Sahlberg, Asko

Jokainen tarina on tosi. Jokaisen kertojan ääni on elämän ääni. Kertojien aiheet ovat fragmentteja siitä mikä voisi olla, ja siksi on. Kirjoittamani romaani Pimeän ääni ei ole minun tarinani, mutta voisi olla. Ehkäpä se onkin. Ehkä se on tarina, joka minulta on jäänyt sattuman oikusta kokematta, mutta jota yhtä kaikki laahailen kuin todellista muistoa mukanani. Sen päähenkilö en ole minä, mutta muistuttaa monessa minua. Hänkin on ajautunut vieraaseen maahan, hänelläkin on lehtialan tausta ja kiusallinen taipumus kokea itsensä kaikkialla vieraaksi. Hänen resignaatiossaan ja ylpeydessään, narrimaisessa herkkyydessään ja ahdistuneessa väkivallassaan on paljon minua. Ehkä hän muistuttaa minua siksi, että muistuttaa niin monta meistä. Ei aivan ketään, ja ketä tahansa. Romaanisankarini tempautuu ison kaupungin todellisuuden eteen. Todellisuus näyttäytyy hänelle tietenkin ihmisinä: juurettomina ihmisinä, harhautuneina ihmisinä, sellaisina kuin hän itsekin. Samanlaisiin ihmisiin minulla on kyky törmätä tämän tästä. Ehkäpä me eksyneet vedämme jollain tapaa toisiamme puoleemme. Ainakin meidän on vaikeaa välttyä yhteentörmäyksiltä. Siksi minunkin kirjani, niin kuin melkein kaikki kirjat, kertoo yhteentörmäyksistä. Siksi se kertoo pimeästä - sellaiset tarinat kuin tämä eivät synny valoisissa paikoissa. Ne tahtovat valoon, koska eivät ole valosta kotoisin. Kirjani kuvailee yksilöä ristiriidassa ympäristönsä kanssa. Ympäristö voisi olla melkein mikä ympäristö hyvänsä, paitsi että sen täytyy olla kaupunki. Kun sankarini rakastuu prostituoituun, ajautuu väkivaltaiseen selkkaukseen uusnatsien kanssa tai lähtee yksityiselle kostoretkelle kyynistä liikemiestä vastaan, hänen toimintansa on kaupunkien lakien sanelemaa. Siksi kaupunki on oikeastaan yksi kirjan keskeisistä henkilöistä, eikä tätä tarinaa olisi ilman kaupunkia. Toisenlaisessa ympäristössä se olisi toisenlainen tarina. Toisenlaisesta ympäristöstä se olisi kurkottanut toisenlaista kertojaa kohti. Uskoakseni olen kirjoittanut näköiseni kirjan. Runollisen ja rujon, väkivaltaisen ja hellän kirjan. Mahtipontisen ja vaatimattoman, kypsän ja raakilemaisen, syvällisen ja kevytmielisen kirjan. Siitä tuli sellainen, koska tarina oli sellainen. Ennen kaikkea siitä tuli tosi. Sillä jokainen tarina on tosi. Löytää tarina on siunaus ja kirous, kirjoittaa tarina etuoikeus ja taakka. Ja kun työ on tehty, kun yksi todellisuus on syntynyt ja kuollut, sitä tuntee yhä jonain myöhäisenä hetkenä ikuisuuden siipien myötämielisen havinan.