Santavuori, Martti

On sama kuin

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Luottamustehtävät ja jäsenyydet

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Muut teokset (kääntäjänä)

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Nimi

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Elämäkertatietoa

Yo Seinäjoen yhteiskoulu 1921
Kadettikoulu 1922-24
Sotakorkeakoulu 1937-39
Sotakorkeakoulun opettaja 1948-50
Vakuutusyhtiön piiritarkastaja
Suomen kirjailijaliiton puh.joht. 1958-64

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Näytelmät:

Kersantti Huovi ja talontyttö. Yksinäytöksinen historiallinen näytelmä. Suojeluskuntain kustannusoy 1931

Kun kissa on poissa. 1-näytöksinen ilottelu nuotteineen. Satakunnan kirjateollisuus 1931 (nimellä Olavi Uoma)

Yksi meistä 1959

Patruuna ja emäntäpiika 1967-68

Kylän kuunari

Tekstinäyte

Vanhat ihmiset kutsuivat vieläkin joskus Poria kyläksi, Päärnäisten kyläksi. Kaupungin paikalla sijaitsi joskus maailmassa kylä, ja siihen kuului silloin kolme taloa.
Mutta tuo kyläksi haukkuminen osoitti vain ulvilalaisten vähättelyä ja kateutta sen vuoksi, että kaupungista tuli suuri ja komea, niin että vain Turku ja Tukholma vetivät sille vertoja. Meriä kulkeneet rannikkolaiset tiesivät koko maailmasta löydettävän vain vähän Porin veroisia kaupunkeja.
Kaikki ne, jotka lapsuudessaan näkivät Juhana-herttuan astelevan Porin kuninkaankartanon kujasia, saivat aika päiviä sitten jo leposijansa Porin kirkon lattian alla ja vielä useammat sen hautausmaan löysässä hiekassa. Mutta herttuan käynnit ja asumiset elivät kansan kuvitelmissa niin merkillisinä tapauksina, ettei niitä hevin unohdettu. Hän se kaupungin siirsi tänne Ulvilasta, jossa se riutui vailla yhteyksiä mereen.
Päärnäinen joutui luovuttamaan maansa uudelle kaupungille. Mutta nimensä Pori sai - vanhojen kertoman mukaan - siitä, että yhden Päärnäisten kanta-asukkaan taloa kutsuttiin nimellä Borg, eli suomalaisten puheenparren mukaan Pori, ja toista nimellä Björn eli Karhu, ja niin voudit alkoivat kutsua kaupunkia molemmista talonnimista yhdistetyllä sanalla Björneborg. Björnistä vääntyi suomalaisten puheessa Pyörni, siitä taas Pyörnäinen ja vihdoin Päärnäinen.
Porin talo sijaitsi vanhan linnoituksen kohdalla, joka siinä vartioi Kokemäenjoen suuta. Lähelle sen sijaintipaikkaa Juhana-herttua perusti kuninkaankartanonsa. Ja vähitellen kaupunki sitten kasvoi nykyiseen suuruuteensa ja komeuteensa.
Kaupunki sijaitsi Kokemäenjoen leveän suulahden etelärannalla, kukkulalla, ja sen keskukseksi rakennettiin raatihuone, niin kuin kaupungissa asiaan kuuluu. Raatihuone joutui liekkien saaliiksi jokseenkin joka kerta kun kaupunki paloi, ja niin tapahtui useasti, viimeksi kolmisenkymmentä vuotta sitten, eli vuonna kuusitoistasataa ja kuusikymmentäkuusi. Mutta aina se rakennettiin uudestaan, ja aina entiselle paikalle. Siinä se nyt kohosi kaksikerroksisena, muita taloja sekä sijainniltaan että kerroskorkeudeltaan ylempänä, ja sen punaiseksi sivellyt kyljet hohtivat tulenkarvaisina auringonvalossa.
Maalainen kulkee sen ohi tuntien pelonsekaista kunnioitusta, naiset joskus niiaavat sen pääoven sivuuttaessaan, ja monet talonpojat tempaisevat lakin päästään. Jos ovesta juuri silloin sattuu kävelemään raatimiesten ja pormestarien kulkue, vaikka mitään erityistä juhlaa ei kaupungissa vietettäisikään, käy pelon väristys maalaisen luiden ja ytimien läpi. Mitä sitten niiden, joiden omatunto aristi korkeata esivaltaa.
Sanottiin rakennukseen kuuluvan kaksi isoa salia, yhden kummassakin kerroksessa, sekä useita lisähuoneita kaupungin korkeita virkamiehiä varten. Alakerran putka, »kistu», voitiin lukita mahtavilla rautasalvoilla, mutta kansan kesken kävi kuiske, että jos porvareita piti sinne teljetä hulinoinnin takia, kaupunginpalvelijat »hajamielisyydestä» unohtivat oven auki, niin että pidätetyt pääsivät humalansa pois nukuttuaan pötkimään tiehensä. Mutta kylläpä kaikki tuo komeus maksamaan tulee, niin että hyvin ymmärtää, minkä vuoksi raati ja maistraatti niin hartaasti määräsivät sakkoa ihan vähäpätöisistäkin rikkomuksista, ja antoivat sitten suorittaa sakot raatihuoneen kunnostamisena.

(Tuli ja purjeet 1964)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia sotakirjailijoita. Toim. Kari-Otso Nevaluoma. BTJ Kirjastopalvelu 2001

Meistä tuli kirjailijoita: 44 kirjailijaa kertoo kirjallisista ensiaskeleistaan.
Toim. K. Sorjonen ja V. Rekola. Gummerus 1947

Santavuori, Vesa: Valkoinen suomalainen. Karisto 1999

Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. WSOY 1947