Aurinkokello

Pirjetta terävöitti katsettaan tunnistaakseen yksinäisen soutajan. Aurinko heijastui veteen, vene sulautui välkkeeseen ja livahti törmän pimentoon.
- Onko se Pietinojan isäntä? varmisti Pirjetta.
- Sama mies, vahvisti Pietari tomerasti. - Siinä sulle äijä, jonka huushollis ei muita huseeraa. Jos olisit Leuto, uskoosin, jotta noiruut sen tulemahan ja kääntymähän rantahan.
Mikä tiesi, vaikka Pirjetallakin olisi salaisia voimia, niin sopivasti mies oli osunut paikalle. - Pirättele sitä pihalla, käyn vaihtamas paremman verhan, määräsi hän ja pujahti vikkelästi aittaansa.
Kädet jännityksestä täristen hän pudotti risaisen lypsyhameensa lattialle ja kiskaisi orrelta uuden. Jalka luiskahti lattialla ja niksahti ilkeästi. Lankku oli painunut ja lahonnut ja raosta tunki valjua, valoa etsivää heinää. Jo viime kesänä Kauppi oli luvannut korjata lattian, mutta työ oli yhä tekemättä, vaikka permanto mätäni hyvää vauhtia. Taas veljeä pitäisi muistuttaa. Unohtivatko miehet tosiaan aina vai eivätkö yksinkertaisesti välittäneet? Mutta jääköön koko asia, mitäpä Pirjetta Kaupin aitoista välitti, pois hän täältä aikoi. Riidelkööt kälyt uuden lattian jos tahtoivat, lakatkoot toraamasta keskenään ja pankoot veljet järjestykseen.
Orrelta käteen osunut hame sattui olemaan Pirjetan paras vaate, mutta ei hänellä valinnan varaa liiemmin ollutkaan. Sitä paitsi kirkkohameen käyttö oli paikallaan, koska sen avulla hän hommaisi itsensä emännäksi. Hyvä ettei hän sitä ajatellessaan nauranut ääneen. Hän kurkottautui ottamaan orrelta myös valkean paidan ja hameeseen kuuluvan liivin. Jalat saivat olla paljaina, muutoin hieno asu herättäisi turhia epäilyjä.
Pirjetta kumartui pyyhkimään jalkansa vanhaan hameeseen. Aitassa ei ollut vettä ja lika oli ehtinyt kuivua, mutta eipä pitkä hame jättänyt jalkoja paljon näkyviinkään. Ulkoa kuului jo Pietin ja Pietarin sananvaihto. Pirjetta sipaisi kädellä tukkaansa ja kiristi vielä hameen vyötäröä. Miehet tykkäsivät pyöreistä pullukoista, mehevistä kunnon neidoista, ja hän oli laiha kuin kapinen kettu. Mutta sitä ei kerta kaikkiaan voinut tähän hätään auttaa, emäntänä hän sitten söisi itsensä pyöreäksi ja hyllyväksi kuin syyssateiden paisuttama neva. Pieti asui vähän arvostetulla yläjuoksulla ja hänelle saisi aluksi kelvata laiha nainen.
Pirjetta veti henkeä ollakseen valmis koitokseen, astui ulos ja pysähtyi yllättyneen oloisena kynnykselle. - Ka, onko tänne tullu vieras? En yhtää kuullu tuonne aittahan.
Pieti katsoi arvostelevasti hiuksista paljaisiin varpaisiin asti. - Taisit käyrä vaihtamas verhan ku havaattit tuloni, tokaisi mies tylysti.