Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Suuri ajomatka
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Nuorten huumorifantasiaa lajin lyömättömältä mestarilta
Tuhannet pienet ontut, jotka asustavat suuren tavaratalon lattialankkujen alla, eivät tiedä mitään Ulkopuolisesta. Ovathan he toki kuulleet legendoja Päivästä, Yöstä, Auringosta ja Sateesta, mutta kukaan ei ole todistanut, että ne oikeasti olisivat olemassa. Kunnes onttu nimeltä Masklin saapuu tavarataloon – Ulkopuolelta. Masklinin ihmeellisissä tarinoissa on jo niissäkin sulattelemista, mutta sitten ontut saavat kuulla ravisuttavan uutisen. Tavaratalo aiotaan panna maan tasalle kannattamattomana, ja tilalle rakennetaan hieno monitoimikeskus. Masklinin on keksittävä keino johdattaa onttulauma pois tavaratalosta, kohti Ulkopuolisessa odottavia uusia vaaroja.
Terry Pratchett on yksi maailman suosituimmista kirjailijoista, jonka uran alkupuolella julkaistut nuortenkirjat saadaan nyt vihdoin myös suomeksi. Suuri ajomatka on hienon Bromeliad-trilogian ensimmäinen osa.

Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
onttujen ensimmäinen kirja
Ilmestymisaika
Sivumäärä
250
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Sarjamerkintä
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
224