Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Lapsuuteni muistoja
Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Oulu-aiheinen, nimimerkillä T.P.
Omaelämäkerrallinen Lapsuuteni muistoja julkaistiin sanomalehti Kaiussa jatkokertomuksena 1885. Pakkala ei lietso esikoisteoksessaan poliittista vastarintaa vaan uskoo yhteiskunnallisten ristiriitojen tasoittamiseen valistuksen ja lähimmäisenrakkauden avulla. Teoksen naturalistinen kurjuuden kuvaus ja voimakkaat vastakohta-asetelmat on tarkoitettu herättelemään nimen omaan säätyläislukijoiden sosiaalista omatuntoa. Pakkalan jyrkimmissä vastakkain asetteluissa on tunteisiin vetoavaa melodramaattista mustavalkoisuutta; ajan realistinen, vaikuttamaan pyrkivä kirjallisuus (Minna Canth, Hanna Ongelin) hyödynsi melodraamaakin. Esimerkiksi kun rikas oululainen kauppaporvari juhlii viljan hinnan nousua katovuotena shampanjakestein ja samana nälkätalvena korjataan kuolleita kerjäläisiä lumihangista harva se päivä. Tai kun lapset siirtyvät kerjuureissuillaan Vaaran kurjista hökkeleistä keskikaupungin avarien porvariskotien ruuantuoksuun ja takaisin. Köyhien ihmisarvon polkemista alleviivataan melodramaattisesti, kun nälkää kärsivä minäkertoja toivoisi olevansa rikkaan sukulaistalon koira, jolle piika syöttää ylijäävät lihapalat.
Mutta eivät vain kurjuus ja rikkaus rinnastu keskenään. Porvariskotien muodollisten tapojen, tunnekylmyyden ja taloudellisen laskelmoinnin vastakohdaksi esitetään ihannoivasti vaaralaisten rakkaus ja huolenpito toisistaan. Köyhyys sinällään ei kuitenkaan tuota hyvyyttä, vaan hädänalaisimpien keskuudessa, esimerkiksi köyhäintalossa, puute kärjistyy myös ahneudeksi ja darwinistiseksi olemassaolon taisteluksi. Säätyläisten harjoittama hyväntekeväisyys puolestaan osoittautuu pohjimmiltaan olemassa olevaa järjestystä säilyttäväksi, ylhäältä alaspäin toteutetuksi valtasuhteeksi. Kun keskikaupungin parempiosaiset antavat kerjäläislapsille armonpaloja, he samalla nöyryyttävät ja moittivat näitä ja saavat tuntea itsensä autettaviaan paremmiksi. Tällä tavoin keskikaupungin porvaristo määrittelee itseään vaaralaisten kautta, kokee erottautuvansa liasta, slummista ja rahvaasta.
Lapsuuteni muistoissa Pakkala ottaa kantaa ajan koulupoliittiseen keskusteluun esittämällä kouluttautumiseen ja valistuksen edellytykseksi köyhälistön ihmisarvolle ja paremmalle elämälle. Tässä Pakkala seuraa myös suomalaisen puolueen kansallista ohjelmaa. Ajamalla koulutuksen tasa-arvoa haluttiin synnyttää uusi elinvoimainen suomenkielinen sivistyneistö. Lapsuuteni muistoja -teoksen lopussa kerätään arpajaisin varoja suomalaiselle lyseolle (Ouluun perustettiin yksityisin varoin ylläpidetty suomalainen lyseo 1874). Kertojalle ja parille hänen kerjäläistoverilleen avautuu väylä köyhistä oloista juhlituiksi ylioppilaiksi ja heidän henkinen ja sosiaalinen nousunsa alkaa. Pakkalan myöhemmissä teoksissa tällainen kehitysoptimismi ristiriitaistuu ja vaihtuu pessimismiksi. Kansallinen ja sosiaalinen etu eivät käyneetkään yksiin, kuten suomenkielinen sivistyneistö kuvitteli, vaan yhteiskunta alkoi jakautua poliittisiin eturyhmiin. Pertti Karkaman mukaan Pakkalan teosten kehityslinja noudattelee sivistyneistön ihmiskuvan ja maailmankuvan muuttumista pessimistisemmäksi1890-luvulle tultaessa.
(Lähde: Kirjailijat Oulussa: Teuvo Pakkala - Savonlinnan kaupunginkirjaston tuottamat sivut )
Omaelämäkerrallinen Lapsuuteni muistoja julkaistiin sanomalehti Kaiussa jatkokertomuksena 1885. Pakkala ei lietso esikoisteoksessaan poliittista vastarintaa vaan uskoo yhteiskunnallisten ristiriitojen tasoittamiseen valistuksen ja lähimmäisenrakkauden avulla. Teoksen naturalistinen kurjuuden kuvaus ja voimakkaat vastakohta-asetelmat on tarkoitettu herättelemään nimen omaan säätyläislukijoiden sosiaalista omatuntoa. Pakkalan jyrkimmissä vastakkain asetteluissa on tunteisiin vetoavaa melodramaattista mustavalkoisuutta; ajan realistinen, vaikuttamaan pyrkivä kirjallisuus (Minna Canth, Hanna Ongelin) hyödynsi melodraamaakin. Esimerkiksi kun rikas oululainen kauppaporvari juhlii viljan hinnan nousua katovuotena shampanjakestein ja samana nälkätalvena korjataan kuolleita kerjäläisiä lumihangista harva se päivä. Tai kun lapset siirtyvät kerjuureissuillaan Vaaran kurjista hökkeleistä keskikaupungin avarien porvariskotien ruuantuoksuun ja takaisin. Köyhien ihmisarvon polkemista alleviivataan melodramaattisesti, kun nälkää kärsivä minäkertoja toivoisi olevansa rikkaan sukulaistalon koira, jolle piika syöttää ylijäävät lihapalat.
Mutta eivät vain kurjuus ja rikkaus rinnastu keskenään. Porvariskotien muodollisten tapojen, tunnekylmyyden ja taloudellisen laskelmoinnin vastakohdaksi esitetään ihannoivasti vaaralaisten rakkaus ja huolenpito toisistaan. Köyhyys sinällään ei kuitenkaan tuota hyvyyttä, vaan hädänalaisimpien keskuudessa, esimerkiksi köyhäintalossa, puute kärjistyy myös ahneudeksi ja darwinistiseksi olemassaolon taisteluksi. Säätyläisten harjoittama hyväntekeväisyys puolestaan osoittautuu pohjimmiltaan olemassa olevaa järjestystä säilyttäväksi, ylhäältä alaspäin toteutetuksi valtasuhteeksi. Kun keskikaupungin parempiosaiset antavat kerjäläislapsille armonpaloja, he samalla nöyryyttävät ja moittivat näitä ja saavat tuntea itsensä autettaviaan paremmiksi. Tällä tavoin keskikaupungin porvaristo määrittelee itseään vaaralaisten kautta, kokee erottautuvansa liasta, slummista ja rahvaasta.
Lapsuuteni muistoissa Pakkala ottaa kantaa ajan koulupoliittiseen keskusteluun esittämällä kouluttautumiseen ja valistuksen edellytykseksi köyhälistön ihmisarvolle ja paremmalle elämälle. Tässä Pakkala seuraa myös suomalaisen puolueen kansallista ohjelmaa. Ajamalla koulutuksen tasa-arvoa haluttiin synnyttää uusi elinvoimainen suomenkielinen sivistyneistö. Lapsuuteni muistoja -teoksen lopussa kerätään arpajaisin varoja suomalaiselle lyseolle (Ouluun perustettiin yksityisin varoin ylläpidetty suomalainen lyseo 1874). Kertojalle ja parille hänen kerjäläistoverilleen avautuu väylä köyhistä oloista juhlituiksi ylioppilaiksi ja heidän henkinen ja sosiaalinen nousunsa alkaa. Pakkalan myöhemmissä teoksissa tällainen kehitysoptimismi ristiriitaistuu ja vaihtuu pessimismiksi. Kansallinen ja sosiaalinen etu eivät käyneetkään yksiin, kuten suomenkielinen sivistyneistö kuvitteli, vaan yhteiskunta alkoi jakautua poliittisiin eturyhmiin. Pertti Karkaman mukaan Pakkalan teosten kehityslinja noudattelee sivistyneistön ihmiskuvan ja maailmankuvan muuttumista pessimistisemmäksi1890-luvulle tultaessa.
(Lähde: Kirjailijat Oulussa: Teuvo Pakkala - Savonlinnan kaupunginkirjaston tuottamat sivut )
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
76