Metallisiivet selässä
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Proosarunojen minä on yksinäinen ja elämää sivusta tarkkaileva. Matkat vievät häntä ympäri Eurooppaa ja niin runojen paikkoja ovat monet Euroopan pääkaupungit: Helsinki, Praha, Pariisi ja Lontoo. Runojen minän uusi maiseman on lähiö kahdenkymmenen kilometrin päässä Helsingistä. Lähiössä kohtaavat luonto - metsä ja pelto - rakennetun maiseman tornitalot ja leikkipihat. Tuuli tuntuu puhaltavan lähiön läpi jatkuvasti. Runojen vuodenaikoja ovat talvi ja alkukevät, kesä välähtää haaleana näkyviin vain muistoissa.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Yläilmoissa paistoi päivä, läsnäolon mysteeri tiheni: olin tässä ja poissa, minuuteista tuli tunteja ja tunneista minuutteja. Sanasi velloivat sisälläni kuin paha mieli. Kaikki mikä lohduttaa tekee heikoksi. Kaikki mikä auttaa olemaan ihminen korventaa vatsanpohjaa. Runosta Tumma tiheä sade Pariisissa
Tommi Melenderin (s. 1968) proosarunot tavoittavat nykyihmisen kollektiivisia tuntoja: ihmisarvo on jatkuvassa vaarassa hukkua maailmanpyörteeseen – liiketalouden lainalaisuuksiin ja sokaisevaan vauhdin hurmaan.
Melender on aiemmin julkaissut runokokoelmat Tässäoloa tai unta (1989) ja Maanosa minussa (2003).
(takakansiteksti)
Yläilmoissa paistoi päivä, läsnäolon mysteeri tiheni: olin tässä ja poissa, minuuteista tuli tunteja ja tunneista minuutteja. Sanasi velloivat sisälläni kuin paha mieli. Kaikki mikä lohduttaa tekee heikoksi. Kaikki mikä auttaa olemaan ihminen korventaa vatsanpohjaa. Runosta Tumma tiheä sade Pariisissa
Tommi Melenderin (s. 1968) proosarunot tavoittavat nykyihmisen kollektiivisia tuntoja: ihmisarvo on jatkuvassa vaarassa hukkua maailmanpyörteeseen – liiketalouden lainalaisuuksiin ja sokaisevaan vauhdin hurmaan.
Melender on aiemmin julkaissut runokokoelmat Tässäoloa tai unta (1989) ja Maanosa minussa (2003).
(takakansiteksti)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
ILTAKÄVELY SIVILISAATIOSSA
Avaruuden rajuilmat
eivät häiritse iltakävelyäni. Seisahdan
purolle, missä pikkupojat purjehtivat
styroksilautoilla vieraisiin maihin. Maapalloa
kieputtaa magneettimyrsky. Kompassit pillastuvat,
neulat hyppivät vimmatusti
sinne tänne. Maata kiertävällä radalla
satelliitit poksahtelevat avaruusromuksi
ja astronautit sinkoavat kirosanoja
painottomuuden kitaan. Täällä merenpinnan tasolla
maa heittää eteeni haljua lumetonta kajoa, päässäni risteilee
iltakävelijän rauhattomia ajatuksia.
Sivistynyt maailmamme:
kourallinen valtioita, muutama valtiomies.
Tyranneilla on yhä tyrannin luonto. Heidän hyvä tuulensa
saa hallintopalatsit pulppuamaan naurua, heidän alakulonsa
saa pikkulapset kuolemaan kaduilla.
Maailmanselityksemme:
pimeneviä puita metsässä, jonka valaisemiseksi
tarvitaan yhä vahvemmat valonheittimet.
Mustavalkoisten valokuvien sankarit
on pantu viralta, palautettu ensyklopedioiden hiljaisuuteen.
Lontoon Cityn vihmaiseen sateeseen katoaa John Maynard Keynes
kulttuurinrakastaja ja pörssikeinottelija,
kapitalismin pelastaja. Hän hallitsi korttipelin taidot
herraseurassa, kallis sikari suupielessä,
mutta huijauksen muodot ovat kehittyneet harppauksin:
Nykyään on osattava rakentaa pelikorteista
uusia kaksoistorneja tuhoutuneiden tilalle.
Maailmankartalle ei tule
uusia mantereita enää, löytöretkien aika on ohi.
Me kuljemme säihkyvissä ruokamarketeissa
muzakin soidessa, hyllyillä siirtomaatavaroita:
kahvia, currya ja banaaneja.
Reilua kauppaa. Ihmiskasvoista kolonialismia.
Tehokkaasti toimivat hyvän omantunnon markkinat
ja jos edistyksen pitää johonkin sammua niin sammukoon
vaikka tähän. Taivas on kadottanut siniset värinsä kun
saavun kotiin. Auringosta rymistävät myrskypilvet
huimaa vauhtia, mutta minä näen vain
tavattoman kirkkaat revontulet.
Suuret asiat tapahtuvat katseelta piilossa,
suuret asiat eivät tapahdu, ovat tapahtuneet jo.
NÄMÄ VUODENAJATTOMAT PÄIVÄT
Pihlajanoksille jäätynyt
lumi muuttuu pisaroiksi ja haihtuu.
Valo ryöppyää ylitseni, luen maisemaa mustat lasit silmillä.
Onko siitä vasta viikko, kun ajoin rantatiellä
ja näin merenlahdella joutsenet räntäsateen keskellä.
Valkoiset siiveniskut seurasivat minua kotiin,
mutta taivas pysyi piilossa koko päivän. Valo tuli
vasta myöhemmin ja paljasti pihamaat
täynnä tupakantumppeja ja oluttölkkejä.
Céline sanoo, että riittää kun suljetaan silmät.
"Ja niin ollaan elämän tuolla puolen."
Mutta yhdessä katseessa tuhoutuu paljon,
kukkaruukku vierähtää naapurin ikkunalaudalta
ja putoaa silmieni avaruudessa.
Yksi luomien räpäsytys ja kaikki on ohi.
Mustien lasien läpi valo näyttää savuiselta, minä olen
kynsin hampain kiinni näissä vuodenajattomissa päivissä,
kaikesta muusta luovun ilman täyttä hintaa.
Kevättä vasten muistini on
maalänttien täplittämä lumiaava,
jossa kaksi ihmishahmoa muuttuu mustiksi pisteiksi.
Avaruuden rajuilmat
eivät häiritse iltakävelyäni. Seisahdan
purolle, missä pikkupojat purjehtivat
styroksilautoilla vieraisiin maihin. Maapalloa
kieputtaa magneettimyrsky. Kompassit pillastuvat,
neulat hyppivät vimmatusti
sinne tänne. Maata kiertävällä radalla
satelliitit poksahtelevat avaruusromuksi
ja astronautit sinkoavat kirosanoja
painottomuuden kitaan. Täällä merenpinnan tasolla
maa heittää eteeni haljua lumetonta kajoa, päässäni risteilee
iltakävelijän rauhattomia ajatuksia.
Sivistynyt maailmamme:
kourallinen valtioita, muutama valtiomies.
Tyranneilla on yhä tyrannin luonto. Heidän hyvä tuulensa
saa hallintopalatsit pulppuamaan naurua, heidän alakulonsa
saa pikkulapset kuolemaan kaduilla.
Maailmanselityksemme:
pimeneviä puita metsässä, jonka valaisemiseksi
tarvitaan yhä vahvemmat valonheittimet.
Mustavalkoisten valokuvien sankarit
on pantu viralta, palautettu ensyklopedioiden hiljaisuuteen.
Lontoon Cityn vihmaiseen sateeseen katoaa John Maynard Keynes
kulttuurinrakastaja ja pörssikeinottelija,
kapitalismin pelastaja. Hän hallitsi korttipelin taidot
herraseurassa, kallis sikari suupielessä,
mutta huijauksen muodot ovat kehittyneet harppauksin:
Nykyään on osattava rakentaa pelikorteista
uusia kaksoistorneja tuhoutuneiden tilalle.
Maailmankartalle ei tule
uusia mantereita enää, löytöretkien aika on ohi.
Me kuljemme säihkyvissä ruokamarketeissa
muzakin soidessa, hyllyillä siirtomaatavaroita:
kahvia, currya ja banaaneja.
Reilua kauppaa. Ihmiskasvoista kolonialismia.
Tehokkaasti toimivat hyvän omantunnon markkinat
ja jos edistyksen pitää johonkin sammua niin sammukoon
vaikka tähän. Taivas on kadottanut siniset värinsä kun
saavun kotiin. Auringosta rymistävät myrskypilvet
huimaa vauhtia, mutta minä näen vain
tavattoman kirkkaat revontulet.
Suuret asiat tapahtuvat katseelta piilossa,
suuret asiat eivät tapahdu, ovat tapahtuneet jo.
NÄMÄ VUODENAJATTOMAT PÄIVÄT
Pihlajanoksille jäätynyt
lumi muuttuu pisaroiksi ja haihtuu.
Valo ryöppyää ylitseni, luen maisemaa mustat lasit silmillä.
Onko siitä vasta viikko, kun ajoin rantatiellä
ja näin merenlahdella joutsenet räntäsateen keskellä.
Valkoiset siiveniskut seurasivat minua kotiin,
mutta taivas pysyi piilossa koko päivän. Valo tuli
vasta myöhemmin ja paljasti pihamaat
täynnä tupakantumppeja ja oluttölkkejä.
Céline sanoo, että riittää kun suljetaan silmät.
"Ja niin ollaan elämän tuolla puolen."
Mutta yhdessä katseessa tuhoutuu paljon,
kukkaruukku vierähtää naapurin ikkunalaudalta
ja putoaa silmieni avaruudessa.
Yksi luomien räpäsytys ja kaikki on ohi.
Mustien lasien läpi valo näyttää savuiselta, minä olen
kynsin hampain kiinni näissä vuodenajattomissa päivissä,
kaikesta muusta luovun ilman täyttä hintaa.
Kevättä vasten muistini on
maalänttien täplittämä lumiaava,
jossa kaksi ihmishahmoa muuttuu mustiksi pisteiksi.
Vaikka valoja sammutetaan kaikkialla
Tämä on julma paikka /
parikymmentä kilometriä Helsingistä /
pohjoiseen, suunniteltu ihmisille, jotka ovat /
kadottaneet toivonsa, /
mutta eivät vielä tiedä sitä. Kohmeesta herännyt /
maisema tuoksuu märältä mullalta, raskas /
kevään odotus puhkeamaisillaan perennojen /
järjettömäksi nauruksi. /
Olla kotona, täällä, kuvitella etäinen aaltojen loiske, /
merihirviöiden karjahtelu, meluisat hyvästijätöt. /
Etsiä näiltä kaduilta ja pihoilta kuolemattomuutta, tai /
edes jotakin mikä kuolee meitä hitaammin. /
Muistini uumenissa /
matkustavat kaupungit, joiden läpi kiirehdin kauan sitten: /
valousvassa kylpevät asemahallit, henkäysten täyttämät /
katedraalit, protestilaulajat torien liepeillä /
vuodattamassa vertaan kitaroiden kaikukoppiin. /
Jos voisin, heittäisin lantin sille vauvaa tuudittavalle kurdiäidille. /
Mutta ajatus ei kanna /
itseään pitemmälle. Silti vasta täällä pohjoisessa /
tajuan mitä herra Novotny tarkoitti /
kertoessaan kuuran koristamassa puutarhassa, /
mikä sai hänet palaamaan Lontoosta /
Prahaan vuoden 1968 tapahtumien keskelle, /
ainoana matkustajana /
junassa hetki ennen kuin raja länteen suljettiin. /
Koko maasta oli valot sammutettu, /
mutta hän palasi synnyinkaupunkiinsa ja uskoi näkevänsä /
lämpöisen pilkkeen kotinsa ikkunoissa. Palaaminen /
on enemmän tahtomista kuin haluamista. /
Samoin jääminen. /
Oppia nämä kadut ja pihat, sulaa niitä vasten /
kuin avaruudesta harhaileva lumihiutale /
kitsaasti hohkaavaan ikkunalasiin. /
Vaikka valoja sammutetaan kaikkialla, /
vaikka kaupungit panssaroidaan lasilla ja teräksellä. /
Täällä laakson pohjalla kuvitelmista tulee totta: /
etäisyyksien takaa meren äänet tavoittavat minut, /
merileijonien käheät huudot.
Tämä on julma paikka /
parikymmentä kilometriä Helsingistä /
pohjoiseen, suunniteltu ihmisille, jotka ovat /
kadottaneet toivonsa, /
mutta eivät vielä tiedä sitä. Kohmeesta herännyt /
maisema tuoksuu märältä mullalta, raskas /
kevään odotus puhkeamaisillaan perennojen /
järjettömäksi nauruksi. /
Olla kotona, täällä, kuvitella etäinen aaltojen loiske, /
merihirviöiden karjahtelu, meluisat hyvästijätöt. /
Etsiä näiltä kaduilta ja pihoilta kuolemattomuutta, tai /
edes jotakin mikä kuolee meitä hitaammin. /
Muistini uumenissa /
matkustavat kaupungit, joiden läpi kiirehdin kauan sitten: /
valousvassa kylpevät asemahallit, henkäysten täyttämät /
katedraalit, protestilaulajat torien liepeillä /
vuodattamassa vertaan kitaroiden kaikukoppiin. /
Jos voisin, heittäisin lantin sille vauvaa tuudittavalle kurdiäidille. /
Mutta ajatus ei kanna /
itseään pitemmälle. Silti vasta täällä pohjoisessa /
tajuan mitä herra Novotny tarkoitti /
kertoessaan kuuran koristamassa puutarhassa, /
mikä sai hänet palaamaan Lontoosta /
Prahaan vuoden 1968 tapahtumien keskelle, /
ainoana matkustajana /
junassa hetki ennen kuin raja länteen suljettiin. /
Koko maasta oli valot sammutettu, /
mutta hän palasi synnyinkaupunkiinsa ja uskoi näkevänsä /
lämpöisen pilkkeen kotinsa ikkunoissa. Palaaminen /
on enemmän tahtomista kuin haluamista. /
Samoin jääminen. /
Oppia nämä kadut ja pihat, sulaa niitä vasten /
kuin avaruudesta harhaileva lumihiutale /
kitsaasti hohkaavaan ikkunalasiin. /
Vaikka valoja sammutetaan kaikkialla, /
vaikka kaupungit panssaroidaan lasilla ja teräksellä. /
Täällä laakson pohjalla kuvitelmista tulee totta: /
etäisyyksien takaa meren äänet tavoittavat minut, /
merileijonien käheät huudot.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
54