Rahikainen, Kalevi
Elämäkertatietoa
Kalevi Rahikainen on omaleimainen lyyrikko ja prosaisti, jonka tuotanto on avoimen yhteiskuntakriittistä. Rahikainen halusi julkaista osan teoksistaan itsenäisesti, ilman kustantajien ja kaupallisuuden väliintuloa, mikä osoittaa hänen sanoutumistaan eroon instituutioista. Hänessä on anarkistia ripaus, ellei enemmänkin.
Rahikaisen tuotannon painopiste on runoissa, joista parhaat yltävät nerudamaiseen ilmaisuvoimaan. Hänen näennäisen helppo lyriikkansa on monimerkityksistä ja moneen suuntaan avautuvaa. Se on ilmaisultaan modernia ja usein puheenomaista. Kuvat ketjuuntuvat kuvasarjoiksi, runot laajenevat runosarjoiksi tai muuntuvat proosajaksoiksi, ja lyhyt miete jatkuu toisiin mietteisiin. Asemointi on ilmeikästä ja erilaiset puheenparret limittyvät ironisesti.
Rahikainen konkretisoi ihmisen ja yhteiskunnan tilanteen vahvoin kuvin. Hänen lyriikkansa on sukua 1960-lukulaisuudelle, mutta intensiivisyys ja uhmakas oman tien etsintä tekevät siitä omaäänista.
Runoissa toistuu vaatimus oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, ja kuvattu taistelu on myyttistä ja maailmanlaajaa. Hyvää huomenta rakentaa peruslyyriselle paatokselle, ja kokoelma Vaiti minussa ironisoi tehokkuusajattelua ja romanttista kirjallisuuskäsitystä. Välähtää ikuinen silmissä kertoo sisäisestä uudistumisesta lähtökohtanaan Islannin matkan vaikutelmat.
Romaani Aurinko on vielä nuori kertoo nuoren maalaispojan itsenäistymispyrkimyksestä, ja pääosa sen tapahtumista sijoittuu Keski-Suomeen. Rahikaisen pääteos Minä, Urho ja Mao purkaa vallitsevia käsityksiä hyvinvointiyhteiskunnasta, koulutuksesta ja tasa-arvosta. Se lähestyy anarkismia halussaan irrottautua yhteiskunnan ja kirjallisuuden järjestelmistä ja kaavoista. Proosa vaihtuu teoksessa runoproosaksi ja se runoksi, ja faktan ja fiktion raja murtuu. Romaanin teemoja ovat taide, valta ja taistelu fasismia vastaan.
Katriina Kajannes
Rahikaisen tuotannon painopiste on runoissa, joista parhaat yltävät nerudamaiseen ilmaisuvoimaan. Hänen näennäisen helppo lyriikkansa on monimerkityksistä ja moneen suuntaan avautuvaa. Se on ilmaisultaan modernia ja usein puheenomaista. Kuvat ketjuuntuvat kuvasarjoiksi, runot laajenevat runosarjoiksi tai muuntuvat proosajaksoiksi, ja lyhyt miete jatkuu toisiin mietteisiin. Asemointi on ilmeikästä ja erilaiset puheenparret limittyvät ironisesti.
Rahikainen konkretisoi ihmisen ja yhteiskunnan tilanteen vahvoin kuvin. Hänen lyriikkansa on sukua 1960-lukulaisuudelle, mutta intensiivisyys ja uhmakas oman tien etsintä tekevät siitä omaäänista.
Runoissa toistuu vaatimus oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, ja kuvattu taistelu on myyttistä ja maailmanlaajaa. Hyvää huomenta rakentaa peruslyyriselle paatokselle, ja kokoelma Vaiti minussa ironisoi tehokkuusajattelua ja romanttista kirjallisuuskäsitystä. Välähtää ikuinen silmissä kertoo sisäisestä uudistumisesta lähtökohtanaan Islannin matkan vaikutelmat.
Romaani Aurinko on vielä nuori kertoo nuoren maalaispojan itsenäistymispyrkimyksestä, ja pääosa sen tapahtumista sijoittuu Keski-Suomeen. Rahikaisen pääteos Minä, Urho ja Mao purkaa vallitsevia käsityksiä hyvinvointiyhteiskunnasta, koulutuksesta ja tasa-arvosta. Se lähestyy anarkismia halussaan irrottautua yhteiskunnan ja kirjallisuuden järjestelmistä ja kaavoista. Proosa vaihtuu teoksessa runoproosaksi ja se runoksi, ja faktan ja fiktion raja murtuu. Romaanin teemoja ovat taide, valta ja taistelu fasismia vastaan.
Katriina Kajannes
Tekstinäyte
Yhdessä yössä kaikki muuttuu.
Juuret kahmaisevat syliinsä kuin hukkuvat
toisensa. Se hetki on tullut.
Ei nimeä tällä aamulla. Askeleet harvenevat,
multa hehkuu. Putoavat kahleet helähtäen
ja raskaat ovet aukeavat. Vuode viilenee.
Ulkona riehuu tuuli.
Juuret kahmaisevat syliinsä kuin hukkuvat
toisensa. Se hetki on tullut.
Ei nimeä tällä aamulla. Askeleet harvenevat,
multa hehkuu. Putoavat kahleet helähtäen
ja raskaat ovet aukeavat. Vuode viilenee.
Ulkona riehuu tuuli.
[Vaiti minussa, Akateeminen kustannusliike 1962, s. 25]