Lintumyrsky

Mielialamarketin odotushalli, henkilökunnan puheissa ämpäri, oli ääriään myöten täynnä. Aaltopellistä kokoon hitsattu halli oli saanut nimensä tinatusta peltisangosta, jollaista se etäisesti muistutti. Henkilökunnan puoli oli muurattu lekaharkoista. Hehtaarin kokoisen hallin vastakkaiset puolet erotti toisistaan panssarilasinen, kaltereilla vahvistettu luukusto. Molempia suojasi sateelta sama aluskatteeton peltikatto. Kosteus tiivistyi katon sisäpintaan ja tihkui tasapuolisesti sekä lääkkeen antajien että saajien niskaan.
Ämpärin aukioloaikaa oli jäljellä vartti ja apua odottavia kansalaisia jonossa viisisataaneljäkymmentäneljä. Määrän näki jonotusnumeroista. Vähän väliä kajahti kirosana, kun joku sai tarpeekseen odotuksesta, heitti repun selkään ja lähti. Reppuun oli köytetty teltta, jossa oli leiriydytty ulkona oven takana ja jonotettu sisään kuin jotkut joskus lippuja Tähtien sodan ensi-iltaan. Tällä ovella ei tarvittu höyhenpatjoja, tuuli oli pyörittänyt porttikongit ja kaduilla seinien pielet lintujen höyhenistä kinoksille. Kinoksiin saattoi tehdä petin, niissä oli pehmyt ja lämmin odottaa, käpertyä sikiöasentoon ja laittaa peukalo suuhun.
Virpi istui luukullaan kuin rajavartija, jollainen hän tavallaan olikin. Asiakkaat näyttivät sateisen päivän spanieleilta: alaspäin roikkuvat ilmeet, märkä turkki otsalla takussa ja punertavat silmäluomet. Ulo kuin märistä koirista haisi läpi panssarilasin. Joillakin oli pipo päälaella, Virpi lasissa niiden peilikuva ilman pipoa. Yksi toisensa jälkeen ne istuivat pallille, läähättivät kieli pitkällä, haroivat tassulla ilmaa ja saivat makupalaksi pillereitä tai neulaa. Toisinaan joku pyllisti seisaaltaan, silloin piti raottaa luukkua panssarilasissa ja iskeä annos piikillä pakaraan.
Joskus reseptit oli kirjoittanut lääkäri, nyt luukuston sairaanhoitaja naaman tai kankun perusteella. Yksi vilkaisu riitti. Pärstä kertoi mikä vaivasi, pakaran pistoarvet loput. Joku vanhempi täti nosti nukkaista hamettaan ja laski tukisukkia alas, kärpänen lensi pesästään. Virpi luki paljaasta pinnasta sairaskertomuksen, tykitti sitten ampullin salpaajaa läpi suonikohjujen velttoon lihakseen. Täti äännähti kiitokseksi, niiasi selkä päin Virpiä ja jäi seisomaan sukkahousut nilkoissa roikottaen hametta ylhäällä kuin alakuloinen härkätaistelija. Odotti kai kärpästä kotiin, pelkäsi hetken, ettei se palaisi. Kun kärpänen surahti takaisin pesään, täti nosti sukkahousut, laski hameen ja tuhnasi tervehdyksen, kiitti niin ystäväänsä uskollisuudesta ja kuiskasi: - Kiitos Leo, ettet jättänyt minua yksin.