Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Olet minun, Annika

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Vaatimattomissa oloissa kasvanut, pienehkössä tukkuliikkeessä sihteerinä toimiva Annika on tottunut aina alistumaan muiden tahtoon – lapsena katkeroituneen äitinsä ja nuoruusiässä ylihuolehtivaisen tätinsä. Ja nyt nuorena naisena hänestä tuntuu, että vilkas ja itsevarma Kalevi valloittaa hänet niin päättäväisellä äkkirynnäköllä, että ennen kuin Annika tajuaakaan hän on jo naimisissa ja odottaa ensimmäistä lastaan.
Onko hän jälleen kerran noudattanut vain toisen ihmisen tahtoa? Onko hän sittenkin tehnyt virheen? Mitkä ovat hänen todelliset tunteensa Jannea, esimiestään kohtaan? Vaikka Annika epäröi, kaikki tuntuu kuitenkin sujuvan, ja hän erehtyy elämänasettuneen arkisen onnelliseen uomaansa. Mutta hän erehtyy, tulevaisuudella on vielä paljon yllätyksiä tarjottavana – sekä kipeän katkeria että onnentäyteisiä kokemuksia.
(takakansiteksti)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Kuinka ahdistavaa oli ajatella Kalevin kaunista olemusta peitettynä tuonne raskaan mullan alle, pimeään. Hän ei enää koskaan nauraisi, kiusoittelisi Annikaa. Rakastelisi hänen kanssaan, ... ei edes riitelisi hänen kanssaan. Ei osoittaisi mustasukkaisuutta. Voi hänen rakas, komea mustasilmäinen miehensä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

238

Kustantaja

Kieli