Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Suvituulia Euroopasta
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Vauhdikasta menoa Suomen suvessa
Pieni keskisuomalainen Laiturin kunta on päässyt mukaan suureen eurooppalaiseen maatutkimukseen, ja nyt odotetaan tutkijaryhmää paikkakunnalle.
Kunnallispoliitikot odottavat itsensä näköistä äijävaltuuskuntaa, mutta saavat vieraikseen kolme nuorta, sirkeää ja ammattitaitoista naista. Niin kunnanjohtajan, lääkärin kuin insinöörinkin silmät pyöristyvät.
Omat syynsä huolestua on myös Marsu Suvelalla ja Rantalan Annalla, sillä tunnetuilla poikamiehillä on äkkiä vientiä. Entä mitä tekee Suvi Suvela, Marsun menestyvä pikkusisar, joka on tottunut saamaan kaiken? Katsooko hänkin sivusta, kun pitäjän miehet pannaan uusjakoon?
Elsa Anttilan uudessa kesäisessä kertomuksessa romantiikka kukkii säästötoimista huolimatta.
(takakansiteksti)
Kun keskisuomalaiseen Laiturin kuntaan saapuu suuren maatutkimuksen myötä tutkijaryhmä Euroopasta, saa koko kunta yllättyä. Paikalle odotetaan miesvoittoista seuruetta, mutta Laiturin miesten päät ovat pian pyörällä, kun vierailulle saapuukin kolme pirteää ja pätevää nuorta naista.
Marsu Suvela ja Anna Rantala eivät ole tilanteesta innoissaan, ja nyreänä on myös Marsun sisko Suvi - kansainvälistä uraa luova kaunotar, joka on tottunut ihailijoihin. Miten käy haaveissa siintävien kesäromanssien, kun halutuimmilla poikamiehillä on äkkiä ihailijoita joka suunnalla? Laiturin pitäisi tarjota parastaan eurooppalaisille kunniavieraille, mutta miten käy, kun visiitti ei tuo mukanaan pelkkiä leppoisia suvituulia?
Suvituulia Euroopasta on kesäiselle maaseudulle sijoittuva viihdyttävä ja romanttinen kertomus. Romaanin on kirjoittanut Jorma Kurvinen salanimellä Elsa Anttila, ja se julkaistiin alunperin vuonna 1995.
(SAGA Egmont)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
222