Jokin meissä

Suuni oli hiekankuiva ja selkälihaksiani särki ikään kuin koko yön olisin heittelehtinyt vuoteellani. Olin nähnyt levottomia unia, mutta kykenin palauttamaan mieleeni niistä vain yhden ainoan: Ginny oli istuvinaan autossani mutta sitten hän äkkiä syöksyikin itkien ulos ja juoksi kotiinsa jonkun syliin, joka tosin ei unessa näyttänyt hänen äidiltään, mutta joka epäilemättä oli rouva Gordon. Tuollainen uni ei ihmetyttänyt minua vähääkään edes havahtumisen sumuisina silmänräpäyksinä
Siirsin peiton syrjään ja menin ikkunan ääreen. Vastapäätä hotelliani näkyi talojen yllä kapea, resuinen kaistale taivasta harmaana ja synkkänä, äskettäin oli satanut ja alhaalla kulkeva katu oli vielä kiiltävän märkä. Kadulta kantautui tänne kuudenteen kerrokseen saakka ääniä, joita ei voinut kokonaan vaimentaa edes sulkemalla ikkunaa. Autot kiitivät edestakaisin, ihmisillä oli kiire työhön. Kello oli melkein yhdeksän. Oli maanantai-aamu, siitä ei voinut erehtyä.