Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tahtojen taistelu

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Heidän suhteensa oli aivan omaa luokkaansa: se tuntui ylittävän kaiken muun. Hannahin järki oli varoittanut häntä siitä, että Joss rusentaisi hänet kuten oli rusentanut toisetkin, mutta yllättäen hän totesi kykenevänsä kohtaamaan Jossin tasaveroisena.

Yhdeksäntoistavuotias Hannah raatoi rautaruukin omistajan keittiöpiikana, joka sai ruumiillista kuritusta pienimmästäkin syystä. Hannahilla oli kuitenkin rautainen tahto, jota ei lannistettu, vaikka tulevaisuus näyttikin vain loputtomalta työnteolta ja elämiseltä toimeentulon rajamailla ankeissa oloissa.
Mutta elämällä oli tarjolla Hannahille muutakin: Andrew opetti hänet käyttäytymään kuin lady. Jabey osoitti hänelle mitä on pyyteetön rakkaus ja Joss…niin eläissään Hannah ei ollut vihannut ketään niin kuin Jossia! Vai miksi hän sävähti joka kerta, kun mies vain vilkaisi häneen?
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

286

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika