Helsinki 12

Sami lähti takaisin duuniin kolmen maissa ja päätin painella Akateemiseen notkumaan. Kauppojen ikkunat olivat täynnä milleniumkrääsää ja Stockan kellon vieressä valotaulu laski sekunteja vuosituhannen vaihteeseen. Ostin The Black Box -nimisen viihdyttävän oloisen kirjan, jossa oli crashanneiden lentokoneiden mustista laatikoista ongittuja lentäjien viimeisiä keskusteluja. Istuin pöytään Aallon kahvilaan ja tilasin Urquellin ja kanasalaattivoileivän hyväsääriseltä tarjoilijatytöltä. Lueskelin jonkin aikaa kirjaa naureskellen ja ahdoin safkaa tauluuni, kunnes puhelimeni pirinä keskeytti lukuhetkeni. Se oli Salla joka kysyi missä olen. Raportoin sijaintini, ja Salla ilmoitti tulevansa viiden minuutin kuluttua ja katkaisi puhelun ennen kun ehdin protestoida.
Sallan uusi pää oli punaisia raitoja täynnä ja kehuin sitä kohteliaasti. Sillä oli myös uudet silmälasit, joita se ei oikeasti tarvinnut ja se näytti hyvältä. Se napsautti sormiaan tarjoilijattarelle ja tilasi bissen. Mua vitutti sen käytös, mutten sanonut mitään ennen kun se sydäsi spaddun. Huomautin ystävällisesti, että kyse oli kirjakaupassa sijaitsevasta savuttomasta kahvilasta ja misu stögäsi spaddun currykastikeastiaani. Laskin kymmeneen ja hymyilin, vaikka mun teki mieli heittää kissa kaiteen yli alas. Tarjoilijatar toi Sallan bissen ja tsiigasi mua pitkään. Kohautin olkapäitäni ja hymyilin anteeksipyytäväisen näköisenä.
Salla joi pitkän siemauksen oluestaan ja röyhtäisi äänekkäästi. Meitä tuijotettiin jo naapuripöydistä, enkä halunnut järjestää mitään kohtausta. Mietin kuinka saisin Sallan rauhoitettua. Sähköpamppu kävi mielessäni, mutta karkotin ajatuksen päästäni, niin miellyttävä kuin se olikin.
- Kelasitsä nussii sitä sveduu, kun sä ramppaat sen kaa lounaal vähän välii? se tivasi multa tapittaen mua harpyian katseellaan. Mun teki mieli vastata, että "itse asiassa...", mutta itsehillintäni piti ja yritin vain hymyillä kaikista aseistariisuvinta hymyäni.
- Kelasin vaan että olis hyvä olla väleis uuden teejiin kaa. Kylhän sä tajuut et ne privilegiot mist me ollaan tos firmas nautittu, on johtunu aika pitkälti siit et Heka on mun vanha kaveri.
Tajusin samalla tehneeni grande mokan.
- Ai jätkä meinaa et must ei oo mihinkään ilman sua ja sun kontakteja? Vittu jätkä on niin täynnä itteään, et kuvittelee et..., Salla tarttui sanoihini sen näköisenä, että oli vain odottanut päästäkseen aloittamaan fuuriamaisen blaastinsa. Ihan mistä tahansa aiheesta.
Nyt meitä tuijotettiin avoimen paheksuvasti melkein kaikista pöydistä ja luodessani pikaisen silmäyksen kahvilan asiakkaisiin, huomasin muutaman tutun parin pöydän päässä. Sallan serotoniini- ja dopamiinireseptorit olivat selvästi pahassa epäbalanssissa, eikä sen psykoinfantiilinen käytös jäänyt keneltäkään paikkalla olevalta huomaamatta.
- En tarkottanu ja sä tiedät sen ihan hyvin iteki. Voidaanksme jatkaa tätä keskusteluu jossain muual? yritin ehdottaa Sallalle.
Salla sai tästä vaan lisää vettä myllyynsä. Nyt se oli jo pystyssä ja raivosi mulle naama yhtä punaisena kuin tukkansa. Se olisi pelkästään lärvinsä puolesta kiskaissut täydet lukemat psykopaatteja mittaavissa pcl-r-testeissä.
- Älä sä vittu kerro mulle mitä mä tiedän! Ja tää vitun keskustelu on ohi nyt. Sä voit mun mielestä painuu vittuun ja nuolla sen hurrin persettä niin paljon ku haluut. Mua ei vois vähempää kiinnostaa! se huusi ja paineli kohti taidekirjoja.
Se kailotti vielä sardonisen naurun säestämänä täysiä liukuportaiden yläpäästä niin että koko Akateeminen kaikui:
- Jätkä on sitä paitsi surkein pano mitä mul on koskaan ollu. Mee vaan runkkaa persettäs sen vitun svedun luo, mua ei kiinnosta!

Istuin hetken aikaa paikallani ja join olueni loppuun. Sitten heitin huntin pöydälle ja poistuin kaupasta nopeinta mahdollista reittiä. Vasta ulkona tajusin unohtaneeni ostamani kirjan kahvilan pöydälle. En palannut hakemaan sitä, vaan painelin suoraan Erottajaan ja vedin eläimelliset kännit.