Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Yhdeksänhäntäinen kissa
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Marton Taigan jännityskertomukset ja seikkailuromaanit tuntee jokainen suomalainen. Niitä ilmestyi 30-40-luivilla kymmenittäin ellei sadoittain, joissakin niistä käytti tekijä salanimeä L. Martin, M. Levä tai Margot Lagarto. Laajasta suosiostaan huolimatta Taiga onnistui varsin tarkoin pitämään henkilöllisyytensä salassa. Tiedetään kuitenkin, että hän oli syntynyt 1907, ammatiltaan tykistövääpeli ja 30-luvun suomalaiseksi harvinaisen laajalti lukenut ja kielitaitoinen henkilö. Se kuvastuu myös hänen romaaneissaan, joiden jännittävät ja huumorikylläiset tapahtumat liikkuvat yhtä vaivattomasti USA:ssa, latinalaisessa Amerikassa tai kaukaisen Idän maissa.
”Naisen lumous on hänen sielussaan”, siteerasi humalainen ääni, ja Pojulla oli epämiellyttävä tunne. Oli kuin pikkuinen hiiri olisi juossut pitkin hänen selkäänsä.
Se tunne osoittautui olevan esimakua tulevasta. Äänen omistaja oli amerikkalainen Mr. Purdy, jonka tietyistä syistä oli valinnut suomalaisen Pojun apulaisekseen vaaralliseen uhkayritykseen. Hanke liittyi ammoisen Kiinan keisarin suosikin Yorie Matsamuran jalokiviaarteeseen, joka oli maannut satoja vuosia koskemattomana jossain Gobin erämaan hiekassa. Neljä yhteenliittyvää karttaa ja Yhdeksänhäntäinen kissa kuuluivat asiaan. Valitettavasti siihen kuulu myös joukko jalokivistä kiinnostuneita ilmeisiä lurjuksia, kuten vinosilmä kenraali Ling-Hu, joka oli tunnollisesti perehtynyt vanhempiin sekä uudempiin kiinalaisiin kuulustelumenetelmiin.
(takakansitekstistä)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
tarina Yorie Matsamuran aarteesta
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
144