korpelan emäntä.
- Eipä tiedä. On se voinut vahingossakin syttyä siitä räjähdyksestä, vastasi vaari.

Jussi ja Liisa huomasivat hiihtäessään tulen kajon ja kääntyivät katsomaan taakseen.
- Koti palaa, sanoi Jussi hiljaa.
- Mennään nopeasti pois, pyysi Liisa ja jatkoi matkaansa.

Aikuiset huokasivat helpotuksesta, kun Jussi ja Liisa palasivat vahingoittumattomina mutta kalpeina Korpelan pihaan ja pujottautuivat lumitunneliin.

Tuuli painoi hirvittävällä voimalla kipinöitä palavasta talosta pitkin pellon hankia. Lumipyry jatkui vähentymättömänä ja sai tulipalon näyttämään vieläkin kaameammalta. Mutta muutamassa tunnissa kaikki oli ohi. Lumipyry peitti jäljet, ja aamulla Jomppasen Jussin kodin paikalla oli vain heikosti savuavia jätteitä, jotka nekin pian peittyivät lumen alle. Iltapäivällä kukaan syrjäinen ei olisi enää pystynyt sanomaan, oliko paikalla koskaan taloa ollutkaan.

Jussi katsoi hiljaisena tuvan ikkunasta rantatörmää, joka näytti lohduttoman autiolta.
- Mutta jahka isä tulee, niin rakennetaan uusi ja isompi pirtti äidille ja Leenalle. Ja pian Jussi jo kaavaili ajatuksissaan uuden talon rakentamista palaneen tilalle.

[Unohdettu kylä. WSOY 1961, s. 80-81]