Gripenberg, Bertel

Johannes Gripenberg nimitettiin Mikkelin läänin maaherraksi 1889, jolloin perhe muutti Mikkeliin ja fennomaanina tunnettu isä laittoi poikansa suomenkieliseen Mikkelin lyseoon. Gripenberg tunsi itsensä ulkopuoliseksi suomenkielisten koulutovereiden joukossa ja tällöin alkoi orastaa hänen myöhemmin kiihkeäksi kehittynyt ruotsinmielisyytensä. Perhe muutti Helsinkiin vuonna 1891, kun Johannes Gripenberg nimitettiin senaatin jäseneksi. Bertel Gripenberg siirtyi Suomalaiseen Normaalilyseoon. Gripenbergin ollessa 14-vuotias vuonna 1983 hänen isänsä kuoli ja perheelle koitti taloudellisesti tiukemmat ajat.

Samana vuonna Gripenberg aloitti Haminan kadettikoulun muttei kestänyt fyysisesti ja psyykkisesti raskasta koulua kauan vaan karkasi sieltä äitinsä luokse Helsinkiin vuonna 1895. Gripenberg otti raskaasti epäonnistumisensa sotilasuralla ja tunsi pettäneensä suvun uljaat upseeriperinteet. Vuonna 1896 hän jatkoi opintoja Nya svenska läroverket -nimisessä yksityisessä poikakoulussa. Hienostunut toveripiiri ja koulun aristokraattinen henki sopivat Gripenbergille mitä parhaiten ja hän viihtyi koulussa erinomaisesti. Ylioppilaskirjoituskeväänä vuonna 1898 Gripenberg sairastui pahanlaatuiseen silmäsairauteen ja joutui viikoiksi eristyksiin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi samana syksynä. Seuraavana vuonna Gripenberg aloitti lakiopinnot Helsingin yliopistossa mutta silmäsairauden alituinen uusiminen lienee ainakin osasyynä opintojen kesken jäämiseen.

Naiset ja rakkaudet

1900-luvun alkuvuosina Gripenberg tutustui Helsingissä näyttelijä Elli Tompuriin, josta tuli Gripenbergin intohimoisen ja suorastaan pakkomielteenomaisen rakkauden kohde ja runoilijan kirjallinen innoittaja. Nuoret viettivät yhdessä aikaa Pariisissa mutta heidän välinsä kuitenkin viilenivät melko nopeasti.

Gripenberg löysi pian uuden muusan muutettuaan vuonna 1904 Tammelaan Kojon kartanoon tilanomistaja Ernst Wahrenin pojan kotiopettajaksi. Uusi rakastettu oli tuolloin vasta 13-vuotias Hanna Brummer. Pari meni salakihloihin mutta joutui purkamaan kihlauksensa tytön perheen vaatimuksesta muutamia vuosia myöhemmin. Hanna Brummerin erottua ensimmäisestä aviomiehestään syttyi rakkaus Gripenbergin ja Brummerin välille uudelleen ja vuonna 1915 pari meni naimisiin. Avioliitto kesti Gripenbergin kuolemaan asti ja pari sai kaksi poikaa.

Häme

Suurimman osan elämästään Gripenberg asui eri puolilla Hämettä. Gripenberg kiintyi syvästi hämäläiseen maalaismaisemaan ja hän oli innokas puutarhanhoitaja ja metsämies. Hänellä oli useita metsästyskoiria ja hevosia. Erityisen tunteikkaasti hän kuvailee ensimmäistä koiraansa Black Arrow -nimistä pointeria. Gripenbergit asuivat Sääksmäellä ensin Alapohjan huvilassa ja myöhemmin Malmtorpin tilalla. Gripenberg vietti säännöllisesti aikaa parantoloissa ulkomailla alati uusiutuvan silmäsairautensa vuoksi.

Vuosina 1927-1934 Gripenbergit asuivat Porvoon runoilijakodissa. Tämän jälkeen he muuttivat Padasjoelle Harjun taloon.

Kirjallinen ura ja runous

Bertel Gripenberg oli tuottelias kirjailija ja hänen tuotantonsa, joka pääosin koostuu lyriikasta, käsittää ajallisesti lähes 50 vuoden ajanjakson.

Hänen lyyrinen tuotantonsa on jaettu karkeasti kolmeen kauteen. Gripenbergin esikoisrunokokoelma Dikter ilmestyi vuonna 1903 ja aloitti hänen nuoruudenrunoudeksi kutsutun kautensa. Ensimmäisen kauden lyriikka painottuu rakkauselämän ja elämän hurmion kuvaamiseen. 1900-luvun alkuvuosina Gripenberg kuului radikaaliin Euterpe-ryhmään. Euterpe-ryhmä kannatti äärimmilleen vietyä individualismia ja radikalismia, ylisti vapaata rakkautta ja erotiikkaa ja hylkäsi perinteiset siveellisyyskäsitykset. He vastustivat myös kiivaasti valtionkirkon holhousmentaliteettia ja kielsivät kristinuskon. Euterpe-ryhmän aikaisen esikoiskokoelman sisältöä pidettiin sen ilmestyessä aatesisällöltään ja moraaliltaan arveluttavana mutta kokoelma oli silti suuri menestys. Nuoruudenrunous-kautensa aikana Gripenberg lanseerasi myös hänelle myöhemmin niin ominaiset taistelu- ja sotarunonsa. Gripenbergin toista kautta luonnehtii luontolyriikka ja Hämeen ihannointi. Kolmannen kauden runous on paatoksellista ja isänmaallista sotarunoutta. Viimeisen runokokoelmansa Sista Ronden hän julkaisi vuonna 1941.

Lyriikan lisäksi Gripenberg kirjoitti joitakin näytelmiä ja proosaa. Lisäksi hän kirjoitti ahkerasti poliittisista näkemyksistään moniin eri lehtiin. Gripenberg on tehnyt paljon myös käännöstöitä. Omaelämäkerta De var de tiderna julkaistiin vuonna 1943. Gripenberg toimi Finlands Svenska författarföreningin puheenjohtajana 1919-20. Gripenberg sai valtion kirjallisuuspalkinnon yhdeksän kertaa. Hän oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 1931. Gripenberg sai Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon vuonna 1932.

Gripenbergiä on erityisesti kiitetty taiturimaisesta kielenkäytöstä ja teknisesti mestarillisesta lyyrisestä muodosta. Gripenbergin lyriikka on muodoltaan perinteistä mutta hän julkaisi myös modernismia parodioivan kokoelman Den hemliga glöden salanimellä Åke Erikson. Gripenbergillä on vankka maine poliittisena runoilijana.

Aatteet ja äärioikeistolaisuus

Nuoren Gripenbergin aatteellista maailmaa leimasi lapsuuden Pietarin aristokraattipiireistä juurtunut monarkian ja keisarivallan ihailu. Venäjää ja venäläisyyttä kohtaan Gripenberg suhtautui aina erityisen viileästi. Myöhempinä kouluvuosinaan Gripenbergin aatteellisuutta alkoi leimata ruotsinmielisyys ja hän koki suomalaisuuden suoranaisena uhkana itselleen ja suomenruotsalaisuudelle yleensäkin. Gripenberg kapinoi vahvasti isänsä fennomaanisia aatteita vastaan. Gripenberg haaveili esi-isiensä perinteitä kunnioittavasta sotilasurasta ja koki epäonnistuneen kadettiuransa suorastaan petturuutena suvun perinteitä kohtaan.

Radikaalin Euterpe-ryhmän piiristä Gripenberg löysi samanhenkisiä tovereita. Ryhmä koostui nuoresta älymystöstä, joka kannatti individualismia ja radikalismia, ylisti vapaata rakkautta ja erotiikkaa, hylkäsi perinteiset siveellisyyskäsitykset ja kielsi kristinuskon. Gripenberg oli yksi aikansa lupaavimmista suomenruotsalaisista nuorista kirjailijoista, jonka puheet ja poliittiset mielipiteet tulivat huomatuiksi.

Ennen vuoden 1918 sisällissotaa Gripenbergin näkemykset itsestään sorretun ylimystön jäsenenä vahvistuivat samoin kuin suoranainen viha sosialismin hirviötä kohtaan. Myös Gripenbergin rotunäkemykset voimistuvat ja hän ylisti valkoista rotua. Gripenbergin epäluulo kansaa kohtaan ilmeni ajoittain suoranaisena alhaisonvihana. Gripenbergillä oli jo tässä vaiheessa voimakkaita saksalaissympatioita.

Vuoden 1918 sisällissota oli Gripenbergin elämän vaikuttavin tapahtuma. Hän osallistui sotaan valkoisten riveissä. Vihdoin Gripenberg pääsi eroon kadettikoulusta karkaamisen aiheuttamasta häpeästä ja tunsi tekevänsä kunniaa suvun upseeriperinteille. Kansalaissodan myötä punainen-valkoinen-jaottelu korvasi Gripenbergin aatemaailmassa suomalaisuus-ruotsalaisuus-jaottelun. Gripenberg oli korostetun poliittinen runoilija ja valkoisen Suomen ylistäjä. Hän koki kiihkeää vihaa punaisia kohtaan ja tämä kävi selvästi ilmi hänen runoudestaan. Gripenberg samaistui sodan jälkeen voimakkaasti suomenkansaan, joka oli Gripenbergille yhtä kuin valkoinen Suomi. Gripenberg löysi vihdoin itselleen samaistumiskohteen eikä enää tuntenut itseään ulkopuoliseksi tai ulkoruotsalaiseksi.

Sodan jälkeen Gripenbergit muuttivat Sääksmäellä Malmtorpin maatilalle ja Bertel Gripenberg liittyi mukaan Sääksmäen suojeluskuntatoimintaan. Gripenbergin suhtautuminen poliittisiin vastustajiinsa oli aina voimakkaan tunnepohjaista ja aggressiivista. Joidenkin samanmielisten kanssa Gripenberg suunnitteli peräti salaliittoa tasavaltaa vastaan perääntyen kuitenkin projektista ajoissa. Gripenbergin kiivas lehtikirjoittelu herätti ajanmittaan närää oikeistoleirissäkin ja jopa hänen omat aateveljensä tekivät pesäeroa Gripenbergin kirjoitteluun ja mielenilmauksiin.

Vuonna 1930 Lapuan liikkeen ja yleisen kommunismin vastaisuuden innoittamana alkoi Gripenbergkin propagoida Lapuan liikkeen puolesta Porvoossa ja kirjoitteli aiheesta innokkaasti Borgåbladetiin. Gripenbergin johtama Porvoon lapualaiskomitea järjesti mm. talonpoikaismarssin ja jakoi lentolehtisiä, joissa syytettiin valtamedioita sensuurista.

Toisen maailmansodan aikaan Gripenberg ihaili Saksaa ja näki Saksan kanssa liittoutumisen Suomen ainoaksi mahdollisuudeksi selvitä sodasta. Gripenberg oli innoissaan taistelusta kommunismia ja bolsevikkejä vastaan. Hänet leimattiin natsiksi mutta itse hän sodan jälkeen kiisti syytökset jyrkästi. Syytökset olivat Gripenbergistä naurettavia, koska kansallissosialismi oli yhtä kaikki sosialismia, joka kaikissa muodoissaan oli Gripenbergille vastenmielistä. Gripenberg välttikin kaikki seuraamukset mielipiteistään päin vastoin kuin monet aseveljistään.

Jännittävänä kuriositeettina näyttäytyy Gripenbergin sitkeän venäläis- ja bolsevikkivihan valossa Axel Gallen-Kallelan kanssa organisoitu kirjailija Maxim Gorkin pakomatkan avustaminen vuonna 1905 Venäjän vallankumouksen jälkeen. Myöhemmin Gripenberg kirjoitti muistelmissaan alentuvaan sävyyn Gorkin syyntakeettomuudesta kuinka tämä venäläisenä ei muuta voinut kuin olla väärillä raiteilla poliittisten mielipiteittensä kanssa.

Loppu

Bertel Gripenberg sairasti viimeiset elinvuotensa ja kuoli vuonna 1947 Ruotsissa.

Teksti: Katja Jokiniemi

Lähteet

Finländska gestalter VII ; Dröm och handling (1968). Ekenäs. Ekenäs tryckeri.
Bertel Gripenberg (1943): Det var de tiderna. Helsingfors. Schilds.
Lauri Hyvämäki (1971): Sinistä ja mustaa ; Tutkielmia Suomen oikeistoradikalismista. Helsinki. Otava
Jarl Louhija (1959): Symbolit ja kielikuvat Bertel Gripenbergin tuotannossa. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 258. Osa.
Helsinki. Suomalaisen kirjallisuuden seura
Suomen kirjailijat 1809-1916 (1993). Helsinki. Suomalaisen kirjallisuuden seura.