Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Itärajan ihmisiä

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Ja talon poika palaa sotaväestä. On tullut nähdyksi melkoisesti maailmaa, kodin portaat tuntuvat matalilta, tuvan ovi ahtaalta. Ei ole sähköä, ei radiota. Se mikä on ennen kelvannut saa kelvata nytkin, jyrisee isä, eikä arkisen raadannan taittama äiti saa siihen mitään sanotuksi. Navetassa sohahtelee maito kiukkuisesti kiuluun. Kaupunkiin on päästävä, sanoo sisar. Kuka täällä iät kaiket raatamaan. Mutta pojan, Tuliniemen Anteron, ei sittenkään tee mieli kaupunkiin. Suo odottaa raivaajaansa, maamies koulu olisi käytävä isän vastustuksesta huolimatta. Ja on vielä muutakin. Siron ja jäntevän Ilmin silmät ovat kuin variksenmarjat, ja ruskeatukkaisen Arjan katse rauhallinen ja miettivä…
Maaltapako on vakava ongelma, ja nuoren ja vanhan polven väliset ristiriidat kärjistyvät maalla enemmän kuin kaupungissa. Lilli Vuorela ei kuitenkaan suhtaudu pessimistisesti maaseudun kysymyksiin. Hänen esikoisromaanissaan on todellista maalaishenkeä. Sen vastakohta-asettelu ei hätkähdytä uutuudellaan, mutta osoittautuu myönteiseksi ja uusia mahdollisuuksia avaavaksi.
(takakansiteksti)

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Talven kireät pakkaset olivat jo takana päin. Aurinko ei vielä näyttäytynyt paksujen pilvien takaa kuin silloin tällöin. Tämä helmikuinen lauantaiehtoo oli kuitenkin tavallista kirkkaampi. Kevät oli tulossa, vaikka kirpeä pakkanen purkin vielä poskipäitä ja reen jalas kirosi kiitäessään vitilumen pintaa. Päivät olivat jo pitempiä.
Kuusien latvasakarat sojottivat mustina taivasta kohden. Järven tasainen pinta alkoi sinertää. Jossakin keskitaivaalla himersi sammuvan päivän kajo.
Kapeaa tietä pitkin harppoi nuori mies. Hänen askeleensa olivat ripeät. Niistä näki, että määränpää lähestyi. Tuliniemen pitkä asuinrakennus jo näkyi.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

312

Kustantaja

Kieli