Ison auton tuntu

Huomasin tiimipäälliköt radalla lämmittelemässä. Päälliköt painelivat peräkkäin perkeleellistä vauhtia. Pienet perseet keikkuivat vimmatusti ja kyynärpäät nousivat melkein korvien korkeudelle. Sanoin Ropposelle, että pojat pelasivat suurella sydämellä. Ropponen tuhahti myöntävästi ja kertoi päälliköiden olleen radalla koko aamun.
Keissin nimihän oli UKK-kuntotesti. Siinä käveltäisiin tietty matka ja otettaisiin aika ylös, mutta lopulliseen kuntoindeksiin vaikuttaisivat myös ikä, pituus, paino ja syketaso. Koko homman hanskaamiseksi oli paikalle tilattu kuntokonsultti ja repullinen sykemittareita.
Radan reunalle alkoi vähitellen kerääntyä porukkaa. Menin mukaan Ropposen kanssa.
Ringin keskellä seisoi kovakuntoisen näköinen nainen topissa ja pyöräilyshortseissa. Myyntipyssyt seisoivat ympärillä mahoineen ja tuijottivat naista kuin pannaripinoa Motorestin jälkiruokapöydässä. Tungin itseni eturiviin ja aloin tuijottaa konsulttia muiden mukana.
Konsultti oli ehkä nelikymppinen ja uskomattoman tiukassa kunnossa. Naista kelpasi kyllä katsella. Jouduin taistelemaan tosissani pystyäkseni keskittymään selostukseen testin yksityiskohdista. Konsultti toisteli vähän väliä, että veren maku suussa ei kannattaisi kävellä. Tulokseen vaikuttaisi myös syketaso, joten hyvän ajan repiminen väkisin ei välttämättä tietäisi hyvää kuntoindeksiä. Kyseessä ei missään nimessä olisi kävelykilpailu. "Tätä seikkaa ei voi liikaa painottaa", nainen sanoi ja piti merkitsevän tauon.
Kulkumulkut vilkuilivat toisiaan ja tiimipäälliköitä. Ympärillä virnuiltiin, ringistä kuului hermostunutta naurua.
Konsultti heristi vielä kerran sykemittaria ja sanoi, että jokainen taistelisi radalla vain itseään ja mittaria vastaan. Muille ei tarvitsisi todistaa mitään.
Siinä vaiheessa toinen tiimipäälliköistä kysyi konsultilta, mikä oli voimassaoleva ennätys.
Konsultin ryhti lysähti. Nainen avasi laatikon ja alkoi jakaa meille mittareita.
En tiedä, sattuiko minulle lyhyempi kuminauha rinnan ympärille tulevaan anturiosaan kuin muille vai oliko minulla joukon laajin rintakehä. En nimittäin saanut solkea kiinni millään, nauha ei kerta kaikkiaan venynyt tarpeeksi. Lopulta konsultti tuli avukseni ja alkoi kiskoa nauhan päitä yhteen.
Ukkoja kerääntyi ympärillemme ja herja lensi. Kysyin konsultilta, miksi niitä kapistuksia oli vain lapsille sopivilla mitoituksilla. Nainen tempoi naama punaisena ja puri huultaan. Ehdotin, että nauhan voisi kiertää ranteeseeni. Sitten Ropponen esitti anturia kiristettäväksi kaulani ympäri. Siihen Litmanen pääsi heittämään, että sieltä ei luultavasti saataisi minkäänlaista lukemaa.
Ympärillä naureskeltiin ja väännettiin lisää vitsiä aiheesta. Itse yritin olla nauramatta, koska vedin samalla rintaa sisään konsulttia auttaakseni. Meillä oli porukassa hetken aikaa mukava tunnelma.
Sitten solki napsahti kiinni. Puhallintiimin päällikkö tuli samalla paikalle ja komensi hiljaisuuden. Päällikkö jakoi meidät kahteen ryhmään. Ensin radalle määrättiin puhallintiimi ja varaston kaverit Litmasen johdolla.
Hymyt hävisivät naamoilta. Tuleen ensimmäisenä joutuva ryhmä siirtyi toisiaan kyräillen radalle. Jotkut venyttelivät vielä nopeasti jalkojaan tai ottivat paikallaan kömpelön lämmittelyspurtin. Näky oli jotenkin epätodellinen ja samalla hellyttävä: tutut kaverit näyttivät olevan aivan väärässä paikassa. Ryhmä vaappui lähtöviivalle kuin lauma tuulipukuihin survottuja ja urheilukentälle aseella uhaten pakotettuja pingviinejä.
Muut siirtyivät katsomoon odottamaan vuoroaan.

Puhallinporukan päällikkö ohitti muun ryhmän toisen kerran. Johtaja vispasi persettään ja heilutti käsiään hirvittävällä tempolla. Olimme katsomossa ristineet miehen jo ensimmäisen kierroksen jälkeen Konoseksi. Nimi jäisi varmasti elämään, niin kuin elävästä elämästä kumpuaville lempinimille usein kävi. Hohtokeilauksessa seonnut kaverikin oli tapauksen jälkeen tunnettu meillä vain ja ainoastaan Kuristajana.
Kaksi kierrosta tiimipäällikön jäljessä käveli muu joukko pitkäksi ketjuksi venyneenä. Naamat kiiltelivät punaisina ja jalat tikuttivat eteenpäin kankean näköisesti. Katsomoa ohittaessaan joukosta lähti merkillinen sekoitus läähätystä, pihinää ja tuulipukujen kahinaa.
Litmanen oli aloittanut kovaa ja johtanut jälkijoukkoa pari ensimmäistä kierrosta. Sitten se oli mennyt hapoille ja alkanut kangistua. Muu porukka oli ohittanut miehen yksi kerrallaan. Nyt Litmanen käveli viimeisenä, ja kaverin meno oli niin vaikean näköistä, että sitä ei mielellään katsellut. Litmasen naama oli sinertävä ja tuskaisten kurttujen peitossa. Huutelin sille kannustusta, mutta sen silmistä näki että mitään ei mennyt perille.
Litmanen lähti viimeiselle kierrokselle askel hoippuen. Huusin sille, että sen kannattaisi sinnitellä maaliin kaikessa rauhassa. Katselimme Litmasen perään eikä ketään naurattanut enää. Lähdin katsomosta nurmikolle lämmittelemään. Äkkiä Leino huusi katsomosta jotain. Käännyin katsomaan. Leino osoitti sormellaan takakaarteeseen, ja muu porukka oli noussut penkiltä seisomaan.
Katsoin Leinon osoittamaan suuntaan. Litmanen käveli radalla mielipuolisen näköistä siksakkia: se viiletti sisäradalta ulkoradalle ja takaisin, polvet notkahtelivat ja tossut töksähtelivät radan pintaan huolestuttavan näköisesti. Sitten Litmanen kallistui äkkiä oikealle ja lähti taas menemään kohti ulkoratoja. Tällä kerralla mies ei kallistunutkaan enää toiseen suuntaan vaan jatkoi suoraan ulos juoksuradalta. Litmanen paineli koivet lonksahdellen yli pituushyppypaikan hiekkalaatikon, ohi suu auki seisovan kentänhoitajan ja suoraan kohti kenttää reunustavaa, metalliputkesta väännettyä aitaa.
Litmanen käveli suoraan päin aitaa.
Aita osui Litmasta jonnekin navan korkeudelle. Mies heitti hurjannäköisen kiepin putken ympäri ja jäi makaamaan nurmikolle selälleen. Kirosin ja lähdin juoksemaan kentän yli. Katsomosta ryntäsi väkeä perääni. Jossain kentän keskivaiheilla konsultti vilahti ohitseni.
Kun tulin Litmasen luo, konsultti oli jo kuunnellut sydämen ja hengityksen. Nainen nosti Litmasen jalat nilkoista ilmaan. Siitä päättelin, että mieheltä oli vain taju kankaalla.
Litmasen ympärille kerääntyi kollegoja tiiviiksi ringiksi. Kukaan ei vitsaillut. Joku oli kantanut Litmasen verryttelypuseron paikalle, ja konsultti työnsi sen miehen pään alle pehmikkeeksi. Parin minuutin kuluttua Litmanen alkoi värisyttää silmäluomiaan. Lopulta se avasi silmänsä kokonaan. Siinä sitä tuijoteltiin hetki puolin ja toisin. Sitten Litmanen rykäisi ja käski kaikkien suksia vittuun.
Konsultti laski Litmasen jalat alas, kohautti hartioitaan ja lähti tympääntyneen näköisenä takaisin lähtöpaikalle. Muut seurasivat naista. Jäin Leinon kanssa vielä paikalle, mutta Litmanen käski meidänkin painua helvettiin töllistelemästä. Miestä kävi sääliksi, mutta pakkohan meidän oli totella.
Kävelimme tiimipäälliköiden perässä kentän yli. Kuulin selvästi toisen niistä nauravan ja sanovan, että hajusta päätellen Litmasella oli parin kilon savi housuissa.