Aalto, Kauko
Elämäkertatietoa
Vanhemmat puuseppä Emil Aalto ja Elli Metsänen (entinen Mehtänen).
Puoliso Irja Valkonen 1956-1976, eronnut.
Ylioppilas Jämsän yhteiskoulu 1953, kansakoulunopettaja Jyväskylän Kasvatustieteellinen Korkeakoulu 1957.
Vehmersalmi 1958 -1967.
- - -
Kirjailijaesittely
Kauko Aalto on prosaisti ja lyyrikko. Hän kuvaa koulumaailmaa ja sen kautta yksilöä ja yhteiskuntaa.
Aallon kirjoissa ovat suurennuslasin alla ihmisten arvot, asenteet ja menettelytavat, ja hän korostaa irrationaalisuuden osuutta yksilön ja yhteiskunnan toiminnassa. Hän näyttää, miten helposti ihmiset suostuvat byrokraattien, insinöörien ja moraalinvartijoiden pelinappuloiksi. Aalto kuvaa yhteiskunnasta ja omasta itsestään vieraantunutta ihmistä, jonka on vaikea saada mistään otetta. Yhteiskuntaa ei hoideta järkiperäisesti, eikä ihminen pysty omassa elämässään toimimaan rationaalisesti.
Aalto avaa uusia näkökulmia tuttuihin ilmiöihin ja limittää toisiinsa huumoria ja groteskia, realistista ajankuvausta ja surrealismia. Hän on omintakeinen kielenkäyttäjä, jolla on korvaa sanojen merkitysvivahteille.
Näytelmässä Viimeinen oppitunti historiassa on aiheena viimeinen historian oppitunti Jyväskylän alkeisopiston VII luokalla maaliskuussa 1870. Romaani Mies ja myllynkivi kuvaa oppilaaseen ihastuneen, perheellisen opettajan tuskaa ja syyllisyyttä.
Autokausi-kokoelmassa on proosarunoja vallasta ja vapauden puutteesta. Valtakoneisto toimii omilla ehdoillaan, eikä siihen pääse käsiksi. Kun muutosvaatimukset ja -yritykset eivät toteudu, vain pakeneminen autoiluun ja erilaiset riippuvuudet antavat vapauden illuusion. Kuvatessaan päättäjien ja kulttuuriseminaarilaisten hölmöilyä Aalto antaa heidän puhua teennäisen hienostelevasti.
Lumikki on lyriikan ja proosan välimaille sijoittuva teos, jossa satu Lumikista ja kääpiöistä on lähtökohtana kaipauksen ja rakkauden kuvaukselle. Toisteinen, assosiaatioita ketjuttava ja tajunnanvirtamainen esitys liukuu välillä lähes loputtomiksi virkkeiksi. Syntyy vaikutelma unenomaisuudesta sekä alitajunnan ja vaiston ohjailemasta elämästä, jota siivittää kaipaus toisen luo ja halu löytää vastaus siihen, mikä jää väistämättä vaille vastausta.
Katriina Kajannes
- - -
Luonnehdinta
Kauko Aalto on pitkän linjan runoilija ja aforistikko. Koulu-uransa ohella hän on julkaissut runoja ja proosaa, joissa hän käsittelee erityisesti ihmissuhteita ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Kauko Aallon mielestä on asioita, joita on vain aivan pakko ajatella ja ajatuksia, jotka on pakko kirjoittaa. On myös kirjoituksia jotka on pakko lukea.
Faktaa
Kauko Aalto syntyi Jämsässä 14.3.1934 työläisperheen poikana. Hän muutti työn perässä Pohjois-Savosta Juvalle ja on vuodesta 1998 alkaen asunut Mikkelissä. Kauko Aalto kävi Jämsän yhteiskoulun ja hakeutui sen jälkeen Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun. Hän valmistui sieltä kansakoulunopettajaksi vuonna 1957. Kauko Aalto teki elämäntyönsä kansakoulun ja myöhemmin peruskoulun johtajana yhteensä 37 vuotta.
Ensimmäisestä avioliitosta hänellä on neljä aikuista lasta. Vuodesta 1998 alkaen hän on ollut avoliitossa, josta on yksi alaikäinen poika.
Kauko Aallon pääharrastus on kirjoittamisen ohella ollut kevyt musiikki. Hän on toiminut tanssimuusikkona, kehittänyt bänditoimintaa ja säveltänyt sekä sovittanut musiikkia.
Kirjailijaura
Kauko oppi lukemaan viisivuotiaana ja ahmi lapsena Jämsän kunnankirjaston kirjoja. Vanhemmat olivat aktiivisia ja kannustavia. Yhdeksänvuotislahja Välskärin kertomukset avasi tien kirjojen maailmaan. Jämsän yhteiskoulussa Kaukon luokkakavereita olivat mm. Jukka Virtanen ja Aarne Tanninen. Kirjallisuus oli tuossa poikaporukassa arvossaan. Eino Leino ja Kaarlo Sarkia olivat nuoren Kauko Aallon suosikkirunoilijoita, myöhemmin myös Paavo Haavikko. Romaanikirjailijoista ehdoton suosikki oli Franz Kafkan ohella Sandemose. Myös William Goldingin Kärpästen herra teki nuorukaiseen lähtemättömän vaikutuksen.
Kauko Aalto kirjoitti runoja jo koulupoikana. Vuonna 1960 hän voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun runosarjan. Vuonna 1963 Tammi julkaisi hänen esikoisromaaninsa Mies ja myllynkivi. Hänellä oli sivustatukenaan sellaisia nimekkäitä kirjailijoita kuin Olavi Siippainen, Tuomas Anhava ja Jouko Tyyri. Myös kustannusyhtiö Tammen Matti Suurpäällä oli suuri vaikutus kirjailijauran käynnistymiseen.
Aiheet ja ideat Kauko Aalto saa elävästä elämästä. Hänellä on palava halu kirjoittaa yhteiskunnan kahtia jakautumisesta ja yksilön ongelmista. Myös eroottisten ilmiöiden sanoiksi pukeminen on hänelle kirjallinen haaste.
* * *
J.H.Erkon kilpailun runosarjan voitto 1960.
Kirjastokorvausapuraha kaksi kertaa.
Ollut perustamassa kolmea kirjoittajayhdistystä ja ollut niiden johtokunnan jäsenenä.
(Etelä-Savon kirjailijat)
Puoliso Irja Valkonen 1956-1976, eronnut.
Ylioppilas Jämsän yhteiskoulu 1953, kansakoulunopettaja Jyväskylän Kasvatustieteellinen Korkeakoulu 1957.
Vehmersalmi 1958 -1967.
- - -
Kirjailijaesittely
Kauko Aalto on prosaisti ja lyyrikko. Hän kuvaa koulumaailmaa ja sen kautta yksilöä ja yhteiskuntaa.
Aallon kirjoissa ovat suurennuslasin alla ihmisten arvot, asenteet ja menettelytavat, ja hän korostaa irrationaalisuuden osuutta yksilön ja yhteiskunnan toiminnassa. Hän näyttää, miten helposti ihmiset suostuvat byrokraattien, insinöörien ja moraalinvartijoiden pelinappuloiksi. Aalto kuvaa yhteiskunnasta ja omasta itsestään vieraantunutta ihmistä, jonka on vaikea saada mistään otetta. Yhteiskuntaa ei hoideta järkiperäisesti, eikä ihminen pysty omassa elämässään toimimaan rationaalisesti.
Aalto avaa uusia näkökulmia tuttuihin ilmiöihin ja limittää toisiinsa huumoria ja groteskia, realistista ajankuvausta ja surrealismia. Hän on omintakeinen kielenkäyttäjä, jolla on korvaa sanojen merkitysvivahteille.
Näytelmässä Viimeinen oppitunti historiassa on aiheena viimeinen historian oppitunti Jyväskylän alkeisopiston VII luokalla maaliskuussa 1870. Romaani Mies ja myllynkivi kuvaa oppilaaseen ihastuneen, perheellisen opettajan tuskaa ja syyllisyyttä.
Autokausi-kokoelmassa on proosarunoja vallasta ja vapauden puutteesta. Valtakoneisto toimii omilla ehdoillaan, eikä siihen pääse käsiksi. Kun muutosvaatimukset ja -yritykset eivät toteudu, vain pakeneminen autoiluun ja erilaiset riippuvuudet antavat vapauden illuusion. Kuvatessaan päättäjien ja kulttuuriseminaarilaisten hölmöilyä Aalto antaa heidän puhua teennäisen hienostelevasti.
Lumikki on lyriikan ja proosan välimaille sijoittuva teos, jossa satu Lumikista ja kääpiöistä on lähtökohtana kaipauksen ja rakkauden kuvaukselle. Toisteinen, assosiaatioita ketjuttava ja tajunnanvirtamainen esitys liukuu välillä lähes loputtomiksi virkkeiksi. Syntyy vaikutelma unenomaisuudesta sekä alitajunnan ja vaiston ohjailemasta elämästä, jota siivittää kaipaus toisen luo ja halu löytää vastaus siihen, mikä jää väistämättä vaille vastausta.
Katriina Kajannes
- - -
Luonnehdinta
Kauko Aalto on pitkän linjan runoilija ja aforistikko. Koulu-uransa ohella hän on julkaissut runoja ja proosaa, joissa hän käsittelee erityisesti ihmissuhteita ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Kauko Aallon mielestä on asioita, joita on vain aivan pakko ajatella ja ajatuksia, jotka on pakko kirjoittaa. On myös kirjoituksia jotka on pakko lukea.
Faktaa
Kauko Aalto syntyi Jämsässä 14.3.1934 työläisperheen poikana. Hän muutti työn perässä Pohjois-Savosta Juvalle ja on vuodesta 1998 alkaen asunut Mikkelissä. Kauko Aalto kävi Jämsän yhteiskoulun ja hakeutui sen jälkeen Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun. Hän valmistui sieltä kansakoulunopettajaksi vuonna 1957. Kauko Aalto teki elämäntyönsä kansakoulun ja myöhemmin peruskoulun johtajana yhteensä 37 vuotta.
Ensimmäisestä avioliitosta hänellä on neljä aikuista lasta. Vuodesta 1998 alkaen hän on ollut avoliitossa, josta on yksi alaikäinen poika.
Kauko Aallon pääharrastus on kirjoittamisen ohella ollut kevyt musiikki. Hän on toiminut tanssimuusikkona, kehittänyt bänditoimintaa ja säveltänyt sekä sovittanut musiikkia.
Kirjailijaura
Kauko oppi lukemaan viisivuotiaana ja ahmi lapsena Jämsän kunnankirjaston kirjoja. Vanhemmat olivat aktiivisia ja kannustavia. Yhdeksänvuotislahja Välskärin kertomukset avasi tien kirjojen maailmaan. Jämsän yhteiskoulussa Kaukon luokkakavereita olivat mm. Jukka Virtanen ja Aarne Tanninen. Kirjallisuus oli tuossa poikaporukassa arvossaan. Eino Leino ja Kaarlo Sarkia olivat nuoren Kauko Aallon suosikkirunoilijoita, myöhemmin myös Paavo Haavikko. Romaanikirjailijoista ehdoton suosikki oli Franz Kafkan ohella Sandemose. Myös William Goldingin Kärpästen herra teki nuorukaiseen lähtemättömän vaikutuksen.
Kauko Aalto kirjoitti runoja jo koulupoikana. Vuonna 1960 hän voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun runosarjan. Vuonna 1963 Tammi julkaisi hänen esikoisromaaninsa Mies ja myllynkivi. Hänellä oli sivustatukenaan sellaisia nimekkäitä kirjailijoita kuin Olavi Siippainen, Tuomas Anhava ja Jouko Tyyri. Myös kustannusyhtiö Tammen Matti Suurpäällä oli suuri vaikutus kirjailijauran käynnistymiseen.
Aiheet ja ideat Kauko Aalto saa elävästä elämästä. Hänellä on palava halu kirjoittaa yhteiskunnan kahtia jakautumisesta ja yksilön ongelmista. Myös eroottisten ilmiöiden sanoiksi pukeminen on hänelle kirjallinen haaste.
* * *
J.H.Erkon kilpailun runosarjan voitto 1960.
Kirjastokorvausapuraha kaksi kertaa.
Ollut perustamassa kolmea kirjoittajayhdistystä ja ollut niiden johtokunnan jäsenenä.
(Etelä-Savon kirjailijat)
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Viimeinen oppitunti historiassa. Näytelmä. Jyväskylä 1962. E. Aaltio.
Mies ja myllynkivi. Pienoisromaani, Tammi 1963.
Autokausi. Runoja. Tammi 1970.
Lumikki. Proosarunoteos. Itäkirja 1972.
Mukana myös monissa antologioissa, kolumnistina ja kirja-arvostelijana, mm. Kansan Uuutiset, Savon Sanomat, Juvan lehti.
Mies ja myllynkivi. Pienoisromaani, Tammi 1963.
Autokausi. Runoja. Tammi 1970.
Lumikki. Proosarunoteos. Itäkirja 1972.
Mukana myös monissa antologioissa, kolumnistina ja kirja-arvostelijana, mm. Kansan Uuutiset, Savon Sanomat, Juvan lehti.
Tekstinäyte
On tulossa autokausi, on jo alkanutkin, aika, jolloin asutaan tiheässä, jolloin jokaisen ihmisen olemassaolo on vastalause muille ihmisille, oikeuden varaaminen kuten Tietosanakirja määrittelee.
[Autokausi, Tammi 1970, 30]
[Autokausi, Tammi 1970, 30]