Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Ennen päivänlaskua ei voi
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
Nuori valokuvaaja Mikael löytää kotitalonsa takapihalta jotakin, mitä hän ei ole eläissään nähnyt, mutta minkä hän tietää saman tien haluavansa omakseen. Hetkeäkään epäröimättä hän ottaa hoiviinsa öisen metsänpeikon, kansantaruista tutun salaperäisen olennon.
Mikaelin ja peikon välille solmiutuu maagisen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa luokseen, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi. Eikä hän tiedä elävänsä hetkeä, jolloin alistettu luonto on juuri iskemäisillään takaisin.
Yhdistellen ikivanhaa mytologiaa ja uusinta luonnontiedettä Johanna Sinisalo maalaa hurjan ja oudolla tavalla puoleensavetävän vaihtoehtohistorian, joka jää kihelmöimään lukijan mieleen vielä pitkään jälkeenpäin. Ihmisen ja eläimen, kulttuurin ja luonnon, modernin maailman ja tarunhohtoisten muinaisaikojen rajat hämärtyvät tavalla, joka pelottaa ja kutkuttaa - pakottaa meidät katsomaan uusin silmin itseämme ja ympäröivää todellisuutta.
(Tammi)
Mikaelin ja peikon välille solmiutuu maagisen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa luokseen, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi. Eikä hän tiedä elävänsä hetkeä, jolloin alistettu luonto on juuri iskemäisillään takaisin.
Yhdistellen ikivanhaa mytologiaa ja uusinta luonnontiedettä Johanna Sinisalo maalaa hurjan ja oudolla tavalla puoleensavetävän vaihtoehtohistorian, joka jää kihelmöimään lukijan mieleen vielä pitkään jälkeenpäin. Ihmisen ja eläimen, kulttuurin ja luonnon, modernin maailman ja tarunhohtoisten muinaisaikojen rajat hämärtyvät tavalla, joka pelottaa ja kutkuttaa - pakottaa meidät katsomaan uusin silmin itseämme ja ympäröivää todellisuutta.
(Tammi)
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Palkinto
Tekstinäyte
Päätä ja niskaa särkee. Olen nukkunut sohvalla. On helvetin aikainen aamu, vielä pimeää. Ja vuoteella ei ole mitään. Kaikki on ollut juuri sitä: mielikuvitusta joka ei kestä päivänvaloa.
Paitsi että huopa on rutussa lattialla sängyn vieressä. ja kylpyhuoneesta kuuluu pienen pientä ääntä.
Nousen ja kävelen hitaasti, niin hiljaa kuin osaan, ikkunasta siivilöityvässä katulamppujen valossa kylpyhuoneen ovelle. Hämärässä näen pienen mustan luisevan takamuksen, takaraajat, nytkähtelevän tupsupäisen hännän, ja ymmärrän. Se juo wc-pöntöstä. Katajanmarjojen lemu on pistävän voimakas. Sitten näen mintunvihreällä kaakelilattialla keltaisen lätäkön. Tietenkin.
Se on lopettanut latkimisen ja aistii minut, se nostaa yläruumiinsa pöntöstä niin nopeasti että liikettä ei edes kunnolla havaitse. Sen naamasta tippuu vettä. Koetan todistella itselleni että vesi on aivan puhdasta, se on aivan juotavaksi kelpaavaa, koetan muistaa milloin viimeksi olen pyöräyttänyt vessaharjalla ja wc-ankalla.
Peikon silmät ovat edelleen sameat, se ei vaikuta terveeltä, ja sen pikimusta karva on apean kiilloton. Väistyn kylpyhuoneen ovelta ja se livahtaa ohitseni olohuoneeseen juuri niin kuin eläin silloin tekee kun sillä ei ole reittivaihtoehtoja: puolihuolimatonta teeskennellen, mutta nopeasti ja äärimmäisen valppaana. Se astelee kahdella jalalla notkean pehmeästi, eri tavalla kuin ihminen: hiukan etukumarassa, etukäpälät kepeästi jännittyneinä irti kyljistä, voi miten varpaillaan, miten balettina. Seuraan sitä ja näen kuinka se ponnahtaa sängylleni vauhtia ottamatta kuin kissa, aivan kuin painovoimaa ei olisi, käpertyy kerälle ja on taas unessa.
Haen keittiöstä murokulhon, lasken siihen vettä ja vien kulhon sängyn viereen. Sitten menen ja luuttuan kylpyhuoneen lattian, vaikka päässä juilii.
Mitä helvettiä peikot syövät?
Menen työhuoneeseen. jätän oven auki ja herätän tietokoneen, avaan Navigatorin ja naputan hakurobotille sanan PEIKKO.
---
Yhtäkkiä sen käpälä ojentuu. Pitkät notkeat sormet ja hurjat kynnet lähestyvät, ja melkein tempaisen käteni pois mutta en tee sitä, en tee sitä, ja sen sormet kietoutuvat hetkeksi ranteeni ympärille, kuuma kapea käpälä koskettaa, ohikiitävän hetken, ja minun silmiini nousevat kyyneleet.
Paitsi että huopa on rutussa lattialla sängyn vieressä. ja kylpyhuoneesta kuuluu pienen pientä ääntä.
Nousen ja kävelen hitaasti, niin hiljaa kuin osaan, ikkunasta siivilöityvässä katulamppujen valossa kylpyhuoneen ovelle. Hämärässä näen pienen mustan luisevan takamuksen, takaraajat, nytkähtelevän tupsupäisen hännän, ja ymmärrän. Se juo wc-pöntöstä. Katajanmarjojen lemu on pistävän voimakas. Sitten näen mintunvihreällä kaakelilattialla keltaisen lätäkön. Tietenkin.
Se on lopettanut latkimisen ja aistii minut, se nostaa yläruumiinsa pöntöstä niin nopeasti että liikettä ei edes kunnolla havaitse. Sen naamasta tippuu vettä. Koetan todistella itselleni että vesi on aivan puhdasta, se on aivan juotavaksi kelpaavaa, koetan muistaa milloin viimeksi olen pyöräyttänyt vessaharjalla ja wc-ankalla.
Peikon silmät ovat edelleen sameat, se ei vaikuta terveeltä, ja sen pikimusta karva on apean kiilloton. Väistyn kylpyhuoneen ovelta ja se livahtaa ohitseni olohuoneeseen juuri niin kuin eläin silloin tekee kun sillä ei ole reittivaihtoehtoja: puolihuolimatonta teeskennellen, mutta nopeasti ja äärimmäisen valppaana. Se astelee kahdella jalalla notkean pehmeästi, eri tavalla kuin ihminen: hiukan etukumarassa, etukäpälät kepeästi jännittyneinä irti kyljistä, voi miten varpaillaan, miten balettina. Seuraan sitä ja näen kuinka se ponnahtaa sängylleni vauhtia ottamatta kuin kissa, aivan kuin painovoimaa ei olisi, käpertyy kerälle ja on taas unessa.
Haen keittiöstä murokulhon, lasken siihen vettä ja vien kulhon sängyn viereen. Sitten menen ja luuttuan kylpyhuoneen lattian, vaikka päässä juilii.
Mitä helvettiä peikot syövät?
Menen työhuoneeseen. jätän oven auki ja herätän tietokoneen, avaan Navigatorin ja naputan hakurobotille sanan PEIKKO.
---
Yhtäkkiä sen käpälä ojentuu. Pitkät notkeat sormet ja hurjat kynnet lähestyvät, ja melkein tempaisen käteni pois mutta en tee sitä, en tee sitä, ja sen sormet kietoutuvat hetkeksi ranteeni ympärille, kuuma kapea käpälä koskettaa, ohikiitävän hetken, ja minun silmiini nousevat kyyneleet.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
203