Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Levottomat kadut

Tyyppi

romaanit

Tekijä

Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Käpylä-trilogian päätösdekkari 60-luvun Helsingistä ja sen katumellakoista.

Todellisuuteen pohjaavaan ajankuvaan kirjailija sekoittaa niin perheessä kuin kadulla tapahtuvia väkivaltarikoksia. Aiemmista Käpylä-kirjoista tutut poliisit ja aluelääkäri ovat ajoittain hukassa kiihkeiden tapahtumien keskellä. Etsivä Väänäsen yksityiselämä on kriisissä naisystävän vankilatuomion vuoksi. Tohtori Blomqvistille paljastuu oma osuutensa vanhaan kuolemantapaukseen. Komisario Rehnin usko alaisiinsa horjuu, kun hän selvittelee kuolemantapauksia kolmen sisaruksen lähipiirissä. Hänen nousujohteinen virkauransa vaikeutuu festivaalimellakoinnissa tapahtuneen ratsupoliisikuoleman tutkimusten hitauteen.

Ajankuvadekkaristina Ata Hautamäki on ottanut kirjansa pohjaksi todelliset hulinoinnit Helsingissä elokuussa 1962 pidettyjen Rauhan festivaalien aikana. Poliisi joutui turvautumaan kyynelkaasuun ensimmäistä kertaa.
Käpylä-trilogian päätösosassa on siirrytty vuoteen 1962, jolloin Maailman nuorison ja ylioppilaiden rauhanfestivaalit aiheuttavat levottomuuksia ja saavat aikaisempien kirjojen idyllisen tunnelman rakoilemaan. Nuorisoa on saapunut ympäri maailmaa, ja rock'n roll raikuu. Eikä kaikesta selvitä ilman kuolemantapausta, joka aiheuttaa poliiseille paljon päänvaivaa.

Festivaalien tapahtumien rinnalla kirjassa seurataan käpyläläisiä Mäntysiä: isä, poikaa ja kahta tytärtä. Isä kuolee ryypätessään. Tukehtunut oksennukseen, tuumii aluelääkäri Blomqvist aluksi pettyneenä, mutta tapauksen tarkempi tutkiminen tuo esiin uusia piirteitä kuolemantapauksessa. Mikä rooli on hankalasti tavoitettavalla perheen pojalla Veli Mäntysellä?

Hautamäen trilogian aikaisemmat kirjat keskittyivät melko tiukasti Käpylään, mutta nyt tapahtumat sijoittuvat laajemmalle alueelle. Mukana on tuttuja päähenkilöitä, joiden elämä on jatkanut kulkuaan. Kirjassa on yhä vahvana läsnä menneen ajan tuntu – menneisyyttä kuitenkaan turhia romantisoimatta.

(Matti Järvinen/ Sanojen aika)