Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Sielun vuori
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
1980-luvun alussa Gao Xingjian joutui kirjoitustensa vuoksi poliittiseen epäsuosioon. Samaan aikaan todettu, pitkälle edennyt keuhkosyöpä oli toinen syy miksi Gao valmistautui jättämään Pekingin. Juuri ennen lähtöään hän sai uudet tutkimustulokset: syöpä oli kadonnut.
Kirjailija aloitti 15 000 kilometrin matkan lounaisen Kiinan syrjäseuduille, jossa oli vielä löydettävissä jälkiä vanhoista kulttuureista. Junassa tapaamaltaan mieheltä hän kuuli tarunomaisesta paikasta nimeltä Lingshan, Sielun vuori.
Matka vuorelle kasvaa ainutlaatuiseksi löytöretkeksi itseen, elämän mahdollisuuksiin, kulttuurivallankumouksen jättämiin arpiin – toisaalta koko Kiinan menneisyyteen: primitiivisten kulttuurien, shamanististen traditioiden, taolaisten uskomusten ja legendojen ihmeelliseen maailmaan.
(Otava)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
400
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Muu tekijä
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
684