Kerttu ja Hannu
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Katajavuoren viides runokokoelma on nykyaikaisempi versio Grimmin veljesten sadusta ”Hannu ja Kerttu”. Sisarusten tarina hahmottuu lukijalle välähdyksinä, tarinallisten, suorasanaisten runojen kautta. Katajavuoren Hannu ja Kerttu ovat lähiölapsia työttömyyden, riitojen ja kasvaneen alkoholinkulutuksen runtelemassa perheessä, he ovat metsään heitteille jätettyjä lapsia, joista keltainen lehdistö repii myyviä otsikkoja: ”SISKO POLTTI KANNIBAALIMUMMON ELÄVÄLTÄ/ IHMEPELASTUMINEN: ’LINTU OTTI MEIDÄT SELKÄÄNSÄ’” (s. 54).
Katajavuoren feministisessä tulkinnassa pikkusiskon rohkeus johdattaa sisaruksia eteenpäin silloinkin, kun Hannu olisi jo valmis luovuttamaan, ”lyömään hanskat tiskiin” (s.62). Teoksen nimessäkin Kerttu mainitaan ensiksi ja olihan Kerttu myös alkuperäisessä sadussa se, joka vapautti sisarukset noidan vankeudesta tyrkkäämällä akan uuniin.
Teoksesta löytyy monenlaisia äänenpainoja. Katajavuori kyseenalaistaa muun muassa ydinperheen kliseitä, kuten vaikkapa runossa ’Ankkaperhe Pizzeria Parmesanissa’, sotaa kuten runossa ’Beslan’, sekä satujen mustavalkoisuutta: Hannun ja Kertun lisäksi puheenvuoron saa sadun noita-akka, joka ei olekaan mikään yksipuolinen pahis, vaan hyvinkin inhimillinen hahmo, joka ajautuu arveluttaviin tekoihinsa lähinnä olosuhteiden pakosta.
Kokoelman keskeisimmäksi teemaksi nousee kuitenkin sisaruus, jota Katajavuori tarkastelee lähinnä aikuisiksi kasvavien Hannun ja Kertun, mutta teoksen loppupuolella myös Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossusta tuttujen Tommin ja Annikkan kautta. Aikuiset Hannu ja Kerttu näyttäytyvät kiinnostavina ja ristiriitaisina hahmoina etsiessään paikkaansa maailmassa ja pohtiessaan suhdettaan toisiinsa. Toisaalta he pyrkivät irtautumaan toisistaan, itsenäistymään isoveli–pikkusisko –asetelmasta: ”Kerttu määritteli itsensä itse,/ ensi kertaa, ja jätti ruksimatta ruudun kohdassa pikkusisko” (s. 57). Toisaalta he taas haikeina kaipaavat lapsuutensa kiinteää sisaruussuhdetta, keskinäisiä kinojaan ja kilpailujaan, mutta myös ainutlaa-tuista yhteenkuuluvuuttaan, sisarellista huolenpitoa: ”Me olimme kaksistaan./ Ei ollut ketään muuta./ Oli metsä ja me./ -- Me olimme kaksistaan mykkiä/ ja se oli ihanaa.” (s. 50)
- Silene Lehto/ Sanojen aika -
Riina Katajavuori haastaa Bruno Bettelheimin ja tulkitsee kaikkien tuntemaa Grimmin satua uudella, omalla tavallaan. Mitä tapahtuu sadun jälkeen? Koteloituivatko piparkakkutalon aiheuttamat traumat sisarusten sisään? Kaipaavatko he joskus vartuttuaan, syyllisyyttä tuntien, kaikkea sitä mässäilyä?
Katajavuori uudelleenkirjoittaa myös toisen tunnetun sisarusparin sielunelämää. Tommi ja Annika muistetaan kunnollisuuden perikuvina, jotka Peppi sai mukaan hurjiin seikkailuihinsa. Mutta millainen on Tommin ja Annikan aikuisuus ilman Peppiä rinnallaan?
Satusukellusten lisäksi Katajavuori ilottelee viidennessä kokoelmassaan runokriisin syövereissä. Runous saa kyytiä ja sanat harvenevat nuotiotulen ääressä. Maisemaan jää vain vaativina höyryäviä eläimiä.
(Tammi)
Katajavuoren feministisessä tulkinnassa pikkusiskon rohkeus johdattaa sisaruksia eteenpäin silloinkin, kun Hannu olisi jo valmis luovuttamaan, ”lyömään hanskat tiskiin” (s.62). Teoksen nimessäkin Kerttu mainitaan ensiksi ja olihan Kerttu myös alkuperäisessä sadussa se, joka vapautti sisarukset noidan vankeudesta tyrkkäämällä akan uuniin.
Teoksesta löytyy monenlaisia äänenpainoja. Katajavuori kyseenalaistaa muun muassa ydinperheen kliseitä, kuten vaikkapa runossa ’Ankkaperhe Pizzeria Parmesanissa’, sotaa kuten runossa ’Beslan’, sekä satujen mustavalkoisuutta: Hannun ja Kertun lisäksi puheenvuoron saa sadun noita-akka, joka ei olekaan mikään yksipuolinen pahis, vaan hyvinkin inhimillinen hahmo, joka ajautuu arveluttaviin tekoihinsa lähinnä olosuhteiden pakosta.
Kokoelman keskeisimmäksi teemaksi nousee kuitenkin sisaruus, jota Katajavuori tarkastelee lähinnä aikuisiksi kasvavien Hannun ja Kertun, mutta teoksen loppupuolella myös Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossusta tuttujen Tommin ja Annikkan kautta. Aikuiset Hannu ja Kerttu näyttäytyvät kiinnostavina ja ristiriitaisina hahmoina etsiessään paikkaansa maailmassa ja pohtiessaan suhdettaan toisiinsa. Toisaalta he pyrkivät irtautumaan toisistaan, itsenäistymään isoveli–pikkusisko –asetelmasta: ”Kerttu määritteli itsensä itse,/ ensi kertaa, ja jätti ruksimatta ruudun kohdassa pikkusisko” (s. 57). Toisaalta he taas haikeina kaipaavat lapsuutensa kiinteää sisaruussuhdetta, keskinäisiä kinojaan ja kilpailujaan, mutta myös ainutlaa-tuista yhteenkuuluvuuttaan, sisarellista huolenpitoa: ”Me olimme kaksistaan./ Ei ollut ketään muuta./ Oli metsä ja me./ -- Me olimme kaksistaan mykkiä/ ja se oli ihanaa.” (s. 50)
- Silene Lehto/ Sanojen aika -
Riina Katajavuori haastaa Bruno Bettelheimin ja tulkitsee kaikkien tuntemaa Grimmin satua uudella, omalla tavallaan. Mitä tapahtuu sadun jälkeen? Koteloituivatko piparkakkutalon aiheuttamat traumat sisarusten sisään? Kaipaavatko he joskus vartuttuaan, syyllisyyttä tuntien, kaikkea sitä mässäilyä?
Katajavuori uudelleenkirjoittaa myös toisen tunnetun sisarusparin sielunelämää. Tommi ja Annika muistetaan kunnollisuuden perikuvina, jotka Peppi sai mukaan hurjiin seikkailuihinsa. Mutta millainen on Tommin ja Annikan aikuisuus ilman Peppiä rinnallaan?
Satusukellusten lisäksi Katajavuori ilottelee viidennessä kokoelmassaan runokriisin syövereissä. Runous saa kyytiä ja sanat harvenevat nuotiotulen ääressä. Maisemaan jää vain vaativina höyryäviä eläimiä.
(Tammi)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Alkukieli
Tekstinäyte
Kerttu ja Hannu
Ruuasta siinä oli kyse. Ruuasta ja synapseista. On ihan
ymmärrettävää, että vanhemmat ajattelivat taloudellisia tosiasioita.
Maassa oli huonot ajat. Jos työttömyys iskee, ei ole ruokaa. Isä oli
työtön ja äiti paha suustaan. Pahviviiniä pidettiin lattialla
pöydänjalan vierellä. Välillä äidillä oli liikaa töitä, mutta
tuottamattomia ja raskaita, paljon selkäkipua ja poissaoloa, vähän
korvauksia. Silloin isäkin oli paha suustaan, vaikka oli hyvä mies.
Kissa lojui kylmällä kivilattialla, mulkoili ja välillä sähisi
väsyneesti. Valkoisessa vatsassa muhi kasvi.
NOITA-AKKA MUISTELEE
Ei sellaisessa elämäntilanteessa katsota peiliin, sanoi noita-akka.
Minulla oli homeinen kaksio ja siellä se syrjäytynyt vätys, kolme
kakaraa ja kaupanpäällisinä vielä Oma ja Opa. Kaikki samoissa
tehoneliöissä.
Ei katsota peiliin. Haistaan vaan. Ja jos katsotaan joskus
epähuomiossa, peilistä näkyy vain lisää jälkikasvua. Se on
hallusinaatio. Se on tulevaisuus. Se on tuleva.
Kun synnytin neljännen lapseni, sain sairaalassa oman huoneen.
Huoneessa oli peili. Siihen minä katsoin. Mitäkö näin?
Näin peilissä nuoren mustatukkaisen tytön. Hänellä oli paljaat
jalat. Me haisimme hyvälle. Me olimme yksin. Meillä oli nälkä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
runoja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
72
Kustantaja
Kieli
Videot