Laaksonen, Niilo

Kirjat ja kirjoittaminen ovat olleet elämäni pääharrastus lapsuudesta asti. Opin lukemaan jo 5-vuotiaana ja siitä lähtien olen lukenut kaikkea mahdollista. Olen pyrkinyt tutustumaan suomenkieliseen kirjallisuuteen kaikkina ajan jaksoina ja mahdollisimman monenlaisiin kulttuurivirtauksiin. Erityisesti runot ovat kiinnostaneet minua jo pikkupoikana. Runojen kirjoittamista kokeilin jo sodassa, mutta harrastus unohtui ja sotkeutui elämisen kovien paineiden alle, kun perhe muotoutui, terveys horjui ja työpäivät olivat pitkiä. Siitä huolimatta kokeilin ensimmäistä romaanin käsikirjoitusta vuonna -56. Lähetin sen SLEY:lle, josta se palautettiin korjauksia varten. Ne jäivät kuitenkin ainiaaksi tekemättä. Sitten kirjoittelin runoja aina silloin tällöin. Sen jälkeen tuli kirjoittamiseen totaalinen tauko, jota kesti parikymmentä vuotta. Vasta myöhemmällä iällä aloin jälleen kokeilla kirjoittamista. Nyt, vaikka olenkin jo 74-vuotias (v. 1995), haluan yrittää vielä jotakin. Mielessä väikkyy uuden tyyppinen eräkirja. Se voi jäädä vain omaksi iloksi, mutta kokeilen, vieläkö kirjoittaminen mitenkään sujuisi? Olenhan kirjoitellut runoja kaikenaikaa, mutta en ole niitä julkaissut, koska runoista on "ylituotantoa" ilmankin. - Kirjoittaminen harrastuksena on minulle merkinnyt tavattoman paljon. Sen tiimoilta olen saanut suuren määrän erittäin tärkeitä ihmissuhteita.

Heikko terveys, monenlaiset sairaudet ja pitkäaikaiset sairaalassaolot ovat vaikuttaneet elämänkatsomukseeni ja työskentelyyni.

Elämäkertatietoa

Asunut Tampereella vuodesta 1997, sitä ennen Tohmajärvellä.

Kansakoulu, erilaisia kursseja, itseopiskelua, pitkä elämänkoulu.

Kirvesmies, maanviljelijä, leirikeskuksenhoitaja ym.

15 vuotta suunnittelemassa ja
ohjaamassa harrastajakirjoittajille

seminaareja.

Eläkkeellä.

Tekstinäyte

Toukokuussa,
odotusajan jälkeen synnytyskivut.
Avautuva elämän kohtu,
luomisen aamu ihmeitä täynnä.
Kukat ja oksien silmut,
vihanta maa lumien jälkeen,
hitaasti kypsyen syksyyn.

Hallayö voi jättää merkin hentoon taimeen.
Raekuuro voi kulkea hellepäivän lomassa,

lyödä lakoon.
Tai ukkosmyrsky karsii oksista osan?
Mutta paljon on niitä päiviä,
kun vesi lepää tyynenä,
mehiläinen pörisee kukkien seassa
ja taivaalla tekee hidasta matkaa
poutapilvien vaaleat laivat.

Onko ne siinä, eletyt vuosikymmenet,
sinun ja minun?
Illat hitaasti viilenemässä
syyskuun pimeän suloisenkipeään tyyneen rauhaan.

Syyskuuta me elämme, sinä ja minä.
Sadon kypsymisen ja korjaamisen aikaa.
Myöhäisten kukkien aikaa,
pienten unelmien - ja niiden toteutumisen aikaa.
Jumalan ja lähellä olevien ihmisten rakkauden aikaa.
Meitä rakastetaan ja me saamme rakastaa muita.
Meille on avoin Jumalan ja ihmisten syli.
Eletään täysillä syyskuu.
Korjaajan sirppi ei ole vielä tullut.
Se tulee, kun vilja on kypsä ja päivien luku täynnä.

Jumala,
anna armosi aurinko
syyskuun sateisten päivien väliin.
Kypsytä vilja sirpin tulla.

[Lyhyt uni. Karas-sana 2005]