Elävien ja kuolleitten kesä

Kuuluiko sateen ja tuulen viuhinan välistä raskaita askelia kamarin notkuvalta permannolta? Oliko ilma tunkkaisempi ja viileämpi kuin eilen? Se oli kuin kuolleen hengähdys, jos kuollut voisi hengittää. Hän tarttui karmeihin ja nosti toisen jalkansa ikkunalaudalle ja silloin se tuli! Se syöksyi henki kiehuen ja kuristen kamarista kahdella loikalla yli lattian ja Tauno ennätti tuskin vaistota, että hänen takanaan oli muutakin kuin kauhu, ennenkuin se oli hänen kimpussaan.
Tauno Lindroos oli iso ja väkivahva mies ja painoi toistasataa kiloa, mutta hän oli peloissaan ja hänen ikkunapieliä pitelevät kätensä olivat hervottomat ja heikot. Niiden ote ei kestänyt hetkeäkään, kun hänet riuhtaistiin irti ja paiskattiin permantoon. Nasserin kallo sattui takaraivon alle ja murtui kipakasti räsähtäen ja terävät luunsirut upposivat hänen niskaansa.
Se oli kuitenkin vähäisin hänen huolistaan. Otus, joka oli kahareisin hänen päällään ja hamusi otetta hänen kurkustaan, oli jykevä takkuinen peikko. Luiset pihdit tarrautuivat Taunon kaulan ympärille ja alkoivat puristaa. Ne rutisivat ja painoivat niin, että veri pakkautui päähän ja silmiin, ja hän makasi kauhusta lamaantuneena kuunnellen veren suhinaa ja Valtosen sisarusten voitonriemuista ulinaa.