Kirottua työtä

Risto Malinen oli Malilan talon omistaja. Tämä sama suku oli siinä asunut useita miespolvia. Maa ei ollut mikään iso, mutta oli siinä aikoinaan elänyt lukuisa joukko Malisia. Nyt ei ollut enää kuin tämä yksi, niitä kuului kuolleen, ja toiset olivat muuttaneet mikä minnekin. Tämä viimeinen näyttikin kuin tähteeksi jääneeltä. Kooltaan hän oli aivan pienimpiä, ja tästä vähästä pituudesta olivat jalat vallanneet runsaasti puolet. Hän toivoi salaisesti, aina kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti, että ehkä hän vielä kasvaa muun ruumiin puolesta, koska jaloilla on noin tavallinen pituus. Turhaan huomasi Malinen tämän toivon menneen, ja hän koki korjata tätä puutetta niin monella tavalla kuin osasi. Emännän valinnassakin hän oli muistanut katsoa pituuteen, ja olihan siitä se etu, että tytär kasvoi rippikoulu-ikään pitemmäksi isäänsä. Tämä Malisen emännänvalinta oli ollut näin yksinkertaista laatua, mutta monelle on mahtanut sattua huonompi onni, vaikka ovat tutkineet kaikki sielun ominaisuudet. Palvelijat rakastivat häntä kuin omaa äitiään, varsinkin piiat, jotka kuuluvat enemmän emännän kuin isännän neuvon alle. Ei ne suotta muutelleet toisiin taloihin, ja jos niin sattui, tuli se isännän pikaisuudesta tai palvelijain pahuudesta. Eloon jääneitä lapsia ei heillä ollut muita kuin yksi tyttö, nimeltään Anna Liisa. Tämä oli hyvin paljon äitinsä luontoinen, varsinkin siinä, ettei kohdellut ylenkatseella köyhempiä, vaikka oli paikkakunnan tytöistä rikkain ja oppinein. Sen enempää tätä oppia ei tosin ollut kuin että hän osasi hyvin lukea ja kirjoittaa. Tämän jälkimmäisen taidon oli Malinen itse opettanut, vaikkei opetusala oikein soveltunut hänen kärsimättömälle luonteellensa. Ei auttanut kumminkaan kesken kyllästyä, sillä piti hänen tyttärensä olla vähän oppineempi seutulaisten tyttäriä.