Niskanen, Vuokko
Elämäkertatietoa
Vuokko Niskanen
ent. Österlund, o.s. Tuunainen
Opinnot:
Kansakoulun opettaja, Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu 1958
Erilliset arvosanat kotimaisessa kirjallisuudessa ja kasvatustieteessä
Ammatti
kirjailija, entinen opettaja, radio- ja tv-työtä 1964-1979
Palkinnot ja apurahat:
Suomen kulttuurirahaston Hanna Parviaisen rahaston apuraha 1974
Suomen kulttuurirahaston Gummeruksen rahaston apuraha 1986
Suomalaisen kirjan 500-vuotisjuhlan kunniaksi lyöty mitali 1988
Valtion 1-vuotinen taiteilija-apuraha 1998
Kirjastoapurahoja vuosina 1986-1987 ja 1990-2001
Kirjan 500-vuotisjuhlamitali.
- - -
Kirjailijaesittely
Vuokko Niskasen on julkaisut kauno- ja tietokirjallisuutta lapsille ja aikuisille, kaikkiaan kolmisenkymmentä nimekettä. Lisäksi hän on ollut kolumnistina ja radio- ja televisiotoimittajana.
Kirjoja lapsille
Opettajuus ja äitiys saivat Niskasen kirjoittamaan lapsille. Huomattuaan, että alakouluikäisille ei ollut tarpeeksi kirjoja, hän alkoi sepittää niitä. Näin hän madalsi heidän kynnystään lukemisen maailmaan.
Lähtökohtana oli tieto siitä, miten lapsi ymmärtää ja oppii. Joihinkin kirjoihin Niskanen merkitsi näkyviin tavuviivat, joittenkin alussa on tekstejä, joita aikuinen lukee lapselle ääneen, sitten on lapselle omaa lukemista. Aiheet ovat enimmäkseen ajankohtaisia. Niskanen kirjoitti myös niiden muistikuvien pohjalta, joita hänellä on omasta lapsuudestaan Karjalassa ja evakkoajasta.
Kahdeksanosainen Hiekkalan lapset on alaotsikkonsa mukaisesti ensimmäinen romaani juuri lukemaan oppineille. Sarjassa elävät menneen ajan lapset ja aikuiset, joiden kokemuksiin lukija voi verrata omiaan. Hän saa virikkeitä eläytymiskyvyn, itseluottamuksen ja yhteisöllisyyden kasvuun.
Kansalaistaitojen karttuminen sekä oppimisen ja yhdessä tekemisen ilo ovat keskeisiä Niskasen oppikirjoissa, joita on myös liikunta- ja sukupuolikasvatuksesta. Lasten tietokirja Ihminen ja ihmisiä ohjaa vaivihkaisesti oikean ja väärän erottamiseen.
Kirjoja aikuisille
Oppaissaan opettajille ja kasvattajille Niskanen puolustaa satua ja taito- ja taideaineita. Kotien virikekirjan Mikä? Miten? Miksi? hän kirjoitti yhdessä Marja-Leena Koppisen kanssa. Tietokirjailijana ja radio- ja televisiotoimittajana Niskanen on tehnyt yhteistyöstä Kasvatustieteen tutkimuslaitoksen ja Opettajainkoulutuslaitoksen kanssa.
Niskanen on julkaissut aikuisille myös romaanin ja muistelukirjan. Onnellinen loppu on kuvaus 1960-luvun Jyväskylästä, joka on pikkukaupunki hyvässä ja pahassa. Maalta muuttanut kolmen lapsen yksinhuoltaja, peruskoulun opettaja Marjaleena kamppailee varattomuuden, lastenhoito-ongelmien ja ihmisten epäluulojen kanssa. Katteettoman ihanteellisuuden karistessa löytyvät aikuisen naisen voimavarat.
Päiväkirjamerkinnöille pohjautuva kirja Mieheni Mikko ja minä välittää tuoreita vaikutelmia alistetun vaimon arjesta. Teos kuuluu muistelujen ja paljastusten ryppääseen, joka ilmestyi 1990-luvulla ja muutamina vuosina sen molemmin puolin.
Kerronnan yksiniitisyys on tarkoituksellista: näkökulma on vain ja ainoastaan vaimon. Päätöntä rakastumista ja häitä seuraa ankea arki, ja ihaillusta morsiamesta tulee parissa kuussa Käpykolon emäntä, miehensä kotiapulainen, sihteeri, äiti ja rakastajatar. Mies syyttelee ja epäilee vaimoaan, ja seksikin väljähtyy. Avioliiton arjen ja julkikuvan ristiriita kasvaa, ja lopulta vaimo jättää miehensä.
Katriina Kajannes
ent. Österlund, o.s. Tuunainen
Opinnot:
Kansakoulun opettaja, Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu 1958
Erilliset arvosanat kotimaisessa kirjallisuudessa ja kasvatustieteessä
Ammatti
kirjailija, entinen opettaja, radio- ja tv-työtä 1964-1979
Palkinnot ja apurahat:
Suomen kulttuurirahaston Hanna Parviaisen rahaston apuraha 1974
Suomen kulttuurirahaston Gummeruksen rahaston apuraha 1986
Suomalaisen kirjan 500-vuotisjuhlan kunniaksi lyöty mitali 1988
Valtion 1-vuotinen taiteilija-apuraha 1998
Kirjastoapurahoja vuosina 1986-1987 ja 1990-2001
Kirjan 500-vuotisjuhlamitali.
- - -
Kirjailijaesittely
Vuokko Niskasen on julkaisut kauno- ja tietokirjallisuutta lapsille ja aikuisille, kaikkiaan kolmisenkymmentä nimekettä. Lisäksi hän on ollut kolumnistina ja radio- ja televisiotoimittajana.
Kirjoja lapsille
Opettajuus ja äitiys saivat Niskasen kirjoittamaan lapsille. Huomattuaan, että alakouluikäisille ei ollut tarpeeksi kirjoja, hän alkoi sepittää niitä. Näin hän madalsi heidän kynnystään lukemisen maailmaan.
Lähtökohtana oli tieto siitä, miten lapsi ymmärtää ja oppii. Joihinkin kirjoihin Niskanen merkitsi näkyviin tavuviivat, joittenkin alussa on tekstejä, joita aikuinen lukee lapselle ääneen, sitten on lapselle omaa lukemista. Aiheet ovat enimmäkseen ajankohtaisia. Niskanen kirjoitti myös niiden muistikuvien pohjalta, joita hänellä on omasta lapsuudestaan Karjalassa ja evakkoajasta.
Kahdeksanosainen Hiekkalan lapset on alaotsikkonsa mukaisesti ensimmäinen romaani juuri lukemaan oppineille. Sarjassa elävät menneen ajan lapset ja aikuiset, joiden kokemuksiin lukija voi verrata omiaan. Hän saa virikkeitä eläytymiskyvyn, itseluottamuksen ja yhteisöllisyyden kasvuun.
Kansalaistaitojen karttuminen sekä oppimisen ja yhdessä tekemisen ilo ovat keskeisiä Niskasen oppikirjoissa, joita on myös liikunta- ja sukupuolikasvatuksesta. Lasten tietokirja Ihminen ja ihmisiä ohjaa vaivihkaisesti oikean ja väärän erottamiseen.
Kirjoja aikuisille
Oppaissaan opettajille ja kasvattajille Niskanen puolustaa satua ja taito- ja taideaineita. Kotien virikekirjan Mikä? Miten? Miksi? hän kirjoitti yhdessä Marja-Leena Koppisen kanssa. Tietokirjailijana ja radio- ja televisiotoimittajana Niskanen on tehnyt yhteistyöstä Kasvatustieteen tutkimuslaitoksen ja Opettajainkoulutuslaitoksen kanssa.
Niskanen on julkaissut aikuisille myös romaanin ja muistelukirjan. Onnellinen loppu on kuvaus 1960-luvun Jyväskylästä, joka on pikkukaupunki hyvässä ja pahassa. Maalta muuttanut kolmen lapsen yksinhuoltaja, peruskoulun opettaja Marjaleena kamppailee varattomuuden, lastenhoito-ongelmien ja ihmisten epäluulojen kanssa. Katteettoman ihanteellisuuden karistessa löytyvät aikuisen naisen voimavarat.
Päiväkirjamerkinnöille pohjautuva kirja Mieheni Mikko ja minä välittää tuoreita vaikutelmia alistetun vaimon arjesta. Teos kuuluu muistelujen ja paljastusten ryppääseen, joka ilmestyi 1990-luvulla ja muutamina vuosina sen molemmin puolin.
Kerronnan yksiniitisyys on tarkoituksellista: näkökulma on vain ja ainoastaan vaimon. Päätöntä rakastumista ja häitä seuraa ankea arki, ja ihaillusta morsiamesta tulee parissa kuussa Käpykolon emäntä, miehensä kotiapulainen, sihteeri, äiti ja rakastajatar. Mies syyttelee ja epäilee vaimoaan, ja seksikin väljähtyy. Avioliiton arjen ja julkikuvan ristiriita kasvaa, ja lopulta vaimo jättää miehensä.
Katriina Kajannes
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Äänikirjat:
Hiekkala-sarjast. Näkövammaisten kirjasto 1998.
Satu ihmislapsesta. Näkövammaisten kirjasto.
Mieheni Mikko ja minä. Suomen äänikirjat 2002.
Mukana muistelmassa:
Sota-ajan lapset : kirjailijat kertovat lapsuudestaan sodan varjossa (toim. Leena Laulajainen). Tammi 2006
Artikkelit kirjoissa:
Sukupuoliopetus alkuopetuksessa. Teoksessa Seksologia. Tammi 1974
Kuka pitelee hevosta? Teoksessa Kirjailijavierailut koulussa ja muualla. Lastenkulttuurikustannus Sesam 1986.
Nukke nimeltään Serafiina. Teoksessa Arvo-sedän iltasatukirja. Arvo ja Lea Ylppö säätiö 1992.
Arjen askelin kohti sanojen maailmaa. Teoksessa Sadun voimat. Maaseudun sivistysliitto 1996.
On tolerans i text och verklighet. Teoksessa Hur gick det sen? Arkmedia 1996.
Kirjallisia tienviittoja. Teoksessa Sadun voimat 2. Maaseudun sivistysliitto 1997.
Suullista ja kirjallista ilmaisua. Teoksessa Sukella sanaan. Turun normaalikoulun julkaisuja 2/2001.
Suomennos:
Liller Möhller: Näin tehdään lapsia. Alkuteos: Sådan - får man alltså börn! Schildt 1993.
Kirjottajana työryhmissä:
Seija Kokkonen, Vuokko Österlund, Antero Itkonen, vastaava toimittaja Raimo Vikstedt: Lapsi ja aikuinen, Vuokko Österlund: Mikä on virikeympäristö? Mitä vauva tajuaa? Leikit ja leikkivälineet, Tunnesuhteet, Kun lapsi pelkää, Kun lapsi ei nuku, Kun lapsi ei syö, Kun lapsi on mustasukkainen, Kun lapsi valehtelee. Yleisradion julkaisusarja XXXIX, 1/1973
Aimo Juvonen, Leena Jääskeläinen, Kerttu Larjanko, Tarmo Mäkikuutti, Vuokko Österlund: Peruskoulun liikuntakasvatus, työryhmä Liiku leikkien 1-2 -luokat. WSOY, 1972.
Anneli Pikkanen, Matti Louhi, Vuokko Niskanen, Merja Totro: A ja O Aapinen sekä A ja O Lukukirja 2 (kirjoihin myös Opettajan oppaat). WSOY 1980.
Perustieto-työryhmä. Otava 1979.
Mikä? Miten? Miksi? Perustiedon virikekirja koteja varten. Marja-Leena Koppisen kanssa. Otava 1979
Muu tuotanto
Kolumnit Suhteita Apu-lehdessä 1975-1977.
Kirjeenvaihtokolumnit Eeva Kilven kanssa Kotiliedessä 1979-1980.
Pakinapalsta Finnsanomat-lehdessä 1980-1981 (ilm. Göteborgissa).
Lastenkirjapalsta Demokraatti-lehdessä 1981-1990 (ilm. Tukholmassa).
Kesäkirjeitä Alpo Jaakolan kanssa Turun Sanomissa 1996-
Lisäksi yksittäisiä artikkeleita sanoma- ja aikakauslehdissä.
Ihminen ja ihmisiä -kirjan on kääntänyt japaniksi Noriko Hasamito 1979.
Liiku leikkien -kirjan on kääntänyt saksaksi Lisselot Diem, mistä kirja on edelleen käännetty espanjaksi, portugaliksi ja hollanniksi. Persiaksi se on käännetty "piraattimenetelmällä", ruotsiksi suoraan alkuperäisteoksesta.
Hiekkala-sarjast. Näkövammaisten kirjasto 1998.
Satu ihmislapsesta. Näkövammaisten kirjasto.
Mieheni Mikko ja minä. Suomen äänikirjat 2002.
Mukana muistelmassa:
Sota-ajan lapset : kirjailijat kertovat lapsuudestaan sodan varjossa (toim. Leena Laulajainen). Tammi 2006
Artikkelit kirjoissa:
Sukupuoliopetus alkuopetuksessa. Teoksessa Seksologia. Tammi 1974
Kuka pitelee hevosta? Teoksessa Kirjailijavierailut koulussa ja muualla. Lastenkulttuurikustannus Sesam 1986.
Nukke nimeltään Serafiina. Teoksessa Arvo-sedän iltasatukirja. Arvo ja Lea Ylppö säätiö 1992.
Arjen askelin kohti sanojen maailmaa. Teoksessa Sadun voimat. Maaseudun sivistysliitto 1996.
On tolerans i text och verklighet. Teoksessa Hur gick det sen? Arkmedia 1996.
Kirjallisia tienviittoja. Teoksessa Sadun voimat 2. Maaseudun sivistysliitto 1997.
Suullista ja kirjallista ilmaisua. Teoksessa Sukella sanaan. Turun normaalikoulun julkaisuja 2/2001.
Suomennos:
Liller Möhller: Näin tehdään lapsia. Alkuteos: Sådan - får man alltså börn! Schildt 1993.
Kirjottajana työryhmissä:
Seija Kokkonen, Vuokko Österlund, Antero Itkonen, vastaava toimittaja Raimo Vikstedt: Lapsi ja aikuinen, Vuokko Österlund: Mikä on virikeympäristö? Mitä vauva tajuaa? Leikit ja leikkivälineet, Tunnesuhteet, Kun lapsi pelkää, Kun lapsi ei nuku, Kun lapsi ei syö, Kun lapsi on mustasukkainen, Kun lapsi valehtelee. Yleisradion julkaisusarja XXXIX, 1/1973
Aimo Juvonen, Leena Jääskeläinen, Kerttu Larjanko, Tarmo Mäkikuutti, Vuokko Österlund: Peruskoulun liikuntakasvatus, työryhmä Liiku leikkien 1-2 -luokat. WSOY, 1972.
Anneli Pikkanen, Matti Louhi, Vuokko Niskanen, Merja Totro: A ja O Aapinen sekä A ja O Lukukirja 2 (kirjoihin myös Opettajan oppaat). WSOY 1980.
Perustieto-työryhmä. Otava 1979.
Mikä? Miten? Miksi? Perustiedon virikekirja koteja varten. Marja-Leena Koppisen kanssa. Otava 1979
Muu tuotanto
Kolumnit Suhteita Apu-lehdessä 1975-1977.
Kirjeenvaihtokolumnit Eeva Kilven kanssa Kotiliedessä 1979-1980.
Pakinapalsta Finnsanomat-lehdessä 1980-1981 (ilm. Göteborgissa).
Lastenkirjapalsta Demokraatti-lehdessä 1981-1990 (ilm. Tukholmassa).
Kesäkirjeitä Alpo Jaakolan kanssa Turun Sanomissa 1996-
Lisäksi yksittäisiä artikkeleita sanoma- ja aikakauslehdissä.
Ihminen ja ihmisiä -kirjan on kääntänyt japaniksi Noriko Hasamito 1979.
Liiku leikkien -kirjan on kääntänyt saksaksi Lisselot Diem, mistä kirja on edelleen käännetty espanjaksi, portugaliksi ja hollanniksi. Persiaksi se on käännetty "piraattimenetelmällä", ruotsiksi suoraan alkuperäisteoksesta.
Tekstinäyte
Pakenemisia
Lieneekö yliherkkä valehtelemisen kammo - petetyksi tulemisen pelko, turvallisuuden kaipuu ja kiihkeä halu luottaa ihmisen sanaan - lähtöisin elämän epävakaudesta, jonka lapsena vain aavistin? Halusin, että läheiset eivät valehdelleet, aivät ainakaan tahallaan. Jos he joskus sattuivat valehtelemaan, heidän oli luvattava, etteivät enää tekisi niin. Vielä vanhana ihmisenäkin huolestun, jos joku valehtelee. Njet Molotov, tulee mieleeni - sydän alkaa kiivaasti jyskyttää, hätäännyn.
Miksi ihminen käyttää sanoja ja aikaa valheiden luritteluun? Samalla kun valehteleminen raiskaa puheen ja sanat, se turmelee ihmisarvon - sekä valehtelijan ihmisarvon että sen ihmisen arvon, jolle valehdellaan. Mitä läheisempi ihminen paljastuu valehtelijaksi, sitä voimakkaampi hätä minulle tulee. On kuin seisoisin jäälautalla, joka kuluu valheen virrassa ja uhkaa lopulta upottaa minut, ellen ajoissa hyppää maihin.
Olen hypännyt maihin kahdesta avioliitosta. Nyt kun ensimmäisestä pelastautumisesta on 45 ja toisestakin jo 30 vuotta, voin viileästi ja kiihtymättä todeta, että kummallakin hurmaavalla miehelläni oli sama käsitys aviollisesta uskollisuudesta: "Se mitä teen, on vain oma asiani." Heidän elämänsä oli "naisten kanssa tasapainoilua valheiden, puolitotuuksien ja suoranaisten petosten höllällä nuoralla". Kun kahden pelin pelaamisen yksityiskohdat paljastuivat, "valehteli suuri mies mieluummin kuin puhui totta; sillä se vaati enemmän hengenvoimaa ja tahtoa." Tarkka lukija tunnistaa tästä luonnehdinnasta Friedrich Nietzschen yli-ihmisen ja huomaa ehkä senkin, että olen löytänyt tilanteen kuvaamiseen pelkistetyt ilmaisut Yrsa Steniuksen kirjasta Totuudesta ja valheesta.
Sota-ajan lapset : kirjailijat kertovat lapsuudestaan sodan varjossa (Tammi 2006) s. 130 - 131
Lieneekö yliherkkä valehtelemisen kammo - petetyksi tulemisen pelko, turvallisuuden kaipuu ja kiihkeä halu luottaa ihmisen sanaan - lähtöisin elämän epävakaudesta, jonka lapsena vain aavistin? Halusin, että läheiset eivät valehdelleet, aivät ainakaan tahallaan. Jos he joskus sattuivat valehtelemaan, heidän oli luvattava, etteivät enää tekisi niin. Vielä vanhana ihmisenäkin huolestun, jos joku valehtelee. Njet Molotov, tulee mieleeni - sydän alkaa kiivaasti jyskyttää, hätäännyn.
Miksi ihminen käyttää sanoja ja aikaa valheiden luritteluun? Samalla kun valehteleminen raiskaa puheen ja sanat, se turmelee ihmisarvon - sekä valehtelijan ihmisarvon että sen ihmisen arvon, jolle valehdellaan. Mitä läheisempi ihminen paljastuu valehtelijaksi, sitä voimakkaampi hätä minulle tulee. On kuin seisoisin jäälautalla, joka kuluu valheen virrassa ja uhkaa lopulta upottaa minut, ellen ajoissa hyppää maihin.
Olen hypännyt maihin kahdesta avioliitosta. Nyt kun ensimmäisestä pelastautumisesta on 45 ja toisestakin jo 30 vuotta, voin viileästi ja kiihtymättä todeta, että kummallakin hurmaavalla miehelläni oli sama käsitys aviollisesta uskollisuudesta: "Se mitä teen, on vain oma asiani." Heidän elämänsä oli "naisten kanssa tasapainoilua valheiden, puolitotuuksien ja suoranaisten petosten höllällä nuoralla". Kun kahden pelin pelaamisen yksityiskohdat paljastuivat, "valehteli suuri mies mieluummin kuin puhui totta; sillä se vaati enemmän hengenvoimaa ja tahtoa." Tarkka lukija tunnistaa tästä luonnehdinnasta Friedrich Nietzschen yli-ihmisen ja huomaa ehkä senkin, että olen löytänyt tilanteen kuvaamiseen pelkistetyt ilmaisut Yrsa Steniuksen kirjasta Totuudesta ja valheesta.
Sota-ajan lapset : kirjailijat kertovat lapsuudestaan sodan varjossa (Tammi 2006) s. 130 - 131
Lähteitä ja viittauksia
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Loivamaa, Ismo. Kirjastopalvelu, 1995.