Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Jane Austen -lukupiiri
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Takakannen teksti:
Viisi eri ikäistä naista ja yksi mies perustavat lukupiirin kokoontuakseen keskustelemaan Jane Austenin romaaneista. Seuraavan puolen vuoden aikana avioliitot joutuvat koetukselle, uusia suhteita alkaa, epäsopivat järjestelyt muuttuvat sopiviksi ja rakkaus löytää kohteensa. Fowler havainnoi taitavasti ihmisluonnon heikkouksia ja sosiaalisen kanssakäymisen raadollisuutta. Hänen tekstinsä on tarkkanäköistä ja hykerryttävän ironista; se kuvaa hienovireisesti tavallisten ihmisten elämää hieman Annie Proulxin tai Carol Shieldsin tapaan.
Jane Austen -lukupiiri on paitsi oivaltavast kirjoitettu ja älykäs ihmissuhderomaani, myös tarina lukemisen itsensä merkityksestä, kirja jonka Jane Austen olisi kirjoittanut jos hän olisi elänyt 2000-luvun Kaliforniassa.Yhteydet Austenin teosten ja nykymaailman välillä ovat herkullisia. Austenin tuotannon tuntemista Lukupiiri ei kuitenkaan edellytä, pikemminkin avaa siihen houkuttelevia näkökulmia.

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
312
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Lisätietoja
Ilmestynyt myös Loisto-pokkarina.
Sarjamerkintä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
258