Mela, Elvi
Tekstinäyte
Äyriälän kaunis emäntä oli avioliittonsa kestäessä käynyt sellaisen tulikokeen, ettei hänen olisi luultu enää milloinkaan ajattelevankaan ottaa toista miestä.
Suurin toivein hän oli kukkeana yhdeksäntoistavuotiaana nuorikkona saapunut monien pitäjien takaa rikkaudestaan kuuluisaan Äyriälään emännäksi.
Suurin toivein hän oli kukkeana yhdeksäntoistavuotiaana nuorikkona saapunut monien pitäjien takaa rikkaudestaan kuuluisaan Äyriälään emännäksi.
Komea ja reipas oli isäntä, talon ainoa poika ja perijä.
Uhkea ja vauras oli talo; monien peltojen täyteiset oraslaihot vihersivät. Navetassa satapäinen karja.
Syntyi ensimmäinen lapsi.
Vuosia neljä vierähti.
Vanhaemäntä oli siunattu haudan lepoon.
Tähän asti oli isäntä salaa ja taitavasti leikkinyt väkijuomilla, mutta nyt uhkasi asiain tila muuttua vakavammaksi.
Emäntä, joka käsitti uhkaavan vaaran, koetti miettiä sulkuja nousevan tulvan eteen. Mutta syntyperänsä muistaen, sillä hän oli vain apteekkioppilaasta kohonnut kartanon emännäksi, hän tarttui asiaan arasti. »Kun uskallat sellaiselle miehelle mennä, niin tiedä, että sinun on häntä mieliksi palveltava», oli äiti, entinen postinhoitajan leski, häntä usein varoittanut.
Isäntä naureskeli intohimoisen miehen katkonaista naurua.
»Tiedänhän toki määräni.»
Selvänäkään ei isäntä ollut kovin hienotunteinen. Humalassa hän oli usein itsekäs ja raju, joskus pahimmoillaan ollessaan ilkeäkin.
Toisinaan emännän täytyi häntä pelätä.
Musta ukkospilvi läheni lähenemistään. Kohta oli taivas revehtyvä. Jyrähdykset panivat jo Äyriälän perustukset kumajamaan.
Emännän poskipäiltä tuskin ehti kyynel kuivua. Hän ponnisti kaiken tarmonsa pelastaakseen miehensä, lapsensa ja kotinsa turmiolta.
Äyriälän avarissa huoneissa mittelivät voimiaan tahto ja himo.
Jumalani, mitä minun on tekeminen? rukoili emäntä unettomina öinään. Aamuisin hän tapasi pieluksensa kyynelistä likomärkänä, ja voimatta kaikkia ajatuksiaan puhua hän kirjoitti pitkiä kirjeitä toivoen, että isäntä jonakin selvänä hetkenään niitä lukisi ja ottaisi osaa hänen hätäänsä.
Nimismies oli kyllä avulias. Hän lupasi kutsuttaessa tulla aina itse avuksi ja tulikin. Mutta hänen tulonsa ja olonsa päättyi aina siihen, että emännän täytyi toimittaa hevoskyydillä nimismies kotiin.
Ei toivon pilkahdustakaan viikkokausiin.
(Äyriälän emäntä 1930)
Uhkea ja vauras oli talo; monien peltojen täyteiset oraslaihot vihersivät. Navetassa satapäinen karja.
Syntyi ensimmäinen lapsi.
Vuosia neljä vierähti.
Vanhaemäntä oli siunattu haudan lepoon.
Tähän asti oli isäntä salaa ja taitavasti leikkinyt väkijuomilla, mutta nyt uhkasi asiain tila muuttua vakavammaksi.
Emäntä, joka käsitti uhkaavan vaaran, koetti miettiä sulkuja nousevan tulvan eteen. Mutta syntyperänsä muistaen, sillä hän oli vain apteekkioppilaasta kohonnut kartanon emännäksi, hän tarttui asiaan arasti. »Kun uskallat sellaiselle miehelle mennä, niin tiedä, että sinun on häntä mieliksi palveltava», oli äiti, entinen postinhoitajan leski, häntä usein varoittanut.
Isäntä naureskeli intohimoisen miehen katkonaista naurua.
»Tiedänhän toki määräni.»
Selvänäkään ei isäntä ollut kovin hienotunteinen. Humalassa hän oli usein itsekäs ja raju, joskus pahimmoillaan ollessaan ilkeäkin.
Toisinaan emännän täytyi häntä pelätä.
Musta ukkospilvi läheni lähenemistään. Kohta oli taivas revehtyvä. Jyrähdykset panivat jo Äyriälän perustukset kumajamaan.
Emännän poskipäiltä tuskin ehti kyynel kuivua. Hän ponnisti kaiken tarmonsa pelastaakseen miehensä, lapsensa ja kotinsa turmiolta.
Äyriälän avarissa huoneissa mittelivät voimiaan tahto ja himo.
Jumalani, mitä minun on tekeminen? rukoili emäntä unettomina öinään. Aamuisin hän tapasi pieluksensa kyynelistä likomärkänä, ja voimatta kaikkia ajatuksiaan puhua hän kirjoitti pitkiä kirjeitä toivoen, että isäntä jonakin selvänä hetkenään niitä lukisi ja ottaisi osaa hänen hätäänsä.
Nimismies oli kyllä avulias. Hän lupasi kutsuttaessa tulla aina itse avuksi ja tulikin. Mutta hänen tulonsa ja olonsa päättyi aina siihen, että emännän täytyi toimittaa hevoskyydillä nimismies kotiin.
Ei toivon pilkahdustakaan viikkokausiin.
(Äyriälän emäntä 1930)