Kenttäharmaita naisia

Kaksitoista vuotta sitten sodan päättyessä Suomen kenttäarmeijasta vapautettiin lähes satatuhatta lottaa ja tuntematon määrä siviilinaisia. Millaisia tehtäviä näillä naisilla oli ja kuinka ja missä olosuhteissa he niitä hoitivat? Naisten osuudesta sodissamme on paljon puhuttu, mutta harvoin asiallisesti. Mitä sanoo nyt kahdentoista vuoden kuluttua sellainen, joka todella itse oli mukana?

Irja Virtanen, jyväskyläläinen perheenemäntä ja tunnustusta saanut kirjailija, on eräs niistä, jotka voivat täydellä oikeudella todeta: ”Olinhan siellä minäkin”. Hän toimi parin vuoden ajan radistilottana Itä-Karjalassa, koki työhön liittyvät vaarat ja vaikeudet, pienet arkipäiväiset ilot ja masennuksen hetket. Nämä kaksi herkimmässä nuoruudessa vietettyä vuotta ovat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen ja askarruttaneet hänen mieltään, kunnes hän kymmenen vuoden kuluttua on tuntenut tarvetta tilittää, kertoa kaikesta sellaisesta kuin hän itse on sen nähnyt ja kokenut.
Irja Virtasen romaanin päähenkilö radistilotta Ulla on vaatimattomassa mutta hyvässä työläiskodissa kasvanut ylioppilasneitonen, joka haluaa ’päästä mukaan’ toisaalta nuorekkaasta seikkailunhalusta, toisaalta velvollisuudentunnosta. Hän saa komennuksen ensin Suojärvelle sijaitsevaan esikuntaa sitten Äänislinnan seudulle. Radistilottien työ on vaativaa, eikä joidenkin miesten sitä kohtaan osoittaman väheksyntä suinkaan ole omiaan kohottamana tyttöjen mielialaa. Ulla ja hänen toverinsa, fyysillisesti heikko mutta voimakasluonteinen Marjatta, viettävät säännöllistä, työntäyteistä elämää, jossa huvituksilla ei ole suurtakaan sijaa. Mutta esikunnassa on toisenkinlaisia naisia. On Lahja Puska, joka ylpeilee ’isänmaallisuudellaan’, mutta on aina valmis ajattelemaan ensinnä omaa etuaan. Ja on Hanna Hurme, elämässään pettynyt kaunotar.
---
Kymmenettuhannet lotat löytävät hänen romaanistaan itsensä ja sen ympäristön, jossa he sodan aikana suorittivat vaativaa työtään.

(takakansitekstistä)


Irja Virtanen toimi sähköttäjänä jatkosodassa ja kirjoitti kokemuksistaan romaanin Kenttäharmaita naisia (1956). Teos oli rohkea ja raikas.

Kritiikki kuitenkin tyrmäsi Irja Virtasen. "Harmaata tarinointia", kriitikot päättelivät ja jatkoivat, että pääpaino on lemmenasioissa. Se oli huono enne, ja vaikka romaani pian myytiin loppuun, kritiikeistä säikähtänyt kustantaja ei ottanut uutta painosta.

(Esa Sironen / HS Muistot: Irja Virtanen, 9.9.2005)

- - -

Irja Virtanen oli viestilotta ja toimi jatkosodassa sähköttäjänä. Hän kirjoitti kokemuksistaan romaanin Kenttäharmaita naisia (1956). Teos oli rohkea ja raikas. Kenttäharmaita naisia on kirja lotista ja heidän työstään rintamalla jatkosodan aikaan. Pääosassa on Ulla Rantala -niminen helsinkiläistyttö, joka liittyy työläisisänsä vastustuksesta huolimatta Lotta Svärd -järjestöön ja käy radistikoulutuksen ennen kuin lähtee rintamalle. On vuosi 1942, asemasodan vaihe. Irja Virtanen kertoo romaanissa lottien arkisesta työstä ja elämästä Itä-Karjalassa kesästä 1942 alkuvuoteen 1944. Joitain tapahtumia seurataan kesän 1944 suurhyökkäykseen asti. Asemasodan aikaan oli rauhallista, mutta radiosähköttäjät tekivät pitkiä, työntäyteisiä päiviä ja asuivat puutteellisissa oloissa. Virtasen kirjassa lotat saavat äänen, ja etualalla ovat heidän elinolonsa ja keskinäiset suhteensa, vaikka poikkeusolojen suhteet miehiin saavat myös sijansa. Rintamalla lotat rakastuvat, pettyvät, kihlautuvat, viettävät häitä, sairastuvat keuhkotautiin, kuolevat, surevat. Välillä asutaan korvessa, välillä suomalaisten valtaamassa Äänislinnassa.

(Lotta Svärd verkkomuseo: http://www.lottasvard.fi/virtanen-irja/)