Nieminen, Kai

Japanin kirjallisuuden ja kulttuurin syvällinen harrastus näkyy Niemisen lyriikassa. Hän on myös tehnyt merkittävän työn japanilaisen kirjallisuuden kääntäjänä ja saanut suomennoksistaan valtion kääntäjäpalkintoja sekä Japani-säätiön palkinnon.

Lukukeskus

---

Mikael Agricola -palkinto 2003
Yleisradion Kääntäjäkarhu-palkinto 2003
Eino Leino -seuran palkinto 1999
Kirjallisuuspalkinnot
1997 Japan Foundationin palkinto käännöstyöstä
1993 Linnankoski-seuran Linnankoski-mitali
1987 Uudet kirjat -kerhon tunnustuspalkinto
Valtion kirjallisuuspalkinto 1986 ja 1990
Valtion kääntäjäpalkinto 1978, 1982 ja 1991



Kirjailijantyöstä

Ensimmäinen julkaistu teokseni oli runosikermä Parnassossa keväällä 1969. Parnasson silloinen päätoimittaja Tuomas Anhava kehotti minua kirjoittamaan lisää, ja kun runoja oli kertynyt kylliksi hän ohjasi minut tarjoamaan niitä kustantamoon. Ennen kuin esikoiskokoelmani julkaistiin olin ehtinyt kirjoittaa myös kuunnelman.

Kirjailijaksi ryhtyminen

En oikeastaan ryhtynyt vaan kasvoin kirjailijaksi ja kääntäjäksi. Isäni Pertti Nieminen on runoilija ja suomentaja. Äitini Nelli Nieminen harrastaa kirjoittamista ja on kääntänyt joitakin draamateoksia yhteistyössä isäni kanssa. Kotonani luettiin hyvin paljon ja kirjoittaminen oli luonteva ja itsestään selvä tapa ilmaista tuntoja ja ajatuksia. Vaikka sisarukseni -- kaksi nuorempaa veljeä ja sisar -- ovat valinneet toisenlaiset ammatit, hekin ovat aina kirjoittaneet kaunokirjallista tekstiä omaksi ilokseen, sisareni on lisäksi kuvittaja. Uskon, että kotonani vallitsi ilmapiiri joka miltei huomaamatta tuki ja kannusti kirjoittamiseen. Veljeni ja minä saimme jo teini-iässä kumpikin oman käytetyn kirjoituskoneen -- nuoremmat sisarukseni lainasivat aikanaan meidän koneitamme. Vanhalla painavalla konttori-Underwoodillani sitten naputtelin ensimmäiset runokokoelmani ja suomennokseni.

Miten kirjoitan

Kaikin mahdollisin tavoin. Tällainen kirjoittaja, joka ei muuta ammattia osaa, kirjoittaa oikeastaan aina: runoja, suomennoksia, pakinoita, esseitä, kirjeitä -- sepittää silloinkin kun edessä ei ole tietokonetta tai kynää ja paperia. Lukiessanikin osallistun kirjailijan kirjoitusprosessiin, vastaan hänelle mielessäni, kommentoin lukemaani. Miltei ainoa tapa päästä rauhaan kirjoittamiselta on musiikin kuunteleminen tai soittaminen. Silloin ajatukseni vapautuvat käsitteellisyyden kahleista.

Mitä haluan kirjailijantyölläni välittää lukijoille

Minulle kirjoittaminen -- myös suomentaminen -- on tapa keskustella lukijan kanssa. Kirjoittaessani lukija on läsnä, voin kuulla hänen vastauksensa ja vastata taas niihin. Suomentaessani läsnä on lukijan lisäksi alkutekstin kirjoittaja: keskustelu on sitäkin vilkkaampaa.

Jotakin omakohtaista

Mielikirjailijoitani, lempisäveltäjiäni ja suosikkielokuviani ovat kaikki ne, jotka kulloinkin puhuttelevat minua, jotka kutsuvat minut seuraansa, joilla on minulle asiaa ja jotka kuuntelevat mitä asiaa minulla on. Pienenä pelkäsin, että Anni Swanin satujen syöjätär, Laura Sointeen satujen noita, Baskervillen koira tai Punaisen surman naamio ruumiillistuvat jostakin eteeni silloin, kun olin yksin pimeässä. Suojauduin niiltä viheltämällä tai laulamalla kovaäänisesti marsseja, jos oikein pelotti niin virsiä. Tärkeintä elämässäni on pieni tyttärentyttäreni: haluan työlläni vaikuttaa maailmaan niin, että hänen ja muiden pienten viattomien olentojen on hyvä elää täällä.

Ajatuksia Itä-Uusimaasta

Vartuin aikuisuuteen asti pohjoisella Uudellamaalla, Hyvinkään maaseudulla, samantapaisessa ympäristössä kuin missä nyt asun: metsän ympäröimässä pienessä kyläkoulussa, jossa vanhempani olivat opettajina. Nyt asun entisessä kansakoulussa kylässä, joka rakenteeltaan muistuttaa hyvin paljon lapsuudenympäristöäni. Kaupunkiin on suunnilleen yhtä pitkä matka, samoin kauppaan, lähimmät naapurit ovat viljelijöitä, asutus suunnilleen yhtä harvaa. Maisemat ovat hieman erilaiset -- lapsuudenkotini lähellä virtasi joki, täällä on meri vieressä. Suurin ero on kulttuurillinen: kaksikielisessä Pernajassa olen tutustunut moniin uusiin tapoihin ja perinteisiin. Minun oli helppo kotiutua tänne ja nyt, kun on kulunut kaksi vuosikymmentä, olen lujasti kiintynyt tähän seutuun, sen luontoon, kulttuuriin ja historiaan. Täällä olen kotona.
/Lähde: Itä-Uudenmaan kotiseutukirjailijat