Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Valkoinen varjo
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus
Kirjan minäkertoja, Jaakko Larva, seikkailee pääasiassa yksinäisenä sissinä kansalaissodassa. Hän saa verisen maineen ja lempinimen Valkoinen varjo. Hänen päävastustajansa on punaisten ratsuväkijoukkojen ylin päällikkö, lempinimeltään Patakuningas. Jaakon toverina monessa seikkailussa on urhoollinen Elli Haltia, 'tyttö', joka myös pelastaa Jaakon tämän jouduttua punaisten vangiksi ja sotaoikeuden eteen.
Alkulauseessa julkaisija kertoo kirjan päähenkilön olleen hänen koulutoverinsa ja ystävänsä, joka oli luovuttanut muistikirjansa hänen käytettäväkseen: "Olen ne hiljallensa, työni lomassa, pannut paperille ja jätän ne nyt Suomen pojille. Ne eivät ihannoi sotaa, mutta niissä ei myöskään pelätä taistella ja kaatua, jos isänmaa niin vaatii."
(Lastenkirjallisuusinstituutti)

Aiheet ja teemat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
seikkailuromaani kansalaissodasta
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
192