Vala, Katri

(Klassikkokirjasto)
- - -

Perhesuhteet
Vanhemmat Robert Wadenström ja Alexandra o.s. Mäki, puoliso Armas Heikel 1930-

Ura
Ylioppilas 1919, Porvoo.
Kansankoulunopettaja 1922, Heinolan seminaari.
Opettajana 1922-1929, 1935-1937.

Meriitit
Kuului Tulenkantajat kirjailijaryhmään 1920-luvulla.
Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiilan jäsen 1930-luvulla.

Asuinpaikka
Ilomantsi 1905-1911, 1925-1929

Vaikka Muoniossa syntynyt Katri Vala (Karin Alice Wadenström) asui eri puolilla Suomea, sitovat hänen kouluvuotensa ja isänpuoleiset verisiteensä hänet Porvooseen. Katri Valan isoisä August Wadenström toimi Porvoossa kanttorina ja keskeisenä vaikuttajana kunnalliselämässä. Hänen mukaansa on kaupungissa nimetty Wadenströmin kuja. Katri Valan lapsuudenperhe asui Porvoossa vuosina 1902-1903 ja muutti Ilomantsin kautta takaisin Porvooseen perheen isän metsänhoitaja Robert Wadenströmin kuoltua vuonna 1911. Samana vuonna Katri Vala kirjottautui Porvoon Yhteiskouluun, nykyiseen Linnankosken lukioon, josta hän valmistui ylioppilaaksi v. 1919.

Porvoo oli inspiroiva kulttuurikaupunki Katri Valalle. Olihan se runoilija J. L. Runebergin ja kirjailija Johannes Linnankosken kaupunki. Katri Vala oli veljensä Erkki Valan kanssa innostuneesti seuraamassa Linnankosken hautajaissaattuetta Porvoossa v. 1913. Hänen kerrotaan silloin todenneen kirjailijan hautajaisista veljelleen: " Kirjailija on oikeastaan suurempi kuin keisari".

Opinnoissaan Vala menestyi hyvin ja otti osaa toverielämään sekä toimi partiolaisjohtajana Porvoon Päiväntytöissä. Porvoossa alkoi myös Valan runousharrastus. Koulutyttö sepitti kalevalamittaisia säkeitä mm. runon Korven kuiskehia (1918) Partiolainen-lehteen ja runon Kevätpuro (1915) Pääskynen-lehteen. Vala voitti Pääskysen kirjoituskilpailun v. 1915. Wadenströmin lapset harrastivat kirjallisuutta myös kotona, jossa heillä oli mielikuvituskustantamo Kotikirjallisuus Osakeyhtiö. Porvoon-vuosiensa jälkeen Katri Valasta kehittyikin lahjakas, kiitosta ja kiistelyä herättänyt runoilija, suomenkielisen lyriikan modernismin ja vapaarytmisen runon uranuurtaja.

Katri Valan kohdalle kerääntyi elämässä poikkeuksellisen paljon vastoinkäymisiä. Isänsä kuoltua Vala eli koko lyhyen elämänsä köyhyydessä vailla pitempiaikaista kotia elättäen mm. suomennostöillä samalla äitiänsä Alexandraa ja Niilo-veljeänsä. Hän menetti terveytensä, koki pettymyksiä mies- ja ystävyyssuhteissaan sekä joutui poikansa Maurin yksinhuoltajaksi aviomiehen Armas Heikelin istuessa poliittisista syistä vankeustuomioita sodan aikana. Katri Vala valmistui kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarista v. 1922, mutta ei onnistunut saamaan koskaan vakinaista opettajan paikkaa. Niinpä Vala oli lyhyitä aikoja opettajana 1920-luvulla Vaajasalossa, Valkealan Multahovissa, Askolan Monninkylässä ja Ilomantsissa sekä 1930-luvulla Lauritsalassa. Lopulta v. 1926 saatu tuberkuloosi vei runoilijan voimat, ja hän kuoli sodan loppuvaiheessa 1944 Eksjön parantolassa Ruotsissa.

Katri Valan nuoruuden tuotantoa; kokoelmia Kaukainen puutarha 1924, Sininen ovi 1926 ja Maan laiturilla 1930, leimaa sivilisaatiokriittinen vetäytyminen yhteiskunnasta, kun taas loppukauden tuotanto 1930-luvulla on yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Vala oli Tulenkantajien kirjallis-taiteellisen ryhmittymän jäsen ja loi omintakeisen runoutensa sen sekä Ultra-lehden esittelemän saksalaisen ekspressionismin ihanteiden vaikutuksessa. Myös Rabindranath Tagoren, Anna de Noailles’n ja Pierre Lotin tekstit innoittivat hänen lyriikkaansa.

Valtion palkinnon saaneessa esikoiskokoelmassa Kaukainen puutarha porvoolaistytön sidottu riimittely on vaihtunut vapaaseen, loppusoinnuttomaan tyyliin. Sille on tyypillistä vitalistisen elämänpalvonnan ja makaaberien kuolemakuvitelmien vuorottelu sekä aistimusvoimainen värien ja tuoksujen epäsovinnainen runokieli. Valan runoissa on hurmiota, huudahduksia sekä väkevää viehtymystä eksoottisiin, sadunomaisiin paikkoihin ja tunnelmiin. Elämänhurmion keskeisiä symboleja ovat kesäinen luonto, lämpö, aurinko ja kuu. Aurinko on personifioitu energian lähde ja luonto ihmeitä, " pakanallista maan ihon tuoksua" täynnä. " Oi sinä jumalainen! Tartu näihin kalpeisiin käsiin...", pyytää runoilija auringolta. Hän löytää alkuperäisen, turmeltumattoman elämän trooppis-itämaisissa sielun visioissa kuten runoissa Tahitilainen serenaadi ja Taj Mahal. Optimistisen elämänkultin ahdistava vastakohta on puolestaan syksyn ja talven jähmettynyt, jäätynyt olotila, luonnon kuolema, jollaisesta Vala kertoo esimerkiksi runossaan Murhattu maa.

Esikoiskokoelman värikylläisyys ja Sinisen oven eksoottis-eroottinen rakkaushurma haalistuvat
Valan sairauden ja pettymysten myötä. Traagiset kuoleman pohdinnat aktualisoituvat runoilijan kuitenkaan menettämättä perimmäistä elämänkunnioitustansa kokoelmassa Maan laiturilla 1930. Sen runot puhuvat kypsästi maailmaan uupumisesta, elämän sattumanvaraisuudesta ja arkisista asioista. Vala kirjoittaa kuolemasta:" Nyt seison niiden joukossa, / jotka odottavat rannalla, / jotka katsovat väsynein silmin / pimeälle merelle, / milloin laivasi tulet näkyvät."

1930-luvun poliittisesti hektisessä tilanteessa Valan viimeiset runokokoelmat Paluu 1934 ja Pesäpuu palaa 1942 merkitsevät suunnanmuutosta vasemmistolaisesti sävyttyneeseen yhteiskuntakritiikkiin. Katri Vala alkoi samoihin aikoihin myös toimia veljensä Erkki Valan perustamassa uudessa Tulenkantajat-lehdessä yhteiskunnallisesti kantaaottavana pakinoitsijana nimimerkeilla Pekka ja Pecka.

Valan myöhäistuotannon runot vastustavat sotaa ja fasismia sekä puolustavat vähäosaisia, lapsia ja ihmisten välistä veljeyttä olematta yksioikoista puoluepoliittista propagandaa. Kuuluisassa Pajupilli-runossaan Vala korostaa, ettei ole "lipunkantaja". Runoilija on hänelle eräänlainen välikappale, jolla on velvollisuus ja vapaus reagoida ideologisesti sitoutumatta aikakautensa ilmiöihin. Katri Vala vertaakin runoilijaminäänsä elinvoimaiseen pajuun, joka maalman myrskyissä kuin intrumentti soittaa sävelen elämän puolustamiseksi.