Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kalpeat tytöt
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Yliopistossa Greta halusi olla kalpein kaikista ja melkein onnistuikin siinä. Se vaati paljon valvomista, tiettyjä elämäntapoja ja paksun kerroksen puuteria. Greta ei kestänyt muita opiskelijoita paitsi Edithiä, joka oli vielä kalpeampi kuin hän itse. He olivat keksineet tarinan nimeltä Kalpeat tytöt jonka pääosassa olivat he itse. Tarinan sankarit kantavat aina suurten tähtien nimiä, he olivat siis tähtiä: Garbo ja Piaf!
Greta ja Edith ovat aina mustelmilla, sillä he kaatuilevat paljon – löysät nivelet nähkääs – aina rakastuneita ja horjuvat öisillä kaduilla onneaan etsien. He tavoittelevat unelmiaan, vaikka jokainen uskalias yritys törmää omaan mahdottomuuteensa.
Gretan ja Edithin kertomukseen punoutuu kaksi muuta tarinaa: Gretan menneisyys ja tulevaisuus. Lapsi-Greta muuttuu pikku hiljaa hänkin kalpeaksi ja alkaa elää jonkun muun tarinaa kuin omaansa. Myös aikuinen Greta on varjo itsestään, sillä hän on jäänyt aloilleen odottamaan.
Kalpeat tytöt on runollinen, haikea ja hauska kertomus naisista ja tytöistä jotka eivät haluaisi pudota sivuun omasta tarinastaan.
(takakansiteksti)
Gretan ja Edithin kertomukseen punoutuu kaksi muuta tarinaa: Gretan menneisyys ja tulevaisuus. Lapsi-Greta muuttuu pikku hiljaa hänkin kalpeaksi ja alkaa elää jonkun muun tarinaa kuin omaansa. Myös aikuinen Greta on varjo itsestään, sillä hän on jäänyt aloilleen odottamaan.
Kalpeat tytöt on runollinen, haikea ja hauska kertomus naisista ja tytöistä jotka eivät haluaisi pudota sivuun omasta tarinastaan.
(takakansiteksti)
Kirjallisuudenlaji
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Tekstinäyte
Greta käveli kesäisen pihan poikki. Oliko se oikeastaan kävelyä? Hän oli vasta muuttanut kaupunkiin ja menossa yliopiston pääsykokeeseen. Greta oli astunut valoisaan pihaan graniittilinnasta, sillä nimellä hän kutsui taloa jossa asui, ja miettinyt hetkisen mitä tehdä, koska ei tiennyt missä yliopisto on ja miten sinne mennään. Pääsykoe alkaisi puolen tunnin kuluttua. Greta kulki pihan poikki kadulle, nuuhkaisi ilmaa, katsahti ympärilleen ja lähti katua pitkin siihen suuntaan missä arveli yliopiston sijaitsevan.
Porttikongista astui kadulle hänen eteensä nuori tyttö. Nuori, niin! Gretaa huvitti, tyttö oli samanikäinen kuin hänkin, parikymppinen, silti hän piti tyttöä paljon itseään nuorempana, tyhmempänä ja tylsempänä.
Pikainen rekisteröinti - Gretalla ei koskaan kulunut paljon aikaa kissanvaistoiseen hahmottamiseensa - ei helvetti, myös tyttö oli varmasti menossa pääsykokeeseen. Tytöllä oli jalassaan ruskeanahkaiset tanhukengät, vaaleat letit nuoressa päässään, kuvioitu villapusero aamun viileydessä, siistit housut. Greta lähti seuraamaan.
Illalla kapakassa Greta kertoi tarinaa. Tarinassa hän, Greta, lähtee yliopiston pääsykokeeseen eikä tiedä missä yliopisto on. Tarinassa tulee tyttö porttikongista kadulle hänen eteensä ja Greta lähtee seuraamaan tyttöä, koska tyttö on juuri sellaisen näköinen, että on varmasti menossa samaan pääsykokeeseen kuin Gretakin. Juuri sellaisen näköinen, jota hän ei kestä, saatana, letit päässä ja pieksut jalassa, nukuttu yö takana.
Näin Greta kävelee katua, vai voiko sitä kutsua pelkästään kävelemiseksi, ensin leveää Liisankatua eteenpäin, sitten vasemmalle Mariankadulle, siitä oikealle Rauhankadulle, Suomen Pankin jälkeen vasemmalle pätkä Unioninkatua ja taas oikealle Hallituskadulle ja Padam! The Porthania Building!
Greta aavisti tarinansa arvon, ihmiset pöydässä kuuntelivat, puistelivat päätään, hymyilivät. Greta ymmärsi olevansa uskomaton tyttö, kalpeana, valolta suojattuna, toisessa silmässään vihreä piilolasi, toinen omana vaaleana sinisenä, se johtui David Bowiesta, nahkahousut ja kiinalainen aamutakki, punainen tukka pystyssä.
Greta aavisti tarinansa arvon ja oli samalla aikaa viattomin kaikista. Sillä niin vain kävi, ettei hän tullut edellisenä iltana kysyneeksi keneltäkään missä yliopisto sijaitsi, tuskin ajatteli koko asiaa. Niin vain kävi, eikä hän tiennyt miksi. Eikä hän osannut lukea karttaa eikä hänellä sitä paitsi ollut suuntavaistoa ollenkaan.
Greta oli viattomin kaikista sillä asiat vain sattuivat hänelle. Sen mitä hän puki ylleen saneli tunne, hän ei koskaan valinnut vaatteitaan. Sisäinen pakko teki valinnan hänen puolestaan, suojaväri on musta, viininpunaiset mokkasaappaat auttavat menemään. Ja äkkiä vaaleanpunainen pitkä huivi, kietaisu kaulan ympärille, mitä se on? Vaaleanpunaista, kevyttä, onko se myönnytys arkuudelle, jonka musta nahka peittää? Kaikesta siitä syntyivät yllättävät yhdistelmät, kaikki se ilmensi Gretaa, sitä mitä hänen ei tarvinnut ajatella ja mitä hän ei voinut ajatella.
Porttikongista astui kadulle hänen eteensä nuori tyttö. Nuori, niin! Gretaa huvitti, tyttö oli samanikäinen kuin hänkin, parikymppinen, silti hän piti tyttöä paljon itseään nuorempana, tyhmempänä ja tylsempänä.
Pikainen rekisteröinti - Gretalla ei koskaan kulunut paljon aikaa kissanvaistoiseen hahmottamiseensa - ei helvetti, myös tyttö oli varmasti menossa pääsykokeeseen. Tytöllä oli jalassaan ruskeanahkaiset tanhukengät, vaaleat letit nuoressa päässään, kuvioitu villapusero aamun viileydessä, siistit housut. Greta lähti seuraamaan.
Illalla kapakassa Greta kertoi tarinaa. Tarinassa hän, Greta, lähtee yliopiston pääsykokeeseen eikä tiedä missä yliopisto on. Tarinassa tulee tyttö porttikongista kadulle hänen eteensä ja Greta lähtee seuraamaan tyttöä, koska tyttö on juuri sellaisen näköinen, että on varmasti menossa samaan pääsykokeeseen kuin Gretakin. Juuri sellaisen näköinen, jota hän ei kestä, saatana, letit päässä ja pieksut jalassa, nukuttu yö takana.
Näin Greta kävelee katua, vai voiko sitä kutsua pelkästään kävelemiseksi, ensin leveää Liisankatua eteenpäin, sitten vasemmalle Mariankadulle, siitä oikealle Rauhankadulle, Suomen Pankin jälkeen vasemmalle pätkä Unioninkatua ja taas oikealle Hallituskadulle ja Padam! The Porthania Building!
Greta aavisti tarinansa arvon, ihmiset pöydässä kuuntelivat, puistelivat päätään, hymyilivät. Greta ymmärsi olevansa uskomaton tyttö, kalpeana, valolta suojattuna, toisessa silmässään vihreä piilolasi, toinen omana vaaleana sinisenä, se johtui David Bowiesta, nahkahousut ja kiinalainen aamutakki, punainen tukka pystyssä.
Greta aavisti tarinansa arvon ja oli samalla aikaa viattomin kaikista. Sillä niin vain kävi, ettei hän tullut edellisenä iltana kysyneeksi keneltäkään missä yliopisto sijaitsi, tuskin ajatteli koko asiaa. Niin vain kävi, eikä hän tiennyt miksi. Eikä hän osannut lukea karttaa eikä hänellä sitä paitsi ollut suuntavaistoa ollenkaan.
Greta oli viattomin kaikista sillä asiat vain sattuivat hänelle. Sen mitä hän puki ylleen saneli tunne, hän ei koskaan valinnut vaatteitaan. Sisäinen pakko teki valinnan hänen puolestaan, suojaväri on musta, viininpunaiset mokkasaappaat auttavat menemään. Ja äkkiä vaaleanpunainen pitkä huivi, kietaisu kaulan ympärille, mitä se on? Vaaleanpunaista, kevyttä, onko se myönnytys arkuudelle, jonka musta nahka peittää? Kaikesta siitä syntyivät yllättävät yhdistelmät, kaikki se ilmensi Gretaa, sitä mitä hänen ei tarvinnut ajatella ja mitä hän ei voinut ajatella.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.