Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Naiskohtalo
Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Älä keiku siinä laidalla, niin että putoat mereen, varoitteli äiti Liisaa veneen liukuessa vesille.
Vahinko ei olisi suuri, huusi isäntä vastaan ja sylkeä roiskautti hampaankolosta ruskeanlikaisen kokkareen laineille.
Liisan silmät jäivät kuin kiinni naulautuneina tuijottamaan vedenpinnalla kelluvaan sylkeen. Veri nousi polttavan kuumana poskille. Tuntui aivan siltä, kuin se olisi ollut tipahtamaisillaan korvanlehdistä.
Vahinko ei olisi suuri, huusi isäntä vastaan ja sylkeä roiskautti hampaankolosta ruskeanlikaisen kokkareen laineille.
Liisan silmät jäivät kuin kiinni naulautuneina tuijottamaan vedenpinnalla kelluvaan sylkeen. Veri nousi polttavan kuumana poskille. Tuntui aivan siltä, kuin se olisi ollut tipahtamaisillaan korvanlehdistä.
Tuo musta, pilkkamielisesti mereen tirskautettu sylki oli kuin kuva hänen omasta, kaikkien halveksimasta olemassaolostaan. Se sanoi selvään ja armotta, mikä ylenkatsottava olento hän oli, sanoi sen kaikille käsitettävällä tavalla.
Jatkuvasta pilkasta kärsivä Liisa pääsee onnekseen saaristosta Helsinkiin kukkakauppaan töihin, pois nöyryyttävästä ja alistavasta ympäristöstä. Alkaa Liisan uusi elämä kohti parempaa tulevaisuutta koulunkäynteineen ja rakkauksineen, alkaa uutteran nuoren tytön kasvutarina itsenäiseksi ja rakkautta janoavaksi naiseksi. Mutta pystyykö Liisa vastustamaan sukupolvien ja eri säätyjen välistä kuilua...?
Liisa käsitti äänettömyyden ja hänessä nousi raju katkeruuden tunne. Se kutsui sekä Berntin vanhemmat että itse kohtalon tilille tällaisesta teosta. Hellyydennälkää nähneen, isättömän lapsen osa oli itsessään tarpeeksi kova. Kun rakkaus kutsui ja oma koti kerrankin kangasti näköpiirissä, ei ollut kellään oikeutta tuhoavasti asettua esteeksi.
Hänen teki mieli nauraa kovaa, ilkkuvaa naurua noille sukuylpeytensä itsevanhurskaille orjille, jotka kai mielestään olivat ehdottoman oikeutetut hylkimään saaristolaisnaisen äpärälasta. He tietysti siinä suojelevina enkeleinä vartioivat oman lapsensa onnea.
Teoksesta sukeutuu monien eri vaiheiden kautta uskomattoman hienovarainen ja syvästi elämää pohtiva romaani.
Kiitollisuudella ei ole sijaa maailmassa, sanoi Emma vainaa.
Marja Salmela (1875-1924) toimi Valkonauha-liiton palveluksessa ja vaikutti monella tavoin raittius- ja naisasialiikkeen hyväksi.
(Mediapinta)
Jatkuvasta pilkasta kärsivä Liisa pääsee onnekseen saaristosta Helsinkiin kukkakauppaan töihin, pois nöyryyttävästä ja alistavasta ympäristöstä. Alkaa Liisan uusi elämä kohti parempaa tulevaisuutta koulunkäynteineen ja rakkauksineen, alkaa uutteran nuoren tytön kasvutarina itsenäiseksi ja rakkautta janoavaksi naiseksi. Mutta pystyykö Liisa vastustamaan sukupolvien ja eri säätyjen välistä kuilua...?
Liisa käsitti äänettömyyden ja hänessä nousi raju katkeruuden tunne. Se kutsui sekä Berntin vanhemmat että itse kohtalon tilille tällaisesta teosta. Hellyydennälkää nähneen, isättömän lapsen osa oli itsessään tarpeeksi kova. Kun rakkaus kutsui ja oma koti kerrankin kangasti näköpiirissä, ei ollut kellään oikeutta tuhoavasti asettua esteeksi.
Hänen teki mieli nauraa kovaa, ilkkuvaa naurua noille sukuylpeytensä itsevanhurskaille orjille, jotka kai mielestään olivat ehdottoman oikeutetut hylkimään saaristolaisnaisen äpärälasta. He tietysti siinä suojelevina enkeleinä vartioivat oman lapsensa onnea.
Teoksesta sukeutuu monien eri vaiheiden kautta uskomattoman hienovarainen ja syvästi elämää pohtiva romaani.
Kiitollisuudella ei ole sijaa maailmassa, sanoi Emma vainaa.
Marja Salmela (1875-1924) toimi Valkonauha-liiton palveluksessa ja vaikutti monella tavoin raittius- ja naisasialiikkeen hyväksi.
(Mediapinta)
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
Saaren lounaisrannalla oli syvä lahdenpoukama, jonne tuulen käydessä selältä päin lakkapäälaineet tulla vilistivät kuin hurjasti karkaava lammaslauma. Tuulen ja veden muodostama leveä, tasaisenloiva hiekkareuna kierteli kaarena veden rajaa. Sen yläpuolella alkoi mehevää nurmea kasvava tasainen kenttä, sekin poukaman tavoin kaareutuen melkein hevosenkengän muotoon. Siinä missä nurmi loppui ja metsä alkoi, rupesi maa jyrkästi kohoamaan saaren keskustaan päin. Mäentörmällä olevalta talolta rantaan johtava polku tulla luikerteli alamäkeä kuin kiirettä pitävä kevätpuro. Ehtiessään nurmi-alueelle haarautui se joen tavoin kuin suistomaaksi, jonka monet pienet polut johtivat poukamassa teloillaan oleville, litteäpohjaisille saaristolaisvenheille.
Etäisin näistä, aivan uusi, nuortean voimakkaalta näyttävä venhe oli puolitiehen työnnetty teloiltaan. Se oli kuin lähdössä.
Oltiin iltapuolessa. Vanhuuttaan harmaan rakennuksen takaa kuului sähisevää ääntä ja tahkon pyörintää. Joku kai siellä teroitteli työaseitaan. Tuvan ja kamarin välisessä porstuassa liikuskeli nainen. Tuon tuostakin kuului astioiden kolinaa, välillä jykevän voimakkaita askelia.
Pihamaalla ei näkynyt ketään. Suuri, harmaanjuovikas kissa vain venyttelihe auringon paahtamalla porraskivellä, toisella, puoleksi avoimella silmällään hiukan valvoen aitan puolella raaputtelevia kanoja.
Äkkiä pistäytyi tytön pää esiin pihan toisella kupeella olevan halkopinon takaa. Tyhjä pihamaa näytti lupaavalta. Tyttö ryntäsi esiin, laski huimaavaa vauhtia alas rantaan, suoraa päätä osaksi teloiltaan työnnetyn venheen luo, jonka kojuun hän kiireisesti sukelsi. Puhalleltuaan muutaman kerran kuin päästäkseen hengästyksestään, kaivoi tyttö puseronsa alta esiin vanhan, rikkonaisen kirjan, avasi sen tietyltä paikalta, viskautui pitkäkseen penkille ja rupesi lukemaan.
Etäisin näistä, aivan uusi, nuortean voimakkaalta näyttävä venhe oli puolitiehen työnnetty teloiltaan. Se oli kuin lähdössä.
Oltiin iltapuolessa. Vanhuuttaan harmaan rakennuksen takaa kuului sähisevää ääntä ja tahkon pyörintää. Joku kai siellä teroitteli työaseitaan. Tuvan ja kamarin välisessä porstuassa liikuskeli nainen. Tuon tuostakin kuului astioiden kolinaa, välillä jykevän voimakkaita askelia.
Pihamaalla ei näkynyt ketään. Suuri, harmaanjuovikas kissa vain venyttelihe auringon paahtamalla porraskivellä, toisella, puoleksi avoimella silmällään hiukan valvoen aitan puolella raaputtelevia kanoja.
Äkkiä pistäytyi tytön pää esiin pihan toisella kupeella olevan halkopinon takaa. Tyhjä pihamaa näytti lupaavalta. Tyttö ryntäsi esiin, laski huimaavaa vauhtia alas rantaan, suoraa päätä osaksi teloiltaan työnnetyn venheen luo, jonka kojuun hän kiireisesti sukelsi. Puhalleltuaan muutaman kerran kuin päästäkseen hengästyksestään, kaivoi tyttö puseronsa alta esiin vanhan, rikkonaisen kirjan, avasi sen tietyltä paikalta, viskautui pitkäkseen penkille ja rupesi lukemaan.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
336
Kustantaja
Kieli
Lisätietoja
Uusi painos Pilot-Kustannus 2008.