Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Henkipatto
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Toisen maailmansodan jälkeen elettiin sekavia ja levottomia aikoja Suomessa. Monet historioitsijat ovat väittäneet, että meillä oli ajanjakso, jolloin oli kyseenalaista oliko Suomi oikeusvaltio lainkaan. Ihmisiä pidätettiin ilman syytä. Yrjö Leino suoritti laajoja pidätyksiä ja heimoveljiemme karkottamisia ilman oikeudenkäyntiä jne.
Syyttömiä ihmisiä virui vankiloissa kuukausikaupalla – usein pari vuottakin – ilman että heitä vastaan nostettiin koskaan mitään syytettä. Tarinamme Kalle Kaarmaa joutuu täysin syyttömästi sotavankeuteen. Sinnikkäänä ja fiksuna miehenä hän onnistuu pakenemaan vankileiriltä, mutta kuoleman viikatemiehen varjo seuraa häntä joka askeleella halki puolen maailman, pitkin maailman meriä ja Etelämantereen jäätiköitä.
Kirjoittaja on samaistanut itsensä Kalle Kaarmaan seikkailuihin monessa kohden. Hän on omakohtaisesti kokenut suurimman osan Kallen seikkailuista tai ainakin kertoo niistä totuudenmukaisesti jonkun toisen suulla.
Ville on omakohtaisesti kokenut pidätyksen ja vankeuden piinan. Siperiassa ja Neuvostoliitossa hän ei tosin ole käynyt sotatoimialueella sota-aikana, mutta vankileirioloista hän kertookin vankileirien kauhut kokeneitten miesten kertomusten perusteella. Omakohtaisesti hän on purjehtinut Eteläisen jäämeren vesillä ja talsinut Etelämantereen hyisillä rannoilla ja sen jääaavikoilla.
Kaiken kaikkiaan voimme sanoa, että kirja on jännittävä, hyvin kirjoitettu ja mahdollisimman totuudenmukainen. Varsinaisesta dokumentista emme voi puhua, mutta kaikki kirjan tapahtumat voidaan joidenkin dokumenttien avulla selvästi osoittaa tapahtuneiksi kirjan kertomalla tavalla.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
Kalle Kaarmaan pako vankileiriltä
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
264